Anemian oireita
Hynönen + Loiri + mummot tarkoittaa kokemusta, kirjoittaa Risto Lindstedt.
Olen siteerannut yhtä kirjailija Christer Kihlmanin lausetta viime vuosikymmenten aikana niin usein, että likipitäen nolottaa. Omapa on kuitenkin syynsä, kun kirjoittaa niin lujia, kulutusta kestäviä lauseita. ”On nähtävä, mitä todella tapahtuu siinä, mitä näyttää tapahtuvan”, Kihlman kirjoitti. Lause toimii henkilökohtaisena tapahtumatarkkailun ohjauslauseena, jos kohta sillä on käyttöä myös journalistisessa työkalupakissa.
Mitä todella tapahtuu siinä, mistä julkisuudessakin nyt laajasti kerrotaan? Monta asiaa näyttäisi olevan liikkeellä samansuuntaisesti. Vai onko tämä liikeaisti vain likinäköistä toiveikkuutta, eskapismia, henkilökohtaisen suojavarustuksen rakentumista kaikkea sitä vastaan, mikä sylettää ja aiheuttaa suonenvetoja päässä?
Mitä todella tapahtui, kun suomalaiset hurmaantuivat kohotettuun tilaan 101-vuotiaan Hannes Hynösen edessä? Mikkelin Kyyhkylässä asuvan veteraanin ei tarvinnut tehdä muuta kuin olla oma itsensä. Ei mitenkään parempi, vaan todempi itsensä. Onhan se jo sinällään aika outoa näinä aikoina. Tekeekö jokin vanhuudesta klassikon? Saattaa tehdä. Esimerkiksi kokemus.
Mies elää klassisen suomitarinan, torpan pojasta talolliseksi, selviää ohiammuttuna kahdesta sodasta ja on edelleen kävelevässä ja erinomaisen järjellisessä kunnossa vielä yli satavuotiaana.
