Tehkää itse paremmin

Profiilikuva
Blogit Megafoni

Pertti on mahdollisesti perheetön tai eronnut mies. Koska Pertti on eläkkeellä, hänellä on paljon aikaa seurata yhteiskunnallisia tapahtumia.

Pertti tilaa ja lukee paljon lehtiä, ja hän tietää paljon yhteiskunnallisista asioista. Pertti nähdään usein internetin keskustelupalstoilla keskustelemassa, esimerkiksi kommentoimassa juuri näitä Nuorten Ääni -toimituksen tekemiä blogikirjoituksia.

Sananlaskut ”ennen oli paremmin” ja ”vanhat hyvät ajat” sopivat hyvin, kun kuvaillaan Pertin tapaa ajatella yhteiskunnallisia asioita. Kun Pertti kävi kansakoulua, hänen luokallaan ei ollut maahanmuuttajia, eikä sanaa homo ollut olemassakaan. Pertti oppi jo nuorena ajattelemaan omilla aivoillaan. Tätä taitoa hän on myös käyttänyt aktiivisesti. Perttihän suhtautuu yleisesti ottaen useimpiin asioihin elämässään sekä yhteiskunnassa varsin kriittisesti. Siten on ollut jo pitkän aikaa.

Pertin ajattelun kriittinen sävy näkyy myös hänen internet-käyttäytymisessään. Pertin nuoruudessa netikettiä ei ollut keksittykään, ja kun Pertti todella innostuu kommentoimaan esimerkiksi blogikirjoitusta, kylmää kyytiä saavat vuorollaan tekstin mielipiteet, vuoroin jopa kirjoittaja itse.

Usein Pertti ei kuitenkaan viitsi perustella mielipiteitään, vaan vetoaa mieluummin omiin ennakkoluulohinsa ja -olettamuksiinsa. Kaikille muille olisi syytä olla päivänselvää, että Pertin mielipiteet ovat oikeita, eikä niitä siksi tarvitse perustella.

Erityisellä varauksella Pertti suhtautuu nuoriin, hän kun ei aina ymmärrä kovin hyvin heidän ajatusmaailmaansa tai nykyaikaa. Hän tietää, ettei nuorten elämänkokemus voi riittää ymmärtämään monia yhteiskunnallisia asioita.

Onhan se totta, että kun aiheeseen syventynyt 17-vuotias pohtii Venäjän yhteiskunnallista tilannetta monipuolisesti, ovat tekstiä paremmatkin ”yritykset” lähes automaattisesti paskaa, joka pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi. Eikä aiheeseen laajasti perehtyneellä, aiheesta TV-insertin tehneellä samanikäisellä voi olla mitään käsitystä Kontulan tämänhetkisestä tilanteesta asuinpaikkana.

Pertti ei aina ole paras mahdollinen henkilö ymmärtämään poikkeavia mielipiteitä internetin keskustelufoorumeilla. Koska Pertti sattuu pysymään melko terveenä ja koska hyvinvointivaltio pitää huolta myös sen suurista ajattelijoista, Pertti todennäköisesti onnistuu harrastamaan yhteiskunnallista keskusteluaan vielä 14 vuotta. Sitten viikatemies korjaa hänet mielenkiintoisemmille keskusteluareenoille.

Sillä välin, lyhyesti kaikille teille Perteille: ennen kuin käy täysin syyttä käsiksi toisen suoritukseen, kannattaa rauhoittua ja miettiä, osaisiko itse tehdä sen paremmin. Sellaiset kommentit, joissa vain haukutaan, eikä esitetä rakentavia parannusehdotuksia tai mitään kunnon argumentteja, eivät ole vakuuttavia.

Jos itse ei osaa kirjoittaa parempaa blogikirjoitusta kuin toimituksemme jäsen, kannattaa miettiä, onko varaa loanheittoon laisinkaan. Sellainen ei muissakaan tilanteissa juuri kannata. Rakentava kritiikki sen sijaan on erittäin sallittua – jopa suotavaa.