Eurooppa ei ole Amerikka

Paul Krugman ei ota Euroopan heikkoutta kyllin vakavasti, kirjoittaa Juhana Vartiainen.

Profiilikuva
eläkeikä
Teksti
Juhana Vartiainen
Kirjoittaja on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ylijohtaja.

Kapitalismin historia on kriisien ja vakauttamisyritysten historiaa. Makrotalousteoriassa on jatkuvasti yllätytty suhdannevaihteluista ja vakausongelmista, mutta yllätykset ovat myös luoneet kimmokkeen teorian ja toimintatapojen tarkistukselle. Tämä koskee 1930-luvun suurta lamaa ja keynesiläisyyttä ja myös myöhempiä inflaation ja julkisen alijäämän ongelmia, jotka johtivat sääntöperäisempään raha- ja finanssipolitiikkaan.

Ennen vuonna 2008 alkanutta lamaa lähes koko taloustiede oli tuudittautunut itsetyytyväiseen harhakuvaan siitä, että markkinatalous ja rahoitusmarkkinat pysyvät vakaina, kunhan rahapolitiikka on sidottu inflaatiotavoitteeseen. Pitkään jatkunut taantuma erityisesti euroalueella haastaa jälleen vakiintuneet ajattelutavat.

Viime vuosien taloustieteelliselle keskustelulle on ollut ominaista Euroopan vakautusyritysten ja erityisesti anglosaksisessa maailmassa vaikuttavien, Paul Krugmanin kaltaisten keynesiläisintellektuellien vastakkainasettelu. Euroopan päättäjät – Olli Rehn heidän joukossaan – ovat moneen otteeseen saaneet kuulla ”tyhmyydestään”.

Krugmanin tyhmyyssyytös perustuu käsitykseen, jonka mukaan Euroopan päättäjät todella uskoisivat ”austerityn” eli julkistalouden rakenteellisen vahvistamisen kiihdyttävän talouskasvua. Mene tiedä uskooko joku päättäjä sellaiseen, mutta ainakaan minä en tunne ketään hyvin koulutettua taloustieteilijää, joka ajattelisi kireän talouspolitiikan edistävän elpymistä. Totta kai julkisen talouden sopeuttamisponnistelut ovat pitkittäneet taantumaa.