Heikka: Meidän kallis jokapäiväinen leipämme

Ihmiskunta on saanut muutamassa kuukaudessa uuden vitsauksen. Ruokapula ja elintarvikkeiden nousevat hinnat ovat aiheuttaneet mellakoita eri puolilla maailmaa. Meidän on opittava uudenlainen suhtautuminen jokapäiväiseen leipään.

SK netti julkaisee katkelmia Mikko Heikan kolumnista, joka julkaistaan tänään ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä. Voit kommentoida kirjoitusta tässä blogissa.

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-Moon käytti huhtikuun lopussa Wienissä dramaattisen puheenvuoron. Hän vaati kansainvälisiltä yhteisöiltä nopeita toimia ruoan hinnannousun hillitsemiseksi.

Korkeat ruoan hinnat ovat synnyttäneet maailmanlaajuisen kriisin, joka uhkaa yhteiskuntarauhaa erityisesti kehittyvissä maissa.

Ban vaati, että kansainvälinen yhteisö aloittaisi keskustelun nykyistä paremmista ruoan tuotanto- ja jakelutavoista.

Tämä viimeisin vitsaus yllätti ihmiskunnan nopeudellaan ja rajuudellaan. Ylituotannosta siirryttiin muutamassa kuukaudessa ruoan niukkuuteen.

Euroopassa on valitettu vuosikymmeniä vilja- ja voivuorista. Nyt nämä kiusankappaleet ovat sulaneet ja ruokavarastot ovat ennätyksellisen pieniä.

Ruokakriisi koskettaa erityisen raskaasti kehittyviä maita. Monissa kehittyvissä maissa ruoan osuus kulutusmenoista on 40-60 prosenttia.

Vastaava luku Suomessa on noin 13 prosenttia. Näistä luvuista voi päätellä, että ruokakriisi kohtelee kehittyvien maiden kansalaisia kovin kourin.

Ruokakriisi näkyy meilläkin. Vuodenvaihteessa ruoan keskimääräinen hinta nousi yhdessä yössä lähes kuusi prosenttia.

EU-komissaari Mariann Fischer Boel on linjannut kiinnostavasti myös kehitysavun painopisteitä. Hän korosti, että ruokakriisin seurauksena kehitysavun painopiste on siirrettävä maatalouteen.

Tässä on ajateltavaa arvioitaessa Suomen uutta kehityspoliittista ohjelmaa. Viime vuoden lopussa julkaistu valtioneuvoston hyväksymä ohjelma ohittaa ruokakriisin maininnalla.

Uuden ohjelman painopisteitä ovat kauppapolitiikka, ympäristökysymykset ja Suomen metsäosaamisen vienti kehittyviin maihin. Maataloutta ei juuri mainita. On todennäköistä, että eskaloituva ruokakriisi pakottaa arvioimaan uudelleen sekä maatalouden että humanitaarisen avun merkityksen.

Vaikka Suomessa on merkittäviä välineitä hallita ruokakriisiä, se vaikuttaa tuntuvasti myös oman maamme köyhiin. Jo toukokuun alussa huomattiin, että ruoan hinnannousu on kasvattanut leipäjonoja myös Suomessa.

Auttajat ovat joutuneet toteamaan, että köyhien rahat eivät vain riitä. Muuan jonossa ollut on todennut, että ellei ruokapankkia olisi, hän joutuisi turvautumaan myymälävarkauksiin.

Asiantuntijat ovat todenneet yksimielisesti, että halvan ruoan aika on ohi. Tämä koskee sekä Eurooppaa että koko kansainvälistä yhteisöä.

Vaikka Eurooppa pystyy hallitsemaan parhaiten tilannetta, sekään ei voi globaaleille rakenteille mitään. Ruokakriisin taustalla ovat suuret rakenteelliset muutokset, jotka koskettavat koko ihmisyhteisöä.

Merkittävin ja kohtalokkain syy ruokakriisiin on ilmastonmuutos. Sen vaikutukset ovat vielä hämärän peitossa, mutta se vaikuttaa joka tapauksessa syvästi maihin, jotka ovat tähän asti olleet maailman vilja-aittoja.

Ilmastonmuutos saa ihmiset liikkeelle etsimään parempia tuotanto-olosuhteita. Tämä pahentaa entisestään kriisiä.

Ihmiskunnan on nopeasti löydettävä sekä uusi luontosuhde että uusi ruokasuhde. Molempia on sadan viime vuoden aikana määrittänyt vallankäyttö ja hallintapakko.

Ihminen on asettunut luonnon yläpuolelle. Lopputuloksena on kunnioittavan vuorovaikutuksen katoaminen suhteessa luontoon ja ruokaan.

Alkaneessa ruokakriisissä on ainakin yksi valopilkku. Se pakottaa meidät ottamaan vakavasti esi-isiemme vakaumukseen, että ruoka on Jumalan viljaa. Tämä ei ole enää nostalgiaa, vaan totista totta.

Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa.