Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Vihreyden orjat sorron yöstä nouskaa?

Blogit Megafoni 12.5.2012 16:48
Emilia Kettu Toivanen

Kierrätys. Luomutuotteet. Tuulivoimalat. Kirpputorit. Kasvissyönti. Metaanipäästöt. Eläinten oikeudet. Julkinen liikenne. Energiansäästölamput. Lyön melkein vetoa, että 2000-luvun yksi eniten pinnalla olleista kestosuosikkipuheenaiheista on ollut ilmastonmuutos ja se, kuinka ihmiset voisivat muuttaa elämäntapojaan ekologisemmiksi ja ilmastoystävällisemmiksi. Tee sitä, tee tätä. Älä käytä autoa. Muista syödä pelkkää kasvisruokaa istuessasi kirpputorilta ostetut villasukat jalassa tuulivoimalla tuotetun ekokotisi vihermaton päällä, repiessäsi lehdistä niittejä irti metallinkeräykseen ennen niiden kierrättämistä paperijätteessä. Älä myöskään unohda pakottaa mummosi aropeuran serkkua vaihtamaan hehkulamppuja ekologisempiin.

No huh huh, sanoo tämä viherpiipertäjä.

Olen hiljattain pohtinut ihmisten asenteita luonnonsuojeluun ja ekologisiin elämäntapoihin. On ehdottoman tärkeää, että me kaikki ymmärrämme, kuinka suuri paino ekologisemmilla valinnoilla on kaikkien meidän elämään. Ovathan planeettamme resurssit rajalliset ja elintila meidän kaikkien yhteinen – kaikki, mikä on pois luonnosta, on lopulta pois meidän omasta elintilastamme. Onneksi viime aikoina ympäristöystävällinen ajattelu on tuntunut lisääntyvän ainakin Suomessa, ja osasta vihreisiin elämäntapoihin liittyvistä asioista, kuten lähiruoasta, luomusta ja kirppisshoppailusta, on tullut jopa jonkinlaisia muoti-ilmiöitä.
Vielä on silti heitäkin, jotka eivät koe sen suurempaa hinkua lajitella omenankuoriaan, jogurttipurkkejaan ja eilisen Hesareitaan erillisiin roska-astioihin. Osa taas vieroksuu täysin ekosähköä, kierrättämistä ja viherhippeilytoimintaa. Liittyyhän siihen paljon tekoja ja rohkeita valintoja, jotka saattavat mullistaa jonkun ihmisen elämäntavat aivan päälaelleen. Ymmärrän heitä täysin.

Ekologisista elämäntavoista on kieltämättä muodostunut hieman hölmö kuva osalle ihmisistä. On täysi sula mahdottomuus toteuttaa vihreämpää ajattelua joka ikisessä pikku liikkeessä ja toiminnossa, joita teemme joka hetki. Siinä lirahtaisikin niin sanotusti nuoruuden rippeet lattiakaivoon ja mielenterveys ilmavaivana aavikolle. Olen kuullut ”ai pitääkö kaikkien asua vai kierrätetyssä pahvilaatikossa ja syödä ruohoa” -tyyppistä kauhistelua niiltä, jotka eivät ole ymmärtäneet ympäristöystävällisiä elämäntapoja tai omaa vihertävää ideologiaani.
Kyse ei olekaan siitä, että pitääksemme huolta maapallostamme kaikkien pitäisi kääntää elämänsä ylösalaisin. Kenenkään ei tarvitse muuttaa pahvilaatikkoon syömään ruohoa, askartelemaan itsellensä vanhoista sanomalehdistä vaatteita tai ruveta kylpemään lätäkössä suihkutuokion sijaan. Kenenkään ei tarvitse myöskään kärrätä autoaan kaatopaikalle – anteeksi, siis ongelmajätepisteelle -, aloittaa kirpputorishoppailua siksi, että suuret vaateketjut olisivat automaattisesti huono valinta tai kieltää itseltään lihansyönnin kokonaan.

Pointti ekologisempaan elämäntyyliin kannustamisessa onkin, että vähentää jotain tiettyä asiaa. Tekee jossain asiassa muutoksen. Alkaa tehdä jonkin asian vaikka pari kertaa viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa eri tavalla. Syö viiden liha-aterian sijaan kolme per viikko. Kokeilee vaihtaa jonkin perusruoka-aineen vastaavaan luomuvaihtoehtoon. Miettii tarkemmin kaukomaa-porkkanan ja Suomi-porkkanan välillä ostopäätöstä, koska vastuullisuus on fiksua. Yhden ihmisen ei tarvitse ruveta ehdottomaksi kaikkia mahdollisia elämäntapojaan kohtaan. Muutosten ei tarvitse olla niin dramaattisia. Mielestäni on esimerkiksi ihan hyväksyttävää, jos syö lihaa eikä lajittele sekajätettä ja energiajaetta erikseen, mutta silti suosii esimerkiksi junamatkailua autoilun sijaan ja kierrättää pahvin ja paperin.

Kenenkään ei tarvitse ryhtyä moraalipoliisiksi toiselle siksi, että tämä ei tee kaikkia asioita atomintarkasti juuri niin kuin jossakin viherraamatussa sanotaan. Kenenkään ei tarvitse myöskään heittäytyä marttyyriksi ympäristöasioita pohdittaessa siksi, ettei yksi ihminen voi tehdä mitään kuitenkaan, koska ei ole mikään synnynnäinen Pentti Linkola.
Elämän ei tarvitse olla niin ehdotonta. Eikä sen tarvitse olla mustavalkoista. Olisi parempi, jos ekologisuus ei tuntuisi ”vihertuputtamiselta” vaan luontaiselta osalta normaalia, vastuullista arkielämää. Jokainen voi tehdä jonkin valinnan, ja siten voimme kaikki ottaa yhteisen suuren, vaikuttavan ja vastuullisemman askeleen elintilamme tulevaisuuden puolesta.