Itku tääl on aina vieraanamme
Vain elämää -sarja muokkaa kansallisluonnettamme.
Kirjoitin 16. syyskuuta pahantuulisen Facebook-päivityksen: ”Kaikki suomalaiset mediat: lopettakaa Vesa-Matti Loirin loputon paapominen ja hyysäys! Ikävää, että hän ei voi pikkurillinsä takia enää soittaa viulua, mutta tarvitaanko sen kertomiseen viiden palstan verran kyyneleitä??”
Kuten statusta ensimmäisenä kommentoinut oikein huomautti, päivityksessä oli virhe. Loiri ei menettänyt diabeteksen aiheuttaman pikkurillivaurion takia kykyään soittaa viulua. Huiluun ei Vesa-Matti ”on tässä huilu ja huilumies” Loiri ole sen sijaan enää voinut kajota.
Päivitys synnytti kiinnostavan keskustelun Loirin asemasta median lellikkinä. Vastaavanlaista kohtelua saa osakseen vain Katri Helena, jopa senkin jälkeen kun hän alkoi seurustella pikkupojan kanssa.
Keskustelua käytiin myös Vain elämää -tv-sarjasta, johon kyynelehtimisellä viittasin.
”Onko se niin, että kun esimerkiksi Suurimmassa Pudottajassa – tai muissa jenkki- ja realitysarjoissa – itku on ikään kuin sivutuote, niin tässä se on se pääasia?” yksi sarjaa näkemätön naureskeli.
