Melankoliaa Abba-museossa
Kun Abban vanhoja kuvia vertaa nykyisten supertähtien kuviin, ero on henkeäsalpaava, kirjoittaa valokuvataiteen yliopistonlehtori.
3
MIN
Minulla on aina ollut huono näkö. Sain silmälasit kaksivuotiaana. Sikäli on hassua, että päädyin tekemään työtä kuvien parissa.
Viime vuodet näkö on heikentynyt. Lääkärit levittelevät käsiään ja määräävät tippoja ja lukulaseja. Kaiket päivät hieron silmiäni, irvistelen ja etsin kirjaimia ja pikseleitä erikokoisilta ruuduilta. Ymmärrän, että tämä on normaalia vanhenemista.
Kesämatkalla Tukholman Abba-museossa katsoin yhtyeen kulta-ajan konserttitaltioinnin. Laajakangas oli iso, näkeminen sujui hyvin. Näin lähikuvat, hampaiden lohkeamat, ihon pinnan. Näin tiukkoihin trikoisiin puetut keskimittaiset vartalot. Olen nähnyt ne ennenkin, mutta hämmennyin silti. Kuin olisin nähnyt 1970-luvulta tähän päivään kulkeneen ajan yhdellä kertaa.
Miten erilaiselta silloin näytettiin!
