Arvokirjoa, ei vaan kahtiajakoa

AlfaTV:n arvokonservatiivisuus oli ylimainostettua. Miksi amerikkalaistyylistä mediakentän syvää jakoa pitäisi toivoa Suomeen?

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tiina Raevaara
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.

Millainen median moninaisuus on yhteiskunnalle hyväksi? Olen suurella mielenkiinnolla seurannut keskustelua, jota on käyty AlfaTV:n taustayhtiö Brilliance Communicationsin ilmoitettua konkurssistaan marraskuun lopulla. Taloudellisia edellytyksiä jatkamiselle ei ole, joten AlfaTV:n toiminta loppuu.

Monelle kanava oli tervetullut. ”AlfaTV:n ohjelmissa näkyy maltillisesti konservatiivinen ja loivan porvarillinen arvomaailma. AlfaTV tuo arvokirjoa televisiotoimintaan. Sitä osa suomalaisista todennäköisesti toivoo”, kirjoitti Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan kesällä 2021. Keskisuomalainen-konserni kuuluu kanavan omistajiin.

”Arvokirjolla” viitataan tällaisissa keskusteluissa sellaiseen liberaalien ja konservatiivien kahtiajakoon, jota näemme Yhdysvalloissa. Siellä myös mediakenttä on vahvasti jakautunut republikaanien ja demokraattien seuraamaan mediaan.

Kirjon sijaan on kyse kahtiajaosta.