6.6.2014

Profiilikuva
Teksti
Tapani Ruokanen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden päätoimittaja.

Presidentin Kultaranta-keskustelut tulevat oikeaan aikaan. Suomessa tarvitaan perusteellista pohdintaa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta nyt, kun Venäjä on muuttunut taas vihamieliseksi sotilasvaltioksi, joka tavoittelee uusia alueita väkivalloin. Turvallisuus- ja ulkopolitiikan perusta on murtunut. Ei ihme, että eräissä puheenvuoroissa on mainittu tarve ottaa huomioon Venäjän intressi. Kylmän sodan aikana tämä politiikka sai aivan oman nimen: sitä kutsuttiin suomettumiseksi. Palataanko siis vanhaan?

 

Naapuri on ja pysyy ja sen kanssa on osattava elää hyvinä ja pahoina päivinä. Toinen asia on, pitääkö sen uhitteluun suhtautua aina tavalla, joka havaittiin hyväksi kylmän sodan vuosikymmeninä. Miten vahingollista se on EU-Suomelle?Ja miten pahasti paluu teeskentelyyn vaurioittaa kansakuntana suomalaisia? Kansanedustajat eri puolueista tekivät helmikuussa Pauli Kiurun (kok) johdolla keskustelualoitteen puolustuspoliittisen ympäristön muuttumisesta entistä vaikeammin ennustettavaksi. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehtävät on ilmaistu selkästi jo 2012 valtioneuvoston turpo-selonteossa. Keskustelu eduskunnassakin on välttämätöntä.