Surkeuden sankarit

Pakina: Ehkä pian myös Rinteen hallitus tuomitaan edeltäjiensä tavoin historian huonoimmaksi, kirjoittaa Jukka Ukkola.

Profiilikuva
Ukkola
Teksti
Jukka Ukkola
jukka.ukkola@hotmail.com
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uuden hallituksen, uuden eduskunnan, uuden presidentin tai uuden avioliiton alkutaival on aina historian onnellisinta aikaa. Se johtuu siitä, että kaikilla on muistissa ja vertailukohtana entinen hallitus, eduskunta, presidentti tai puoliso. Entinen ei voi edes teoriassa olla parempi kuin uusi, koska eihän kukaan vaihda huonompaan.

Näin puusta katsoen, sormituntumalla, summamutikassa ja mutumenetelmällä näyttää siltä, että entisyysilmiö on vahvistumaan päin. Suomen kaikki hallitukset ainakin tällä vuosisadalla on vuorollaan julistettu historian surkeimmiksi.

Tämähän merkitsee sitä, että hallitukset ovat huonontuneet kaiken aikaa.

Tällä hetkellä surkeuden Suomen ennätystä pitää nimissään Juha Sipilän kabinetti. Näin todettiin Säätytalon hallitusneuvotteluissakin moneen kertaan ja vähintään puoliääneen, ja Sipilä itse sai ansaitsemansa rangaistuksen joutuessaan viemään puolueensa kohti uusia kurjuuksia.