Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Tavallisuuden pelko voi johtaa masennukseen

Blogit Megafoni 5.11.2011 22:04
Anniina Rintala

”Jokainen on hyvä jossakin” ja ”Löydä oma juttusi!”. Näitä kahta fraasia voi nykyään bongata lähes jokaisesta elämäntaito-oppaasta, naistenlehdenkannesta, terveystiedonkirjasta sekä murrosikäisille suunnatusta lehtisestä, jossa kannustetaan kahlaamaan läpi vaikeimmatkin aknen ja angstin sävyttämät vuodet.

Osa ihmisistä välttelee aivan tarkoituksella edellä mainittuja julkaisuja. Väitän kuitenkin, että myös näiden ihmisten mieleen nuo kaksi fraasia ovat tarrautuneet hanakasti ja he ovat sisäistäneet ne vastoin tahtoaan.

Yksilöllisyyden ihannointi voi olla osa syy masennukseen, erityisesti nuorten. Masentunut 25-vuotias tuttavani jakoi ajatuksen kanssani. Hän koki, että on jäänyt jälkeen muista nuorista, jotka vaikuttavat löytäneen elämälleen suunnan. Hän myös pelkäsi, että ehkä aika loppuu kesken, eikä koskaan tulekaan löytämään ”omaa juttuaan”, sitä missä on hyvä. Hän kun ei ollut koskaan tehnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Nykypäivänä olisi toivottavaa olla erottuva ja itsekäs. Kannattaa myös uskaltaa valittaa riittävästi, sillä vähään tyytyväinen ihminen kantaa usein hölmön leimaa. ”Oma juttu” siis kannattaa olla sellainen, että se vakuuttaa muut siitä, että on löytänyt elämälleen suunnan ja jonkun syvemmän merkityksen, mieluiten jostain yleisesti tunnetusta ideologiasta. Itsensä brändäämistä voisi verrata siihen, mitä muusikkokin tekee; kaikille muille on helpompaa, jos osoittaa selvästi, mitä genreä edustaa. Aito persoonallisuus ei ole toivottavaa. Se on vain epämääräistä.

Humanistinen psykologia uskoo, että hyvissä olosuhteissa ihminen tekee valintoja, jotka johtava aitoon minuuteen ja itsensä toteuttamiseen. Todellisuudessa kenelläkään ei käy näin hyvä tuuri, vaan syntymästä lähtien ympäristö pakottaa toimimaan muiden ehdoilla. Vanhemmat opettavat puhumaan heidän sanoillaan ja koulu opettaa ajattelemaan yhteiskunnan ehdoin. Konsensusajattelu ulottuu myös ystävyyssuhteisiin asti: ystävää on vaikea tukea asiassa, josta on eri mieltä.

Aito minuus ja siihen pohjaava toiminta vaikuttaa siis siintävän kaukana normaalista elämästämme. Ehkä juuri tästä syystä innostumme itämaisista elämäntapaohjeista, joogasta ja meditaatiosta. Niiden avulla voimme perustella muille, miksi teemme asioita, jotka tuntuvat meistä hyviltä kuten mantran mutiseminen, mutta näyttävät muiden silmiin sekopäisiltä. Se, että joku muukin tekee jotakin yhtä tyhjänpäiväistä tai sekopäistä saa toiminnan vaikuttamaan kelvolliselta.

Lapselleni haluaisin opettaa, että näennäisesti pienikin teko, esimerkiksi ruuanlaittaminen, voi johdattaa meidät omaan sisäiseen maailmaamme, sinne minne meistä jokaisen tarvitsee välillä päästä uppoutumaan voidaksemme taas antaa ympärillä oleville enemmän. Tässä mielessä ”oman jutun” löytäminen on tarpeen. Jokainen ei koe hurahtavansa ruokaalaittaessa mielensä syövereihin, mutta saattaa kokea saman esimerkiksi lukiessaan hyvää romaania. ”Oman jutun” ei tarvitse olla sellainen, joka tekee vaikutuksen muihin. Se voi jopa olla jotakin epäitsekästä: toisten auttamista.

Tuttavanikin nauttii ruuanlaittamisesta ystävilleen. Hän ei kuitenkaan koe sen olevan riittävän omaperäistä.