Sossun tädit kunniaan!

Profiilikuva
Blogit Megafoni

Me kaikki teemme virheitä, niin tekevät varmasti sosiaalityöntekijätkin. Tuntuu silti raskaalta, että kahdeksanvuotiaan tytön murha ja venäläistaustaisten lasten huostaanottokohu on vieritetty sosiaalityöntekijöiden niskaan. Sosiaalityö ei ansaitsisi tulla tällaisen parjauksen kohteeksi, koska työ on tärkeää.

Sosiaalityöntekijä voi pelastaa ihmiselämän siinä missä lääkärikin, oli kyse sitten lastensuojelusta tai vanhuspalveluista. Ei ole oikein, että koko alaa kohtaan ollaan hyökätty vihamielisesti, ja se on mustamaalattu, koska ilman sosiaalityötä Suomessa voitaisiin vielä huonommin.

Sosiaalityöntekijät työskentelevät jatkuvassa stressissä ja kiireessä. Heillä voi olla satoja asiakkaita yhtä aikaa, palkka on pienehkö, eikä työstä puutu haastavia ihmisiä. Alan opiskelijat saattavat palaa loppuun jo työharjoittelussa. Ongelma on se, että Suomi tarvitsee sosiaalityöntekijöitä esimerkiksi vanhustenhuoltoon ja lastensuojeluun. En tunne yhtäkään nuorta, joka haaveilisi sosiaalityöntekijän ammatista.

Tiedotusvälineiden tulee tietysti puuttua virheisiin yhteiskunnassa ja sosiaalityössä. Toivoisin silti reiluuden nimissä sosiaalityön vaikeuden tuomista ilmi ja onnistuneista tapauksista kertomista. Monta elämää on voitu pelastaa sosiaalityön avulla.

Jos suomalaiset tulevaisuudessakin haluavat saada kriiseihin apua yhteiskunnalta, olisi nuoria kannustettava sosiaalityöhön. Opiskelupaikkojen lisäys, sosiaalityöntekijöiden palkkojen korottaminen tai opinto-ohjauksen kehittäminen voisivat lisätä kiinnostusta. Opinto-ohjaajat voisivat kertoa, miten työ auttaa ihmisiä, ja ohjata potentiaalisia opiskelijoita eteenpäin. Työ on varmasti vaikeaa, mutta auttamisen ilo ja työn elintärkeys voittanevat vaikeudet.