Ei mitään muminaa
Elokapinan sokeeraava temppu istui viisikymppisten visuaaliseen kulttuuriin, kirjoittaa kolumnisti Hanna Weselius.
3
MIN
Olen syntynyt vahvan estetiikan sukupolveen. Minä ja muut ikäiseni olemme oppineet kuluttamaan silmillämme, tekemään vaikuttavia kuvia ja iskulauseita, tuottamaan visuaalisia hyödykkeitä, rikkomaan rajoja, työntymään esiin ja ottamaan tilan haltuun.
Monet ikäiseni iloitsivat riemunkirjavasta kesästä, joka näytti jatkuvan ikuisesti. Ennätyslämpötilojen ja omituisten kukinta-aikojen syistä oli vaikeampi keskustella. Nyt intiaanikesä on mennyt ja on aika värjätä tukka, työntää napit korviin ja paahtaa eteenpäin.
Väsymys sen sijaan on minua nuorempien, jatkuvan kiihtyvän kasvun kulttuuriin syntyneiden ihmisten sukupolvikokemus. Uupumus olotilana ei ehkä ole sinänsä ihastuttava, mutta sen julkinen hyväksyminen voi tuottaa jotain hyvää. Iskevyyden tilalla voisi olla toisten kuuntelemista, näkemistä ja huomioimista.
