Yksilöllistävä opetus unelma, mutta utopiaa

Koulunkäynti ja siihen liittyvät ongelmat ovat jatkuva keskustelun aihe ja myös kiivas uutislähde. Eräs suurista ongelmista on ollut oppilaiden henkilökohtaisten tarpeiden huomioon ottaminen, esimerkiksi erilaiset oppimistyylit. Minäkin mielelläni lisäisin kieltenopetukseen enemmän keskustelua ja muuta kommunikaatioharjoittelua, mutta riittävätkö koulujen mahdollisuudet moiseen?

Kuvitellaan, että yläkoulun luokalla on kaksikymmentä oppilasta. Kukin heistä on omanlaisensa, ja jokainen oppii eri tavalla. Luokasta löytyy niitä, jotka pitävät asioiden käymisestä läpi porukassa, toiset taas mieluiten vain kuuntelevat. Jotkut tykkäävät kirjoittaa ylös.

Erilaisia oppimistyylejä on oikeastaan niin monta kuin on opiskelijoita. Sen takia on hyvin vaikeaa ottaa aivan jokaista huomioon.

Aivan ensimmäisenä ratkaisukeinona tulee mieleen luokan hajottaminen oppimistyylien mukaan tiettyihin ryhmiin, esimerkiksi kuuntelijoihin ja kirjoittajiin. Tämä ei kylläkään tekisi hyvää niille, jotka eivät löydä tunnetuimmista oppimistyyleistä omaansa – kuten heille, jotka yhdistelevät eri tyylejä. Joutuvatko he ryhmään, jota eivät koe omakseen? Aivan varmasti näitäkin tulisi paljon, ja näin ollen he eivät hyödy luokan hajottamisesta.

Myös opettajille jokaisen oppilaan yksittäinen huomiointi voi tuottaa suuria vaikeuksia. Kuinka suunnitella opetus ja pysyä aikataulussa, kun sama asia tulisi käydä eri tavoin läpi? Opettajien pitäisi pystyä räätälöimään opetuksensa toimimaan kaikille, mikä voi olla hyvin vaikeaa. Pitäisikö kouluvuoden alussa tehdä suuri kartoitus, jossa jokainen oppilas määrittelisi oman opiskelutyylinsä? Jotkut eivät osaa pukea opiskelutyyliään sanoiksi tai kategorisoida sitä.

Erityisluokille siirretään oppilaat, joilla on vaikeuksia oppimisen kanssa ja jotka tarvitsevat erityistä opetusta. Ratkaisu saattaa vaikuttaa simppeliltä, mutta ongelma on se, että erityisluokalle eivät joudu vain riehujat, joita ei kiinnosta opiskelu. Erityisopetuksen suuri ongelma kulminoituu juuri tässä – luokalla on hyvin erilaisia persoonia, joista osa saattaa tarvita rauhallista ympäristöä opiskeluunsa. He eivät kuitenkaan sitä useinkaan saa, jos samalle luokalle on sijoitettu myös häirikkötapauksia. Sumputtamalla kaikki erityisopetusta tarvitsevat samalle luokalle saadaan rauha muihin luokkiin, mutta erityisoppilaiden oma opiskeluinto voi kärsiä.

Jos luokassa viittaa, saa useimmiten puheenvuoron. Silloin voi kysyä, jos jotakin jäi epäselväksi. Joillekin selvennys tehoaa, muttei kaikille. Siinä vaiheessa, kun opettajan pitää selittää asia useampaan otteeseen, voi oppilas lyödä hanskat tiskiin ja vastata vain joo joo, kun opettaja kysyy, että ymmärsikö oppilas. Opettaja menee eteenpäin, ja oppilas on vieläkin aivan tietämätön.

Jokaisen tulisi siis saada henkilökohtaista apua, mutta sen järjestäminen on hyvin vaikeaa. Tulisiko oppilailta kysellä enemmän heidän mielipiteitään, vai vaatiiko se liikaa?

Opetus vaatii kipeästi kehittämistä ja kaikkia pitäisi huomioida, mutta se on todella vaikeaa. Kuinka kohdella kaikkia tasapuolisesti, mutta yksilöinä?

Nuorten Ääni -toimitus jatkaa keskustelua A-studio: Streamissa 3.5. klo 21.00 (Yle TV1)