Angela ja François pelaavat nyt yhteen

Kolumni: Kahden johtajan aito lähentyminen alkoi Charlie Hebdo -attentaatin yhteydessä.

Tämän kuun 8. päivänä sain olla todistamassa kyyhkyläisiä orrella – eivätkä kyseessä suinkaan olleet kummipojan häät, joita vietettiin kaksi päivää myöhemmin. Tapahtumapaikkana oli EU-parlamentin valtava täysistuntosali Strasbourgissa.

Tv-kameran satunnaiset lähikuvat saattavat joskus paljastaa odottamattomia kohtauksia. 751 EU-kansanedustajan edessä rinnakkain istuneiden liittokansleri Angela Merkelin ja presidentti François Hollanden keskinäiset katseet välittivät aitoa ystävyyttä, josta on huhuttu jo jonkin aikaa. Se on aniharvoja hyviä uutisia Euroopassa, jossa nyt jos koskaan tarvitaan Saksan ja Ranskan läheistä ja tiivistä yhteistyötä.

Mentaliteetiltaan Merkel ja Hollande eivät ole koskaan olleet kaukana toisistaan, mutta poliittisissa näkemyksissään sitäkin enemmän. Myöskään maiden nykyinen taloudellinen epätasapaino ei ole ollut hyödyksi kummallekaan eikä kenellekään EU:ssa.

Kahden johtajan aito lähentyminen alkoi alkuvuodesta Charlie Hebdo -attentaatin yhteydessä. Merkel osoitti hämmästyttävää empatiaa soittamalla Hollandelle joka päivä. Lopulta tiivis yhteistyö ja yhdessä valvotut yöt Ukrainan kriisin kauheuksissa hitsasivat EU:n johtoon aidon parivaljakon. Merkel ei halunnut olla yksin neuvottelemassa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Hollandelle taas murentuneen Ranskan nosto maailmanpolitiikan keskiöön sopi kuin nenä päähän.