Demarien hankala valinta
Hyvinvointivaltion kriisi Suomessa on oikeastaan sosiaalidemokratian kriisi, koska koko pohjoismainen hyvinvointivaltio on demarien luomus, kirjoittaa Osmo Soininvaara.
Sosiaalidemokratialla on ollut kaksi päätavoitetta: tukea työtätekevää kansanosaa työpaikoilla sekä rakentaa hyvinvointivaltiota, jossa hyvät julkiset palvelut täydentävät kattavaa sosiaaliturvaa. Ensimmäinen tavoite on sosiaalidemokraateille ensisijainen, koska koko puolue on oikeastaan ammattiyhdistysliikkeen poliittinen siipi. Kumpi tavoite on tärkeämpi, on kysymyksenä merkityksetön niin kauan kuin tavoitteet tukevat toisiaan.
Pitkään ne tukivatkin. Suomen taloudellinen kasvu oli kauan lähinnä maatalouden tehostumista. Maatalous luovutti työvoimaa teollisuuteen ja palveluihin. Sata vuotta sitten selvä enemmistö suomalaisista oli maanviljelijöitä, nyt kansan ruokkimiseen riittää muutama prosentti työvoimasta. Maatalouden ehtymätön työvoimareservi merkitsi, ettei työn tarjonnan lisääminen ollut minkäänasteinen välttämättömyys. Työtä tarvittiin, jotta jokainen saisi elantonsa, mutta jokaista ei olisi tarvittu, jotta kansantalous voisi hyvin.
Kun työvoimasta oli ylitarjontaa, oli sosiaalisesti perusteltua puolustaa työläisten etuja työnantajien hyväksikäytöltä. Perusteltua se oli myös kansantalouden kannalta, koska taloudellinen kasvu tarvitsi ostovoimaista kysyntää. Sosiaalidemokratian kaksi tavoitetta olivat hyvin sopusoinnussa keskenään.
Maatalouden työvoimareservi alkoi hiipua 1980-luvulla. Se oli työväenliikkeen kulta-aikaa, koska työmarkkinoille kehittyivät myyjän markkinat. Työväestö keskiluokkaistui ja vaurastui nopeasti. Hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus oli kunnossa, koska ikäjakauma oli suosiollinen, vähän lapsia ja vanhuksia sekä paljon työikäisiä.
