Ystävänpäivä vastaan Valentinen päivä

Tänään, 14. helmikuuta, on ystävänpäivä. Meillä Suomessa se tunnetaan nimensä mukaan päivänä, jolloin muistetaan ystäviä. Kuitenkin olemme amerikkalaistumassa yhä enemmän ja enemmän, eikä ystävänpäivä ole meillekään enää pelkkä ystävänpäivä, vaan se on yhdysvaltalaisen tavan mukaan Valentinen päivä eli parien juhla.

Kyseinen päivä ei meille suomalaisille ole varsinaisesti siis kumpikaan, ei ystävänpäivä, eikä parien juhla, joten se on molempia, eikä sen kumpaakaan puolta voi välttää.

Itse olen kriittinen alati kasvavien merkkipäivien määrää kohtaan. On tietenkin hyvä, että vuodessa on yksi päivä, jolloin muistetaan isiä, yksi, jolloin äitejä ja niin edelleen. Mutta päivien kaunis ajatus katoaa, kun niistä tehdään rutiinillisia yhteiskunnan painostuksesta. Olisi hyvä, jos jokainen saisi itse halutessaan yllättää isänsä tuomalla aamupalan sänkyyn tai tekemällä hänen kotiaskareensa. Miksi siis täytyy olla erityinen päivä, jolloin muistaa ystäviä, kun heitä, kuten myös poika- tai tyttöystäväänsä, voi muistaa jokaisena päivänä vuodessa pienillä, ja joskus vähän suuremmillakin, huomion osoituksilla.

Muistan, kun eräs tuttuni sanoi kerran minulle ystävänpäivänä, että suutun, jos poikaystäväni ei anna minulle tänään mitään lahjaa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että seurustelevien pitäisi muistaa ystävänpäivä parien ja rakkauden, muistopäivänä. Ja vaikka olisi kuinka amerikkalaistunut, pitäisi suomalaisen perinteen mukaan muistaa myös ystäviään.

Jos taas on sinkku, ei kuitenkaan voi välttää päivää vetoamalla siihen, että se on parien juhla, koska se nimenomaan on ystävänpäivä.

Tästä ikuisesta ristiriidasta ei pääse ennen kuin ystävänpäivä tulee vakiinnuttamaan asemansa Suomessa Valentinen päivänä, sillä paluuta ystävyyden muistojuhlaan ei tässä globaalissa yhteiskunnassa ole.