Kahden minuutin testi
Tein kokeen maalla, ja ihmisen kädenjälki näkyi aina. Oli puuistutuksia tai metsäkoneiden uria, kirjailija kirjoittaa.
3
MIN
Luontoaiheista kirjoittavana törmään usein hämmästelyyn siitä, että olen kasvanut kaupungissa.
Uskottavuuttani ilmeisesti lisäisi, jos olisin kotoisin Kainuusta tai mikä parasta, Lapista, jolloin voisin puhua luonnosta erämaan koulimaksi tulleen auktoriteetilla.
Tämä ei ole ihme, sillä kasvamme lukien, katsoen ja kuunnellen kertomuksia, joissa kaupunkitila esitetään vastakohtana ”oikealle luonnolle”.
Myyrä kaupungissa, eräs lapsuuteni lempikirjoista, kiteyttää asetelman viehättävän suorasukaisesti.
Teoksessa kaupungin rakentaminen aloitetaan peittämällä metsä asvaltilla. Myyrä jää puolustamaan kotikantoaan, mutta alusta asti on selvää, että hän on muukalainen ympärilleen nousevassa kaupungissa.
Kaupunkilaiset eivät ole pahantahtoisia mutta eivät osaa sovittaa luontoa luontevaksi osaksi kaupunkitilaa, ja lopulta myyrä toivoo vain pääsevänsä ”vapaaksi kaupungin puristuksesta”.
Tarina päättyy onnellisesti: ihmiset saavat pitää kaupunkinsa ja myyrä pääsee kotiinsa, metsään.
Itsellänikin on tapana paeta maalle kokemaan aitoa luontoyhteyttä. Hiljattain olen kuitenkin alkanut pohtia, kuinka suuresti sikäläinen maisema todella eroaa luonnollisuudessaan kaupunkilaisesta.
