Tieto varjostaa totuutta

On paljon asioita, joista ihmiset eivät tiedä vielä mitään. On myös paljon sellaista, mistä luulemme tietävämme, mutta joista todellisuus on kaukana. Lisäksi on tietenkin sitä faktaa, joka ei tule muuttumaan ehkä koskaan. On vaikeaa kuitenkin erottaa tulvivasta tiedon merestä se oikea, tosi tieto. Varsinkin kun itse tiedolle on niin monta teoriaa.

Pragmaattinen totuusteoria, ”tosi on toimivuutta” eli tieto, josta on eniten hyötyä ja joka on käyttökelpoinen ja toimiva, tuntuu olevan kovaa huutoa eri eliittien perustellessa vallitsevia tietoja ja soveltaessa niitä käytäntöön. Keskeisenä ongelmana on kuitenkin kysymys siitä, kuka tiedosta hyötyy.

Filosofian tunneilla pohditaan kaikkien tieteenalojen kulmakiveä, totuutta. Filosofia kyseenalaistaa kaikki tuntemamme tieteen tosiasiat, ja siksi se saa opiskelinjansa turhautumaan. Turha kritisointi ja kyseenalaistaminen aiheuttaa liikaa päänvaivaa, joten arkielämässä hyväksymme asioiden totuudenmukaisuuden yksinkertaisin perustein.

Hyvä esimerkki tästä on lääkeala. Yli 400 000 suomalaista käyttää lääkärin määräämiä masennuslääkkeitä, joiden purkkien etiketeissä lukee selvällä suomen kielellä, miten lääke toimii. Meille tämä teksti on tieteellinen tosiasia. Luotamme lääkärin ohjeeseen, etiketin sanomaan ja siten myös lääkkeen toimivuuteen, eikö niin? Miksikäs emme, tutkimuksethan osoittavat lääkkeen todella toimivan. Todellisuudessa näitä toimivuutta perustelevia tutkimuksia on tehty parhaimmassa tapauksessa vain kaksi, ja lääkärikin suosittelee lääkettä vain työnsä nimissä. Harvemmin lääkäriin menijöitä käännytetään kotiin ilman reseptiä, masennustapauksissa terapiaankin pääsy vaatii usein lääkekuuripohjan. Masennuslääkkeitä tutkinut ja kansainvälistä kohua tutkimuksillaan aiheuttanut psykologian professori Irving Kirsch on kuitenkin todistanut, että placebo-vaikutukseen perustuvat lumelääkkeet toimivat lähes masennuslääkkeiden tavoin. Tällainen tieteen kriteerit täyttävä tutkimus kuitenkin pääsääntöisesti hyllytetään, sillä sen käyttöönotto kaataisi suurilla rahoilla pyörivän lääkebisneksen. Lisäksi se sorruttaisi lääkärien uskottavuutta, romahduttaisi laajalti käytössä olevan hoitomekanismin ja sekoittaisi muutenkin ihmisten käsityksiä luotettaviin tahoihin. Säilytämme siis mielummin teorian, josta on kaupallista hyötyä lääkebisnekselle ja lääkärien arvostettavuudelle, ja samalla haittaa ihmisten terveydelle ja etenkin kukkaroille. Näin ollen on helpompi sivuuttaa yksi tieteen kriteereistä, jotta välttäisimme yhteiskunnallisen kaaoksen. Tämä kriteeri on itseäänkorjaavuus, joka viittaa tiedon täydentämiseen ja käsitysten korjaamiseen sitä mukaan, kun uusien tutkimusten kautta löydetään uutta tietoa.

Aina ei ole kuitenkaan kyse lääkkeistä, esimerkiksi mediassa paljon pyörineessä lisäravinnekeskustelussa on sama ongelma. Ihmiset ovat popsineet lisäravinteita tottumuksesta jo vuosia, mutta nyt kun niiden todettiinkin aiheuttavan hyödyn sijasta haittaa, kaaoksen ainekset ovat koossa. Myös median aiheuttama harha joditarpeestaamme Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen sai aikaan turhan hässäkän, puhumattakaan huolella tutkimattomasta sikainfluenssarokotteesta. Se aiheutti narkolepsian 52 suomalaiselle lapselle, joiden tulevaisuus rajoittui mm. ajokortin, ammatinvalinnan ja ruokavalion suhteen. Korvaukset tulivat kalliiksi.

