Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Vastuunpakoilun riemullisuus

Paula Karhunen
Blogit Megafoni 22.11.2011 17:28

 ”Joo, sori, tää teksti ilmestyy myöhässä, mutta se johtui siitä, ettei mulle kerrottu mun uudesta blogivuorosta.”

”En mä voinut näyttää niitä papereita mun äidille, koska sä et muistuttanut mua.”                                                                     

 ”Tää ei itseasiassa kuulu mun vastuualueeseen, mutta mä voin antaa sulle vastaavan henkilön numeron.”                              

Joko taas?

Joko taas saa kuulla tuon saman lauseen: Tää ei nyt ole mun vastuulla, tää ei ole mun asia. Tää oli sun vika. Pahinta on, kun tajuaa jälleen kerran itse sanoneensa sen.

 Yhteiskunnassamme rehottaa vastuunpakoilu. VR:n junat ovat myöhässä, eikä mihinkään voi valittaa.

Mitä romanikerjäläisille tehdään? Eikö EU:n kuuluisi huolehtia kansalaisistaan? Jos suomalaiset ja päättäjät ovat kerran niin huolissaan kerjäläisistä, mikseivät he voisi tehdä mitään ratkaisuja asialle? Eikö kukaan halua kantaa vastuuta niistä, joiden oikeat vastuunkantajat pakoilevat vastuutaan?

Mitä rasismille tehdään? Rasismista on vastuussa kansa. Jos me emme halua rasistista maata, meidän kuuluu tehdä siitä suvaitsevainen ja äänestää päättäjiä, jotka eivät kannata syrjintää.

Miksi 9.-luokan leirikoulun rahoituksen hankkiminen vain viivästyy? Vanhemmat, opettajat ja ymmällään olevat teinit laittavat vuoronperään kapuloita rattaisiin. Miksi eläinsuojeluilmoituksen tekeminen on lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa? Miksei mikään etene?

Onko vastuunkannosta on tehty liian vaikeaa? Kaverini yritti hiljattain tehdä eläinsuojeluilmoitusta puolitutun lemmikistä. Hän soitti 15 eri numeroon ja kuuli aina saman vastauksen: ”Joo tämä ei nyt ole mun asia, mutta mä voin antaa sulle vastaavan henkilön numeron.” Kaverini sai lukuisten soittojensa jälkeen ilmoituksen tehtyä, mutta ilmoituksen teko sai miettimään, että miten se saattoi olla niin vaikeaa. Eikö Espoo voi hoitaa eläinsuojelua kunnolla vai onko se niin pelottavaa ja vastuullista puuttua eläimen pahoinvointiin?

 Omalle kohdalleni luokkani pesuainemyynti osoittautui vastuunkannon ja -pakoilun käsikirjaksi ja sai ajattelemaan: Miksi vastuuta pakoillaan?

Ehkä vastuuasiat unohtuvat tässä kiireessä? Oli sovittu, että kysytään vanhemmilta, millaisia pesuaineita he haluaisivat ostaa, ennen kuin myyntikuvastot tilattiin. Mutta kuinkas kävikään, unohdin koko roskan lukuisista muistutteluista huolimatta. Koulussa kaverini kysyi vanhempieni mielipidettä. Voi hemmetti. Mutta oikastaan en ollut asiastavastuussa, koska kaverini ei laittanut muistutustaan tekstarilla vaan yritti soittaa, vaikken vastannut puhelimeen. Kuka muka muistaa viikonloppuna jonkun pesuaine blaa blaa… STOP. Mihin johtaa se, etten voi myöntää olevani vastuussa siitä, että pesuainemyynti saa taas alleen lisäpäiviä, kun olin oikeasti vastuussa kysyä vanhemmiltani.

