Yhdyntää yleisölle
Oletteko jo harrastaneet seksiä, kysytään usein nuorten miesten parissa, kun joku on aloittanut seurustelun. Pidän moista tahdittomana, enkä voi kuin ihmetellä kysymystä. Mitä se ”seksi” on? Yhdyntä, fellaatio vai cunnilingus? En minä tiedä. Kai se yhdyntä, sehän median mukaan on nautinnollisinta yhdessäoloa vai miten se menikään…
Media on yliseksualisoitunut, niin hoetaan. Lukiessani nuortenkirjoja ja katsoessani elokuvia olen huomannut, että usein todella suudelmien jälkeen siirrytään yhdyntään. Noin vain. Melkoisia sankereita. Eikö sitä epäröisi tehdä jotain tuollaista?
Joku sanoi, että median kuva halventaa naista. Olen kuullut sen olevan myös miestä halventavaa. Allekirjoitan molemmat lausunnot, sillä en halua olettaa, että yksikään mies tai nainen on valmis yleisiä mediakuvia mukaillen kiihtymään hetkessä suudelmista yhdyntään.
Ehkä nykyisin nuoret ovat valmiimpia kuin ennen. Median antama kuva on silti mielestäni melko yksipuolinen. Miksi tälläinen kuva annetaan? Elokuvissa ymmärrän jotenkuten näyttämisen vaikeuden. Kai on helppoa kuvata suudelma, sitten riisutut vaatteet. Nuorten kirjat eivät myöskään kuvaa suudelman ja yhdynnän välistä ei-kai-kenenkään maata liian usein.
Vaihtoehtoinen mediakuva on mahdollinen, mutta tarvitaan vain rohkeutta sen toteuttamiseen. Se ohjaaja tai kirjailija, joka kuvaisi epäröintiä ja kasvamista teoksissaan olisi minulle suurempi kuin Tarantino tai Kafka.
Elokuvista opittiin aikoinaan vaillinaista englantia, joka keskittyi lausahduksiin ja eikä kieliopista ollut hajuakaan. Nykyisin tuntuu elokuvista ja kirjoista välittyvän vaillinainen rakkauden kieli, joka antaa eväiksi pari esimerkkiä ja jättää puhumatta perusasioista. Englantia oppii nykyisin koulussa, vaan kuka kertoisi rakkauden kielestä?
Mieleeni tulee jotenkin isovanhempien sukupolvi, kun mietin mediakuvaa. Kummatkin olettavat, että nuorten jo ensi kertaa jäädessä kaksin he ovat viattomasti tai tekevät kaiken. Miten näin kävi liberaalissa maailmassa? Eikö se vapaus ole myös vapautta olla harrastamatta seksiä? Nuorilla on mahdollisuus vaikka mihin, mutta tilaisuuden käyttämättä jättämistä ei tueta.
Olkoon, olen puhunut kaiken tarvittavan. Kai viattomuus ja kokemattomuus ovat kuin valkea vaate, joka värjätään kokemuksilla kunnes valkeaa ei ole. Eihän se valkoinen ole edes väri.