Aito ja tasa-arvoinen
Aitous riippuu näkökulmasta, kirjoittaa Lari Kotilainen.
Avioliitto on monimutkainen instituutio. Yhden mielestä sen tulisi olla tasa-arvoinen, toisen mielestä aito. Äkkiseltään voisi kuvitella, että tasa-arvon ja aitouden kannattajat olisivat samanmielistä porukkaa, mutta ei. Eroa on kuin mustalla ja valkoisella.
Itse sanoilla tasa-arvoinen ja aito on paljon yhteistä. Ensinnäkin niihin molempiin liittyy positiivisia mielikuvia. Kukapa ei haluaisi olla aito! Totta kai maailman tulee olla tasa-arvoinen!
Neutraaliksi itseään kutsuvassa mediassa on jopa vieroksuttu sanojen positiivista sävyä. Esimerkiksi Yleisradiossa linjattiin viime syksynä, että on parempi puhua sukupuolineutraalista kuin tasa-arvoisesta avioliittolaista. Aidoksi avioliittoa sen sijaan kuvaillaan, mutta sentään vain Aito avioliitto -yhdistystä kuvattaessa.
Aito ja tasa-arvoinen ovat molemmat myös adjektiiveja. Eivät kuitenkaan aivan samanlaisia. Tasa-arvoisuus on varsin selvä ominaisuus. Tasa-arvoinen on joku, jolla on samat oikeudet kuin muilla. Tätä ominaisuutta on tapana pitää suomalaisessa kulttuurissa positiivisena, kuten Ylessä huomattiin. Harvemmin tasa-arvosta uutisointia on silti pidetty epäilyttävänä.
Aito taas on hankalampi tapaus. Ensinnäkin sana on monimerkityksinen. Se tarkoittaa ainakin oikeaa, todellista, puhdasta ja alkuperäistä. Mitä näistä aidon avioliiton tapauksessa tarkoitetaan?
