Guggenheim-kummajainen

Mikä Guggenheimissa kiikastaa? Yleensähän meillä Suomessa otetaan vastaan mitä vain jenkeistä tulee. Roskaruokaa syödään kansanterveydenkin uhalla, jättiostoskeskuksiin ajellaan Amerikan malliin niin, että keskustat näivettyvät ja niiden pikkukaupat kuolevat, ja englantia kuulee ja näkee niin, että ainakin Pariisista tullutta hirvittää.

Mutta tämä Guggenheim on aiheuttanut kiihkeän taistelun puolesta ja vastaan. Luulisi, että hankkeeseen voisi suhtautua coolimminkin niin kuin Guggenheimin kotimaassa sanotaan. Asialla on puolensa ja puolensa.

Totta kai ärsyttää, kun hanketta on vyörytetty voimalla kuin käärmettä pyssyyn. Vähän kuin tollolle maalaisserkulle heitettäisiin armopalaa avarasta maailmasta. Mutta näinhän pienelle periferiamaalle usein käy.

Härskiä lienee ollut myös rahoitusmallin runnaaminen. Silloin täytyy tietysti pitää puoliaan, jos pyrkii kohtuulliseen panokseen ja järkevään rahoitusmalliin.

Silti toivoisi, että Helsinki saisi Guggenheiminsa. Suomessa tarvitaan ehdottomasti valovoimaista vetonaulaa. Venäjän läheisyyden takia amerikkalaislaitos on sinnikäs; ilman sitä emme olisi kiinnostavia.

Meillä käy yli miljoona venäläistä ja lähes puoli miljoonaa risteilymatkailijaa vuodessa. Jos heitä ei näy tällä hetkellä tungokseen asti omissa museoissamme, voimme katsoa vain peiliin.

Onko meillä heille kiinnostavaa tarjontaa ja osaammeko sitä markkinoida?

Molempiin on pakko vastata ei. Ainoa kulttuurinala, josta meillä on oikeasti imago maailmalla jo olemassa, on design.

Silti ulkomaalaiset saavat turhaan kysellä, missä suuren designmaan kulta-ajan mestarien työt ovat nähtävillä. Edes designpääkaupunkivuodeksi ei kokoelmia saatu kellareista pysyviksi perusnäyttelyiksi, sillä Designmuseon kohtuuhintainenkaan lisärakennushanke ei ole saanut tuulta alleen.

Se on ihmeellistä sokeutta päättäjiltä. Museoillamme itsellään taas olisi paljon oppimista matkailijoiden houkuttelemisessa.

Jotakin saadakseen pienenkin on uskallettava ajatella isosti!

Jos kaikkien uusien kenkälaatikoiden jälkeen saataisiin viimeinkin arkkitehtonisesti vetovoimainen rakennus, suuret näyttelyt ja tunnetun laitoksen kansainväliset verkostot, se olisi meille lottovoitto. Vasta ne houkuttelisivat kävijöitä Pietarin lisäksi myös muulta lähialueelta Pohjoismaista ja Baltiasta.

1990-luvun alussa sattui yksi baski olemaan oikeaan aikaan töissä Guggenheimilla, kun baskikansanedustajia tuli vierailulle New Yorkiin. Silloinkaan ei ollut menossa mikään taloudellisesti äveriäs kausi; 70 prosenttia Espanjan baskeista vastusti museohanketta.

Nyt, kun Bilbaon museo vetää yli miljoona matkailijaa vuodessa ja sen on laskettu tuoneen 16 vuoden aikana alkuinvestoinnin takaisin matkailutuloina 37-kertaisena, ei yksikään baski antaisi sitä enää pois.

Museon oma toiminta peittää 70 prosenttia sen kuluista. Museolla on tunnetusti ollut suuri vaikutus koko kaupungin kuvaan, siistiytymiseen, taide-elämään ja jopa muihin museoihin.

Havis Amandakin hymyilisi tyytyväisenä, jos myös Helsingissä arvoranta-alue pantaisiin samalla paraatikuntoon. Muuallahan tämä kevytkenkäinen pariisilaiskaunotar olisi saanut jo kauan keimailla suihkulähteessään näyttävästi valaistuna kaupungin yhtä viehättävänä symbolina kuin pieni merenneito Kööpenhaminassa.