Sipilä puhui, Suomi seisahtui, ja minä hämmennyin

Viime perjantaina  oli meneillään mielenilmaus, joka lamautti julkisen liikenteen Helsingissä, pääkaupungissamme. Minulla oli koulupäivä, jona en päässyt koululle. Lääkäriin sentään pääsin, mutta apostolinkyydillä, jaloin.

Mielenilmaus oli outo kokemus minulle. En ole elinaikanani nähnyt pyhiä lukuun ottamatta mitään vastaavaa. Yritän miettiä, mistä oli kyse. Kun olen nuori, niin kyselen lähinnä, kun valmiita vastauksia ei ole vielä itse tullut muodostettua.

Jotenkin ymmärrän, että Suomella on syömävelkaa.  Syömävelka on niin sanotusti syömistä varten, eli pitää koneiston pyörimässä. Koneiston armoilla on köyhän kuin rikkaankin lapsen kohtalo, koska kaikki käyvät julkisen peruskoulun. Siksi en usko, että kukaan haluaa pysäyttää koko koneistoa. Kuitenkin syömävelkaamme pidetään viimeisien aikojen  enteenä.

Pääministeri Sipilä on pitänyt jopa julkisen puheen tilanteen vakavuudesta. Vartin puheesta kuulsi läpi huoli Suomen tilasta. Puheessa käsiteltiin lähes kaikkea, enkä osaa nimetä päällimmäisiä tuntemuksiani. Pari kertaa kummastelin, että mikä sana ”ahjo” edes on.  Muistan vain ”miljoona tunnissa” kohdan kunnolla.  Kuinka velkaa voi olla niin paljon otettu? Onko valtion koneisto Molokin kita, joka syö verorahat?

Ikäiseni kaverit ovat hokeneet, että kaikki puolueet ovat pettäneet äänestäjänsä. Nuorisolle on vielä lisäksi uskoteltu, että työelämä tulee olemaan raaempaa kuin koskaan ennen. Työelämän uskotaan muuttuvan sellaiseksi, että yksi korkeakoulututkintokaan ei varmista vakaata toimeentuloa. Jos jälkipolvien pitää maksaa syömävelka, eikä luvata edes tasaista työuraa, niin kuka motivoituu tekemään työtä?

Hallituksen ja ammattiliikkeen välillä kuohuu, väittävät lehdet. Koulussa puhuttiin aina kolmikannasta, johon kuului myös työnantajat. Työnantajat ovat olleet melko passiivisia nuorille tiedottamisessa koko  kriisin ajan. En halua syyllistää, mutta mitä he ovat luvanneet nuorisolle? Mitä te, työnantajat, sanoisitte meille nuorille? Millä porkkanoin houkuttelette meitä osallistumaan valtion pelastamiseen?

Työntekijöiden mielenilmauksessa oli arviolta 30 000 ihmistä. Kyseinen luku ei kata kaikkia Helsingin vähätuloisia eikä työttömiä. Mitä porukkaa siis siellä rautatientorilla mahtoi olla? En tiedä, kun en ollut paikalla. Näin lääkäristä palatessani kuitenkin muutamia ihmisiä, jotka olivat tulossa mielenilmauksesta. Heillä oli mustissa ilmapalloissa teksti ”Stop”, ei muuta, vain yksi sana. Uskovatko he todella, että Suomi on niin lähellä reunaa, että pysäyttäminen on paikallaan?

Kotona aloin kirjoittamaan, yritin purkaa mieltäni tapahtuneesta. Facebookin kautta en jaksanut jakaa tuntojani, kun keskustelu siellä on niin kahtiajakautunutta. Siellä ei pohdintani olisi kiinnostanut ketään. Päällimmäiseksi tunteeksi viime perjantaista on jäänyt vain sanaton huolimöykky Suomen tilanteesta. Vanhemmat ihmiset, valistakaa minua nuorta: mitä Suomen hyväksi voisin  tehdä?