Suomenkielen erityis piirteitä

Harvemman kielikorva on ihan niin rikki, ettei huomannut otsikossa mitään mätää. Hajalla se on kuitenkin monella, etenkin yhdyssanojen kohdalla. Yhdys sanat nimittäin ovat suomen kielen erityis piirre ja niitä on arki käytössä niin paljon, että niiden osaamattomuus tuntuu tosi äly vapaalta kuten myös pilkku sääntöjen hallitsemattomuus, sekä muut onggelmat. Nämä ongelmat eivät ole harvinaisia, ja niitä on ihan painetussa sanassakin. Jopa eräästä koulukirjastani olen bongannut useita kielivirheitä.

Myönnän olevani ärsyttävä, turhuuksiin takertuva pilkunviilaaja, mutta korvaani särähtivät edelliseen kappaleeseen kirjoittamani virheet. En kuitenkaan usko olevani ainoa. Tekstin sanomaan on hankala keskittyä, jos huomaa pahoja kielioppivirheitä. Ne yksinkertaisesti syövät tekstin uskottavuutta liikaa. En esimerkiksi voi ottaa tosissani puhelinliittymää, jonka nimi on ”minun Sonera”. Vai onko kyseessä vain mainostajan tehokeino, jonka tarkoitus on kiinnittää kuluttajan huomio tyhmään nimeen?

Äidinkielen oppimäärään on peruskoulussa varattu runsaasti viikkotunteja, ja lukiossakin se on ainoa aine, joka on pakko kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa. Jos äidinkielen opetukseen uhrataan noin mielettömästi resursseja, olisi myös kohtuullista, että valmistuvat ylioppilaat sen hallitsisivat. Millaisia tulokset todellisuudessa ovat? Toisinaan tällaisia: ”tervettuloa Yo juhliini.”

Vieraiden kielien opiskeluun jaksetaan kuitenkin panostaa. Melkein kaikki osaavat puhua ja kirjoittaa sujuvasti ainakin englantia. Vieraat kielet ovat tärkeitä, mutta tämän ei pitäisi laskea oman kielemme merkitystä. Suomi on kaunis ja käytetty kieli, osa identiteettiämme, eikä sen arvoa pitäisi vähätellä.

Oikeakielisyyttä tärkeämpää on tulla ymmärretyksi. Muutenkin kieli on joustava elementti, joka kehittyy ja muuttuu, kun sillä leikitellään. Olisi hyvä löytää tasapaino silkan huolimattomuuden ja kielellä leikittelyn välille.