Entä jos Ruotsi liittyy Natoon?
Kylmän sodan päättymistä seuranneena vuosikymmenenä Suomen jäsenyyttä Natossa pidettiin täysin mahdollisena, lähestulkoon ilmoitusasiana, jos Suomi olisi halunnut. Sittemmin ikkuna näyttää hiljalleen sulkeutuneen, eikä jäsenyysoption käyttämistä pidetä ajankohtaisena, kaiketi Suomen kansan ja Venäjän valtion kielteisen suhtautumisen takia.
Poikkeuksen muodostaisi virallisen ajattelun mukaan jokin mullistava mutta määrittelemätön muutos kansainvälisissä suhteissa. Olisiko Ruotsin liittoutuminen tällainen muutos?
Suomessa Nato-keskustelu ontuu, mutta samaan aikaan se on Ruotsissa vilkastunut ja jäsenyyden kannatus kasvanut. Vaikka Nato-jäsenyys ei siellä ole huomispäivän asia, ei se enää ole entiseen tapaan poissuljettu. Ruotsi pitää epäilemättä Suomea hyvin perillä ajattelunsa kehittymisestä ja pyrkii rinnakkaiseen etenemiseen Suomen kanssa. Ratkaisu Ruotsissa riippuu pitkälle nyt oppositiossa olevista sosiaalidemokraateista. Jos nämä kääntyvät jäsenyyden kannalle asia etenee – kenties ripeästikin.
Suomi on koko sodanjälkeisen ajan seurannut Ruotsia läntisissä integraatioratkaisuissa. Sen valossa Suomi tekisi Ruotsille seuraa myös Natoon. Etelässä Suomen turvallisuusintegraation raja kulkee nyt Suomenlahdella. Onko ajateltavissa, että Suomi sallisi turvallisuusrajan muodostuvan myös sen ja Ruotsin välille, siis Ahvenanmaalle, Pohjanlahdelle ja Tornionjoelle? Näin tapahtuisi jos Ruotsi liittoutuisi ja Suomi ei.
Tällaisessa asetelmassa seuraamukset sekä idässä että lännessä olisivat välittömät ja vakavat. Venäjä saisi vahvistusta – vieläpä itse Suomesta – jo nyt vaalimalleen käsitykselle, että Suomi kuuluu sen sotilaalliseen etupiiriin. Vastaavasti lännessä tulkittaisiin, että Suomi poikkeaisi vakiintuneelta ulkopoliittiselta peruslinjaltaan, jota se vaivoin onnistui puolustamaan kylmän sodan aikana.
Tätä vasten on hämmentävää tutustua Ylen alkukesästä julkaisemaan mielipidemittaukseen, joka tuntui osoittavan, että Suomen kansan enemmistö vastustaa liittoutumista, jopa siinä tapauksessa, että Ruotsi liittyy Natoon.
Oliko tämä seuraus tilastollisesta harhasta tai epätäsmällisesti asetetusta kysymyksestä? Vai oliko kyseessä ulkopoliittiseen ajatteluun kouliintumattoman kansan viaton mutta aito mielenilmaisu?
On mielenkiintoista seurata, mihin pisteeseen Ruotsin Nato-keskustelu on edennyt, kun Suomen seuraava hallitus, kansainvälisen kehityksen ja taloudellisten resurssiemme valossa, pohtii puolustuksemme doktriinia kokonaisuudessaan. Tarkasteluun tulevat kaikki keskeiset opinkappaleet, kuten koko maan puolustaminen, yleinen asevelvollisuus ja liittoutumattomuus.
Nopeasti muuttuvassa ja arvaamattomassa maailmassa Suomen on ylläpidettävä uskottava puolustus, kansallisesti tai liittoutuneena. Jos Ruotsi suuntaa kohti Natoa ja Suomi jää ulkopuolelle, poliittinen hinta on meille kova. Vastaavasti liittosuhde antaisi nykyiselle puolustusyhteistyölle oikeudellisen sitovuuden, joka sallisi erityisesti Pohjoismaiden yhteistoiminnan kasvun aivan uusiin mittasuhteisiin. Liittosuhteen ansiosta rasittunut julkinen taloutemme tuottaisi puolustusmäärärahoilla tehokkaammin sen, mikä on tärkeintä, uskottavan pelotteen – ja sotilaallisen puolustuskyvyn.
On aihetta kysyä, varautuuko Suomi Ruotsin Nato-jäsenyyteen.
Kirjoittaja on entinen Suomen suurlähettiläs Natossa.