Ehkä vastuunkanto on pelottavaa? Pääsin taas pakoilemaan vastuutani, kun luokkamme tilillä ei kaverini tietojen mukaan ollut nimeä. Miten maksat nettipankkiin, jos tilillä ei ole nimeä? Kummastuneena vanhemmat soittivat minulle ongelmastaan ja luokkalaiset kyselivät, koska olin toinen vastuuhenkilö ja ohjepapereissa luki yhteystietoni. Ratkaisuni: työnsin pääni kolmeksi päiväksi pensaaseen ja käskin kysymään asiaa toiselta vastuuhenkilöltä. Tulos: lisää ongelmia.

Entä jos selvittäisin asioita luokan tilistä vastaavalta henkilöltä aivan itse? Saattaa selvitä, että joku on ymmärtänyt väärin ja tilillä onkin nimi. Tämän toimintavan tulos: leirikoulu on taas vähän lähempänä!

Oman virheen myöntäminen on noloa, mutta sitten siitä päästään yli. Kummassakaan tapauksessa seuraamukset eivät huimanneet päätä. Ensimmäisessä tapauksessa muilta ryhmäläisiltä tuli paheksuntaa, vanhemmilta kysyminen hoidettiin seuraavaksi päiväksi ja sen tilin nimeä kuulutellaan nyt kaikkien perään.

 Vastuunpakoilu on eri asia kuin syyllisen etsiminen. Vastuussa kannetaan oma korsi kekoon, tehdään asiat, jotka ollaan luvattu tehdä, ollaan vastuussa omasta osa-alueestaan. Vastuunpakoilussa siirretään jo luvattu asia toiselle. Se on niin helppoa, että siihen sortuu aivan huomaamattaan, aivan kuten minä. Syntyy sekaannus, jossa monet ovat huuli pyöreänä, että mitä nyt tapahtuu. Kuka tietää – ei kukaan – ja yksi koettaa maastoutua seinälle ja hiippailla kotiin.

Entä, jos seinällemaastoutuja tulisi esille, ja sanoisi olevansa vastuussa sotkusta ja pyytäisi anteeksi. Olisiko silloin kaikki helpompaa?

On muistettava, että saattaa syntyä tilanteita, joissa sekaannus syntyy yksinkertaisesta väärinkäsityksestä, jolloin tilanteessa ei kannata etsiä syyllistä tai vastuunsa pakoilijaa. Silti syyttely kyllä onnistuu, mutta kun syyllisestä on jauhettu kymmenen minuuttia, voisi olla järkevämpää tarttua toimeen ja selvittää syntynyt sotku.

Vastuunkanto on hieno asia, ja se palkitsee ja opettaa. Vaikka se saattaa aiheuttaa päänsärkyä, kannettu vastuu aiheuttaa vähemmän päänsärkyä kaikille. On muistettava, ettei kukaan voi olla vastuussa kaikesta. Joku saattaa olla luonteeltaan henkilö, joka mielellään kantaa vastuuta ja järjestelee asioita, mutta liika määrä vastuuta johtaa siihen, että puolet asioista jää hoitamatta. Jos jokainen on vastuussa jostain ja auttaa myös kaveria hädässä, asiat järjestyvät. Taloudella, romaneilla, leirikouluilla eikä eläimillä ole tapana järjestyä, ne on tapana järjestää. Niiden järjästämisetä pitää ottaa vastuu, jonka saa ilolla kantaa.

 

Paula Karhunen

Keskustelu

Ihminen haluaa valtaa mutta ei vastuuta.

Toisaalta vastuu on valtaa. Sitä kannattaa miettiä.

Yksi vastuuta pakoilumattomuus on osallistua erilaisiin hyvätekeväisyyskeräyksiin kotimaahan ja kehitysmaihin. Tähän asti olen maksanut näitä ”veroja” kolmattasataa euroa. Pystyykö kirjoittaja heltymään rujosta kirjoittelustaan lämpimään joulumieleen esim. Kirkon ulkomaanavulle ja Suomen SPR:lle. Uskon monen parjatun ”rötösherran” heltyvän paremmin kuin minätiedänkaikenjaolenparaskirjoittajien SK:ssa.

Näitä luetaan juuri nyt