Inflaation kärsineet sanat
Ei ole mukava myöntää, että metsämaisemat jäävät tekoälyn tehtäväksi ja se voi olla joillekin ihmisille ihan sama, taiteen tohtori kirjoittaa.
3
MIN
Pähkinähakki on noussut lentoon. Pehmeä valo kuultaa siipisulkien välistä.
Punertavalla kalliolla karhunsammal loistaa vihreänä. Puron pohjakivet väreilevät sinisinä, ruskeina ja oransseina. Metsätähdet kurottuvat ilta-aurinkoon.
Märkä päästäinen on kiivennyt kivelle. Orava istuu kelonkolossa lunta kuonollaan.
Luontokuva-lehti esitteli kesänumerossaan Vuoden Luontokuva 2024 -kilpailun kuvia. Niistä monet ovat läheltä kuvattuja tutkielmia metsän pikkueläimistä, kasveista ja yksityiskohdista.
Joukossa olisi hyvin voinut olla kuva jokihelmisimpukasta, sen pehmeistä sifoneista, joiden läpi vesi virtaa. Olisin voinut katsella kuvaa tyytyväisenä: tällainen ihmeellisen hieno olento täällä elää.
Suomussalmen tuho paljastui aivan sattumalta. Sen jälkeen media tulvi juttuja siitä, miten kaikista periaatteista ja suosituksista huolimatta – aivan kuin sattumalta! – Hukkajoella kävi kuten kävi.
Sattumia ja yksittäistapauksia riittää. Ympäristörikokset jäävät piiloon, kiinnijäämisen riski on pieni ja rangaistukset lieviä. Tietoa luontokadosta ja metsien tilasta on vaikka kuinka paljon, mutta se ei vaikuta päätöksentekoon eikä käytäntöihin tarpeeksi. Sanat ovat kärsineet inflaation.