Olen pohtinut myös paljon luontaistuotebisnestä. Luontaistuotteet ovat kalleinta ruokaa, mitä kaupasta löytyy. Niiden tuottaminen maksaa ja usein ne tulevatkin jostain Eurooppaa kauempaa, joten oletetusti rahaa kuluu enemmän. Lisäravinnekeskustelun ohella kuitenkin helposti kyseenalaistaa myös luontaistuotteiden hyödyllisyyden suhteutettuna hintaan. Halvemmalla ja puhtaammin saat torilta mustikoita suoraan lähimetsästä poimittuna kuin gojimarjoja Mongoliasta useiden välikäsien kautta. Kyse on kuitenkin vain marjasta, terveellisyyden kannalta vertailukin on turhaa. Usein pidämme eksoottisempia vaihtoehtoja helposti mielekkäämpinä. Tarjonnan monipuolisuus on silti ehdottoman hyvä asia, mutta ilmankin gojimarjoja ja kukkaron kiristystä sama terveellinen elämä on käsiemme ulottuvuudella.

Eri auktoriteeteillä on myös suuri vaikutus meihin. Pelottavankin suuri. Tietyt ammattikunnat ovat aina oikeassa, kuten esimerkiksi opettajat ja lääkärit. Nyky-yhteiskunnassa myös julkisuuden henkilöiden vaikutusvalta ihailijapiireissään tuntuu kasvaneen. Lisäksi kulttuurikohtaisesti jumalat ja valtiaat saattavat ohjata alaistensa ajatusmaailmaa ja sitä kautta käsityksiä tiedosta, esim. lakeja säätämällä voidaan rajoittaa sananvapautta ja sitä kautta mediaa, sekä muita tiedonlähteitä haluttuun suuntaan. Tämä on myös globaalin tason ongelma, sillä nyky-yhteiskunta vaatii enemmän yhteneväisyyttä tiedon ja ajatusmaailman suhteen, sillä se pyrkii samanaikaiseen kehitykseen eri puolilla maailmaa.

Eniten minua järkyttää brasilialaisen tuttuni käsitys ilmastonmuutoksesta. Hän vakuutti sen olevan eurooppalaisten keksintö, jotta muut nousevat talousmahdit hidastaisivat tahtiaan Euroopan saadessa koko ajan uusia kilpailijoita, menettäessään kilpailukykyä ja taistellessaan omaa eurokriisiä vastaan. Kuulostaa sinäänsä ihan mahdolliselta teorialta, mutta onhan ilmastonmuutoksesta konkreettisiakin todisteita; lämpötilan muutokset, jäätikön sulamiset ja hiilidioksidipitoisuuksien nousu. Heillä Brasiliassa tällaiset tutkimukset eivät ole esillä, vaan se tiedollinen tosiasia ignoorataan, eikä mitään muutoksia huomata, puhumattakaan toimenpiteistä. Teoria eurooppalaisten juonittelusta on olennaisempi, nyt kun Brasilia on nopeasti teollistuvien maiden joukossa. Samaan aikaan se on yksi maailman nopeimmin sademetsiään tuhoavista maista. Näin siis tieto muokkautuu tarpeen mukaan, ja siihen tietoon myös sokeasti uskotaan, mikäli todisteet ovat tarpeeksi uskottavia ja luotettavalta taholta peräisin. Esimerkissäni ilmastonmuutosteoria eurooppalaisten keksintönä oli peruskoulussa opittu, yleinen ajatusmalli.

Palatakseni Brasiliasta takaisin Suomeen, suuntaan ajatukset meidän käsityksiimme luotettavuudesta. Olen jokin aika sitten lukenut artikkelin, joka käsitteli suomalaisten luottoa valtion eliitteihin. Suomalaisten luotto esimerkiksi virkavaltaan, pankkeihin ja lääketeollisuuteen oli Euroopan kärkiluokkaa. Kertooko tämä valtion luotettavuudesta vai ainoastaan kansalaisten sinisilmäisyydestä? Itsekin pidän Suomea luotettavana maana, mediaa tärkeänä kansan tiedottajana ja ammattikuntia osaavina. On kuitenkin muistettava, että kilpailutus on koventunut, motiivit kaupallistuneet ja kansainvälistymisen myötä tiedonvälittäjiä on matkan varrella useita.

Kriittinen ja avoin asennoituminen on siis välttämätöntä tulkitessamme uutta tietoa, kun yritämme pysyä ajan tasalla totuuksista ja niiden tuomasta hyödystä, sekä ehkäistä malliajattelua. Harhakuvien ja väärän tiedon välttäminen on kuitenkin mahdottomuus onnistuneidenkin tutkimusten ohella, mutta siksi olisikin äärimmäisen tärkeää osata korjata asiat ja muuttaa ajattelumaailmaa tarpeen mukaan, myöntää virheensä. Uutta tietoa tulee jatkuvalla syötöllä ja vanhaa osoittautuu pakostakin vääräksi. Maailma todellakin muuttuu, se on fakta.