31.1.2014
Lapsena asuimme kesällä maalla kahdeksan kilometrin päässä lähimmästä julkisesta maantiestä. Posti-Maija toi Lapin Kansan ja kirjeet tuoreena: hän ajoi polkupyörällään neljä järveä kiertävää reittiä, osittain kinttupolkuja, osittain pehmeää hiekkatietä, jossa meidän poikien pyörät pakkasivat menemään nurin. Kun Maija polki, posti kulki – kuten oli kulkenut jo yli kolmesataa vuotta postinkantajien sitkeyden ja laitoksen palveluvision ansiota, kuten nykyisin sanotaan. Entä tänään?
Palvelu toimii yhä, vaikka posti ei tulekaan mökille saakka, vaan kuuden kilometrin päähän. Ei hätää: onhan meillä ja postinkantajalla auto. Helsingissä postin erikoiskuljetus tuo peuranlihapaketin sovittuna aikana kotiin. Vielä äskettäin postin saattoi hakea läheiseltä R-kioskilta. Postikonttoreita on lakkautettu, mutta palvelu pelaa edelleen. Toivottavasti niin on jatkossakin. Posti ei ole liikelaitos samassa mielessä kuin esimerkiksi valtion omistamat yritykset. Se on yhteinen palvelulaitos, kuin palokunta, eikä sillä ole kilpailijaa koko valtakunnan alueella. Kaikki tarvitsevat postia. Muuttakaa vain Itella-nimi iskevämmäksi. Miltä tuntuisi ”posti”?
