Miksi anarkismi pelottaa

Puheenvuoro: Anarkistit eivät halua pakottaa ihmisiä yhteen muottiin.

Profiilikuva
Puheenvuoro
Teksti
Eleonoora Karttunen Maarit Laihonen Olli Tammilehto Matti Häyry
Suomen Kuvalehti

Viime vuosina mediassa on puhuttu anarkismista lähinnä mielenosoitusten yhteydessä. Itsenäisyyspäivien mellakat sekä kivien heittely ja toistaiseksi selvittämätön poliisiauton polttaminen Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla on esitetty malliesimerkkeinä anarkismista. Harvoin anarkistit itse saavat tilaa kertoa ajattelustaan, toiminnan syistä tai siitä, miten he kokevat heihin liitetyt tapahtumat.

Anarkistisen aatteen synty liittyy työ- väenliikkeen nousuun. Anarkismin ja paremmin tunnetun marxilaisuuden tiet erosivat 1800-luvun jälkipuoliskolla. Erimielisyydet koskivat työväenliikkeen organisointitapoja ja tavoiteltavan yhteiskunnan luonnetta. Tuolloin Mihail Bakunin, yksi anarkistisen ajattelun keskeisistä oppi-isistä, ennusti valtiososialismin johtavan hirmuhallintoon, jossa valta kasautuu samalla tavalla kuin kapitalistinen ja aiemmin feodaalinen valta. Marxismi nostettiin näennäiseksi perustaksi sittemmin katastrofaaliseksi totalitarismiksi muuttuneelle Neuvostoliitolle.

 

Anarkismi ei ole kadonnut ajattelu- tai toimintaperinteenä. Tunnettuja ajattelijoita ovat olleet esimerkiksi Mahatma Gandhi ja Noam Chomsky. Suomessa perinnettä on edustanut ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola, joka murhattiin hänen osallistuessaan paikallisväestön kanssa kamppailuun elintilasta Oaxacassa Meksikossa vuonna 2010. Taiteen ja kulttuurin kentältäkin voidaan mainita tuttuja nimiä, kuten Leo Tolstoi ja Charlie Chaplin sekä Suomesta Katja Kettu, Alvar Aalto ja Hiski Salomaa.