Sivussa ja keskellä – kotona ja maailmalla.

Pitäisikö Ariel Sharonin menetystä surra?

Katri Merikallio
Blogit Merikallio 3.1.2014 19:30

Israelissa valmistellaan jo maan entisen pääministerin ja pitkäaikaisen poliittisen vaikuttajan Ariel Sharonin valtiollisia hautajaisia.

Kenraali Sharon, 85, on ollut koomassa kahdeksan vuotta. Hänen kuolemansa on lähellä, sanovat lääkärit.

Jerusalem Post -lehti pohti perjantaina, tulevatko maailman presidentit ja pääministerit saattamaan Sharonia kuten he saattoivat Nelson Mandelaa vain muutama viikko sitten.

Jo pelkkä kysymys häkellyttää.

Valtiomiehenä Ariel Sharon oli yksi aikakautemme kyseenalaisimmista.

Pitkän ja näyttävän sotilasuran jälkeen Sharon nousi puolustusministeriksi 1981. Vain vuotta myöhemmin Sharonin johtaman Libanonin sodan aikana Shabran ja Shatilan pakolaisleireillä teurastettiin kolmen päivän aikana satoja palestiinalaispakolaisia. Eri arvioiden mukaan uhreja oli 750–3000, useimmat heistä siviilejä.

Israelin hallituksen oma tutkimuskomissio totesi, että Sharon oli henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että asemiehet päästettiin palestiinalaisleiriin.

Sharon joutui eroamaan.

Puolitoista vuotta myöhemmin hän nousi takaisin hallitukseen ja jatkoi eri ministeritehtävissä vielä yli kymmenen vuotta.

Kesällä 2000, kun Camp Davidin rauhanneuvottelut olivat kariutuneet ja israelilaisten ja palestiinalaisten välit olivat kiristyneet äärimmilleen, Sharon teki tuhannen poliisin saattelemana provokatiivisen vierailun niin juutalaisille kuin muslimeille pyhälle Temppelivuorelle.

Palestiinalaisten toinen kansannousu, intifada, repesi. Sharon nousi pääministeriksi.

Viisi vuotta myöhemmin yli 3000 palestiinalaista ja tuhat israelilaista oli saanut yhteenotoissa surmansa.

Mutta Sharon yllätti myös vastustajansa.

Hän päätti että Israelin lähtee Gazasta eivätkä häntä tässä kyenneet pysäyttämään edes ne 10 000 siirtokuntalaista, jotka pakotettiin ulos Gazan vyöhykkeeltä Israelin puolelle.

Sharon erosi Likud-puolueen johdosta 2005 ja perusti uuden puolueen. Vain kaksi kuukautta ennen vaaleja, jotka hänen odotettiin voittavan, Sharon sai massiivisen aivoverenvuodon ja vaipui koomaan.

Israelilaisille Sharon oli rohkea komentaja ja vahva pääministeri, joka puolusti juutalaisia loppuun asti.

Palestiinalaisille hän oli armoton ja häikäilemätön miehittäjä, jolle palestiinalaisen henki oli täysin merkityksetön.

Mitä Sharon merkitsi muulle maailmalle, se selvinnee pian.

Mutta mitä kertoo israelilaisista, jos joku ei huomaa eroa Sharonin ja Nelson Mandelan välillä.

Katri Merikallio

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt