Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Sinun asiasi kuuluvat minulle

Emilia Kettu Toivanen
Blogit Megafoni 13.12.2012 09:30

Ihminen on luonnostaan itsekäs eläin. Köyhän köyhyys on hänen oma vikansa. Kyllä yhteiskunnan pitää perustua kilpailuun – heikot sortuvat, vahvat jäävät – koska se on luonnonlaki. Ihminen nyt on vaan niin itsekäs luonnostaan.

Ihmisen itsekkyyden luonnollisuuteen vetoaminen on helppo perustelu, jolla ihmisen on turvallisen lämpöistä perustella itselleen omaa, itsekästä käytöstään. Kun satutamme toisia ihmisiä, esimerkiksi omaa etua tavoitellessamme, ”mielemme alkaa kehittää syitä, miksi niin on oikein, koska muuten emme kestä itseämme”, kirjoitti Anu Silfverberg kolumnissaan Sinä olet natsi (17.8.2012, Nyt-liite, HS).

Ihminen on itsekäs eläin, koska sillä on eläimelliset vaistot ja se joutuu käymään eloonjäämistaistelua. Vastaava ajattelu kajahtaa individualismin hurraahuutona kapitalististen markkinatalouksien tuulissa jenkkilipun liehuessa taustalla. Jos palaamme samoille alkukantaisille savanneille, vuosituhansille ennen Kristusta, jonne edellä mainittu argumenttikin kuuluu, ja mietimme ihmisen muinaisia selviytymiskeinoja ja laumakäyttäytymistä, voimme samalla tavoin perustella, että ihminen on luonnostaan yhteisöllinen eläin.

Ihminen on laumaeläin. Laumassa on alun perinkin pärjätty paremmin kuin yksin. Ryhmässä ei haittaa, jos ei osaa ihan kaikkea yksinään. Laumasta löytyy aina joku, jolla on joltakin toiselta puuttuva taito tai ominaisuus. Lauma sekä tuo turvaa että tukee kaikkia jäseniään selviytymisen ja eloonjäämisen tiellä.

Sama pätee yhteiskuntaan.

Siskoni kouluttautuu opettajaksi muun muassa siksi, että koulu on pienoismalli yhteiskunnasta. Kun pääsee vaikuttamaan koulumaailmaan, pääsee vaikuttamaan yhteiskuntaankin. Samat lainalaisuudet ja periaatteet tuntuvat toimivan samoin kummassakin järjestelmässä. Ei yksilöiden ihmisyys muutu miksikään, vaikka yhteisön koko kasvaa.

Tutkija Noora Ellonen on perehtynyt siihen, millä tavalla koulun yhteisöllisyys vaikuttaa nuorten masentumisriskiin. Tutkimuksesta ilmenee, kuinka tärkeää yhteisöllinen ilmapiiri on koulussa jokaisen nuoren kannalta. Sosiaalisesti tukeva ilmapiiri koulussa – eli opettajien ja oppilaiden välinen yhteisöllisyys – vähentää siis kaikkien nuorten riskiä masentua, vaikka osa nuorista ei edes erityisemmin kokisi saavansa yksilöllistä apua opettajilta.

Kouluyhteisö (vrt. yhteiskunta) ei siis toimi kaikkien nuorten kannalta toivotulla tavalla, jos osa nuorista kokee kouluilmapiirin hyväksi ja osa huonoksi. Epätasa-arvoinen kokemus koulumaailmasta ja etenkin kokemus siitä, että opettajat kohtelevat oppilaita epätasa-arvoisesti vain lisäävät nuorten riskiä sairastua masennukseen.

Samalla tavoin yhteiskunta toimii paremmin, kun kukaan ei tipu lauman ulkopuolelle. Jokainen yhteiskunnan jäsen hyödyttää yhteiskuntaa jollakin tavalla. Joukko on yhtä vahva, kuin sen heikoin lenkki on. Kun joillakin menee yhteiskunnassa huonosti, se vaikuttaa lopulta sen jokaiseen yksilöön. Myös sinuun.

Samat periaatteet ja lainalaisuudet tuntuvat olevan voimassa sekä yksittäisten ihmisten kohdalla että yhteiskunnassa. Esimerkiksi tiukka taloudellinen tilanne ahdistaa ja stressaa niin Eurooppaa kuin minibudjetilla Helsingin Kontulassa opiskelijaluukussa elävää nuorta. Itsekkääksi ja epäoikeudenmukaiseksi koettu auktoriteetti herättää vihaa muissa, oli auktoriteetti sitten opettaja Teuvosta tai ministeri Arkadianmäeltä.

Ihmiset peilaavat käytöstään muihin ja muiden käytöstä itseensä – masentuneet ihmiset luovat ympärilleen masentunutta ilmapiiriä. Ilmapiiri taas määrittää yksilöistä koostuvaa yhteisöä. Jokainen ihminen kokee ahdistuksen omalla tavallaan ja reagoi siihen omalla tavallaan. Eivätkö jo Lontoon mellakat tai Arabikevät todistaneet sitä, kuinka heikompiosaisten kansalaisten kokemus yhteiskunnan epäreiluudesta tiettyyn pisteeseen päästessään voi purkautua yhteiskunnallisena mellakointina?

Itsekkyys toimii vain niin pitkälle kuin oma lasikupla sitä kestää. On jokaisen asia, jos perhetuttusi lapsi syrjäytyy. On jokaisen asia, jos naapurisi elävät päivä päivältä yhä pienemmillä tuloilla. On jokaisen asia, jos hirmumyrsky tai sisällissota tuhoaa jollekin ihmiselle rakkaan puiston, työpaikan tai kodin.

Henkilökohtainen on pitemmän päälle yhteistä, kuuluu sanonta.

Emilia Kettu Toivanen

Keskustelu

Täällä vielä muutama perämetsien jäärä uhoaa markkinaliberalismin puolesta, mutta turhaan – se juna meni jo. Jopa EU on kääntänyt viimeisenä epätoivoisena liikkeenä nyt täysin kelkkansa ja lyö lähivuosina meille päälle sellaisen komennon ja sääntelyn, että sen rinnalla entinen Neuvostoliittokin näyttäytyy vapauden paratiisina. Mutta auttaako enää mikään? Timo Soinia siteeraten: ”Kohta koittaa niin kovat ajat, että rotatkin tärisevät siltojen alla.” Kapitalismi lähestyy lopullista katastrofiaan. Silti aina löytyy muutama kokoomuspoju, joka ei tätä usko, ennen kuin itsekin tärisevät puilla paljailla.

hra K,

Nimettömänä esiintyminen ei johdu mistään riskistä syrjäytyä yhteisöstä. Se on tosiasiassa lähes aina silkkaa pelkuruutta ja halua välttyä moraaliselta vastuulta.

Se, että meidän demokraattisessa järjestelmässä päättäjät toimivat anonyymisti, on lopulta sattuman tulosta, ja nykyisen demokratiamme akilleen kantapaa.
Kun ihminen tekee päätöksiä anonymiteetin suojissa, hän toimii hyvin suurella todennäköisyydellä toisin, kuin joutuessaan perustelemaan päätöksensä kanssaihmisilleen. Tämän ymmärsi jo demokratian aamuhämärässä englantilainen filosofi John Stuart Mill, joka piti parempana avointa äänestystä. Erilaisten sattumien oikusta kuitenkaan juuri tämä käytäntö ei vakiintunut useimpiin demokraattisiin järjestelmiin, mutta ajatus on minusta edelleenkin oikea.

Tuo moraalinen vastuukaan ei ole yksipiippuinen juttu.

Nimellisten vastuu lienee usein näennäistä. He nimittäin eivät näytä yleisesti välittävän siitä, mitä heistä ajatellaan. He siis laususkelevat omia jyrkkiä totuuksiaan varsinkin toisista ihmisistä (myös tietyistä) näköjään ottamatta huomioon normaalia hienotunteisuutta.

Näille foorumeille olen siis ollut huomaavinani valikoituvan enimmäkseen tällaisia kommentoijia ja keskustelijoita, jotka kyllä korostavat moraalista vastuuta, mutta eivät todellisuudessa pysty tuntemaan sitä. Siitä he luulevat, että se vastuu on kaikille yhtä kevyt juttu, ohimennen hoidettu.

Nimetönkin voi tuntea moraalista vastuuta itselleen siitä, miten hän pyrkii asioihin vaikuttamaan ja miten hän suhtautuu toisiin keskustelijoihin ja yleensä ihmisiin. Samoin häntä voi painaa vastuu niiden ryhmien puolesta, joihin hän ilmoittautuu tai osoittautuu kuuluvan. Kaikki tämä voi rajoittaa ja pehmentää hänen sanankäyttöään.
Hän ei ehkä myöskään halua leimata läheisiään tai muita samannimisiä (väärinkäsitykset tai -luulot mahdollisia) omalla kirjoittelullaan.

Tietysti voi sanoa, että johtui nimettömyys mistä tahansa (vaikka julkisuuden kaihtamisesta), niin pysykööt periaatteen nimessä poissa julkisesta keskustelusta. Siitä vain, mutta siitä seuraa muutoksia keskustelussakin. Näitä vaihdoksia on nähty. Niistä jokainen arvioikoon itse, mitä laatua seuraukset ovat.

hra K,

Jälleen iloisesti sekoitat termit semanttiseksi velliksi, joka sekoittuu retooriseen puuroon.
Moraalinen vastuu ei ole synonyymi miellyttämisen tarpeelle.

Mutta on totta ja tutkittua, että pitkään vakituisessa käytössä ollut nimimerkki alkaa usein saada oikealle ihmiselle tyypillisiä piirteitä. Sille syntyy vähitellen oma identiteetti ja se kasvattaa sosiaalista pääomaa, jonka hävittämiseltä sitä alkavat suojata moraaliset tunteet.

Neuvostoliiton kukistuminen näyttää tuudittaneen kapitalistit semmoiseen luuloon, että vallankumouksesta ei enää ole vaaraa. Kommunismi neuvostolaisessa muodossaan ei varmaankaan lähivuosikymmeninä tee paluuta. Vallankumouksen vaara voi silti lisääntyä esimerkiksi turhautuneen populismin muodossa. Tästä on jo enteitä Kreikassa. Vallankumous on hirveä onnettomuus kansakunnalle, ei vain vauraalle eliitille, vaan kaikille yhteiskuntaryhmille. Siksi olisi palattava kylmän sodan aikaiseen vallankumouksen ehkäisyyn, so. kattavaan sosiaalipolitiikkaan, konsensushakuiseen.työmarkkinapolitiikkaan ja johtoportaan tulojen ja etuisuuksien kohtuullistamiseen. Nimittäin juuri toivottomuus, turvattomuus ja yhteiskunnan epäoikeudenmukaiseksi kokeminen altistavat vallankumoukselle.

ysahama puhuu asiaa. Mutta kumpaakaan ei enää tule, ei kohtuullistamista eikä vallankumousta. Niiden auka on ohi. Historia ei nimiitäin koskaan toista itseään, vaikka toisin luullaan. Näiden sijaan saamme vain lisää hulluutta ja epätoivoa. Arvot ja ajattelu itsessään katoavat! Mitä sitten? Luoja yksin tietää.

Raukko: ”Nimettömänä esiintyminen ei johdu mistään riskistä syrjäytyä yhteisöstä. Se on tosiasiassa lähes aina silkkaa pelkuruutta ja halua välttyä moraaliselta vastuulta.”

Kuinka moni kunnan tai valtion työntekijä uskaltaa esittää julkisesti poikkeavia näkemyksiä, jos pomot julistavat kaikki monikulttuurin ja maahanmuuton kannattajiksi? Erilaiset mielipiteet voivat luoda esteitä urakehitykselle. Onko parempi vain jupista hiljaa itsekseen, jolloin kukaan ei kuule? Mielipiteet minusta ovat tärkeitä, ei se, kuka niitä esittää.

Avoin äänestys (vrt. Raukko) tappaisi vapaan mielipiteenilmaisun, koska yhteisön paine estäisi radikaalien mielipiteenilmaisujen julkituomisen. Kuinkas moni NL:ssä avoimesti uskalsi sanoa vastaan? Ne harvat, sittemmin siperialaiset. Demokratiaa tukee suurempi ja vapaampi mielipiteenilmauksen oikeus, ei sen rajoittaminen.

Pekka näyttää nikkaroineen luonnolle ”muotin” johon luontokappaleiden kuuluisi sopia ja sitä noudattaa. Jos tämä olisi joku kaskujen kerrontakilpailu niin ”vitsihuonee” seinät pullistelisivat kuulijoiden naurusta.

Tätä muottia hän nimittää moraalikoodistoks…ilmaus on viisaankuuloinen ja saattaa asiaa tuntemettoman mieleen vielä upotakin.

Ihmispopulaatiossa on havaittu joitakin sen suuntaisia kehitelmiä jotka sitten luhistuvat isompien asioiden alta.

Eläimen tarpeet ovat syöminen ja parittelu joka pitää ne hengissä…Tarkalleen sama koskee ihmisolentoja. Meitä koskee myös sama laumapsykologia…kuitenkin jotta lauma olisi yhtenäinen se tarvitsee yhteisen vihollisen. Ellei sitä ole ei tarvita laumaakaan (sama tietenkin koskee myös yhteisiä pyrkimyksiä)

Mitä tulee oman naaman vilautteluun keskusteluryhmissä, me ”nimimerkkimiehet” emme ole niin itseemme ihastuneita että kokisimme sen tarpeelliseksi.

Jossain sanottiin jonkun joutuneen netissä silmittömän riepottelun kohteeksi…se ei ole lainkaan kivaa.

DuPont,

Esimerkiksi nostamasi rasistit ovat oiva esimerkki pelkureista ja ns. ”hyötymoralisteista”.

On aivan totta, että avoin änestys tappaisi, tai ainakin vaimentaisi, moraalisista tunteista vapaan mielipiteenilmaisun. Eri asia on, olisiko siitä yhteiskunnalle hyötyä vai haittaa.

Sekin on totta, että diktatuurissa avoimmuus ei toimi, vaan ensin on päästävä eroon diktatuurista ja vasta vakaassa demokratiassa voidaan siirtyä anonyymidemokratiasta avoimeen demokratiaan.

Meillähän on sellainen hassu käsitys, että demokratia juuri sellaisena kuin me itse sitä toteutamme, on oikea ja täydelinen. Todelisuudesta löydämme kuitenkin lukemattoman määrän erilaisia demokratian sovelluksia ja käytännössä kokeilemattomia mahdollisuuksia on niiden lisäksi lukemattomia.

Maija Setälä kirjoittaa teoksessaan ”Demokratian arvo, teoriat ja käytännöt ja mahdollisuudet: ”John Stuart Mill vastusti äänestyssalaisuutta, mikä nykynäkökulmasta on melko yllättävää. Julkisissa äänestyksissä kukin äänestäjä joituisi Millin mukaan perustelemaan oman äänestyspäätöksensä muille ihmisille. Julkinen äänestäminen pakoittaisi äänestäjän tekemään harkittuja ja hyvin informoituja äänestyspäätöksiä. Lisäksi julkinen äänestäminen lisäisi äänestäjien valintojen vastuullisuutta ja olisi omiaan estämään äänestämisen perustumisen puhtaasti omaan etuun.”

”Nipotan”

”Nimimerkkimiehet” on oksymoron.
Miehillä on nimi ja nimimerkkejä käyttävät ”mikkihiiret”. :)

”Miehillä on nimi ja nimimerkkejä käyttävät ”mikkihiiret”.”

Onko naisillakin sama jako, vai saavatko nimelliset heistä olla halutessaan naisia? :)

hra K

Naisilla on luonnollisesti sama jako, mutta nimimerkin takana kyyristeleviä naisia on toki korrektimpaa kutsua ”minnihiiriksi”.
Me emme tosin tiedä sen paremmin ”nipottajasta”, kuin hra K:stakaan, ovatko he oikeasti herroja vai neitejä.

Pekka veti keskustelun nyt niin riman alapuolelle että luulisi jo itseäänkin hävettävän.

Hän on omalta kannaltani kuitenkin niin äärimmäisen epäkiinnostava henkilö etten viitsi vaivautua (vaikka siihen hyvin pystyisinkin) selvittämään onko hän oikeasti nimi, nimimerkki tai vaikkapa homo…

Tällä palstalla olen kiinnostunut siitä mitä kukin sanoo en lainkaan siitä mitä tai ketä he ovat…tämä ei millään tahdo näköjään joihinkin ”paksukalloihin” mahtua.

Kyseistä näkemyseroa ei tarvitse eikä kannata ottaa kuolemanvakavasti. Eihän tässä nettikirjoittelussa ole paljosta kysymys – ei ainakaan selväjärkisesti katsoen.

…paitsi siinä mielessä, että varsinkin tunnistettavana henkilönä on viisasta harkita tarkkaan, mitä kirjoittaa ja mieluiten olla liian varovainen. On siis ajateltava mainettaan, kuten muussakin elämässä. Eihän ole koskaan hyvä höläytellä kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan vapaasti ilmoille. Tiedämmehän, mitä liiallisesta avoimuudesta ja rehellisyydestä seuraisi. Täällä on esiinnyttävä samaan tapaan hillitysti.

Neiti nipottajan kurotellessa turhautuneena kohti rimaa, alkaa hra K päästä asiaan.
Tunnistettavana henkilönä, eli omalla nimellä kirjoittaessa, on todellakin viisasta harkita mitä kirjoittaa.

Pekka on siis päättänyt alkaa harkita puheitaan…tähän saakka kovin tarkkaa harkintaa ei ole tullut esille.
Huomaamme sen varmaan sitten kun se aika tulee…en sano ettei jutuissasi ole joskus asiaakin ollut.

Ei menetetä toivoa.

Nipottaja ei siis ole harkinnut, että opettelisi lukemaan.

Toivon voi menettää vain niiden kohdalla, joilla sitä on…

Ihan hoopo teksti. Koko väite: ”mielemme alkaa kehittää syitä, miksi niin on oikein, koska muuten emme kestä itseämme” on totaalisen väärä. Ei siinä ole itsekkyydellä mitään tekemistä! Ihminen toimii perusteeltaan sen mukaan että pyrkii hyvään. Aina hänen keinonsa eivät siltä näytä, mutta niin se vaan on. On todella harvinaista, että joku haluaisi oikeasti päätyä pahaan. Millään. Ja kun me satutamme toista ihmistä… Syy siihen ei ole itsekkyys, vaan se että projisoimme… eli….

KAIKKI PALAUTE ON PROJEKTIOTA.. .

Vaikka palaute voi (ja hyvin usein se juuri sitä saattaa ollakin) täysin vilpittömästi annettua, niin siitä huolimatta
SE ON AINA ANTAJANSA TULKINTAA hänelle mahdollisesta tai ajankohtaisesta toimintatavasta / tunteista – eli…

”Jos minä tekisin noin(eli ”mikäli minä käyttäytyisin niin kuten sinä”) niin silloin se minussa tarkoittaisi tätä ja tätä…” TAI: ”Mitä vittua täällä on kaikki muut niin saatanan vihaisia?”

Ihminen kykenee tunnistamaan toisessa vain ja ainoastaan sen minkä hän on vuosien saatossa oppinut tunnistamaan itsessään – eikä se välttämättä todellakaan pidä paikkaansa kenenkään muun kuin itsemme kohdalla > >
EMME OSAA TUNNISTAA TOISESTA SITÄ MITÄ MEISSÄ ITSESSÄMME EI OLE ! < Tulkitsemme toisia ihmisiä siis aina oman arvomaailmamme, logiikkamme, tarpeidemme, yms. kautta! Meidän tulkintamme pätevätkin sen vuoksi ainoastaan meihin itseemme. Jokainen ihminen on erilainen, joten mikäli tavoittelemme tarkkaa analyysia toisen ihmisen toiminnasta ja olemuksesta, tulisi meidän tuntea hänet jo vuosien takaa – emmekä silloinkaan saisi 100% varmuutta siitä mikä hänen ”sydämen salainen ihmisensä” todellisuudessa on. Täten, niin kauan, kunnes on 100% varmaa, että olemme kumpikin sitä mieltä, että tunnemme toisemme salaisimmatkin aikomukset, pelot, toiveet, pyrkimykset, tunteet, suojautumismekanismit, arvot, uskomukset, vakaumukset, jne. - kykenemme analysoimaan ja arvioimaan toistemme käyttäytymistä puhtaasti ja ainoastaan vain itsemme kautta. Lapsemme ovat siis täysin oikeassa sanoessaan sellaisia sutkautuksia kuin "ITE OOT !!!" , tai "KATO PEILIIN !!!", yms. Lähtiessämme osoittelemaan ihmisiä sormella, niin kun "kun yksi sormi osoittaa toiseen, osoittaa aina kolme sormea puhujaan itseensä" => meihin itseemme.

Sanotaan, että ”lue kirja, niin opit tuntemaan kirjailijan”. Kirjaa kirjoittaessaan kirjailija projisoi teksiksi persoonallisuutensa eri mahdollisuudet, säveltäen kirjan hahmoille elämän, joka kirjailijan logiikalle olisi mahdollinen. Tämä onnistuu pohtimalla esim. sellaisia ajatuksia, kuten: ”Mitä minulle tulisi tapahtua jotta voisin (nyt siis vaikka murhamysteerin ollessa kyseessä) murhata jonkun toisen ihmisen ?”, ”Mitä ympäristöön tarvitaan jotta minusta rakentuisi murhaaja ?”, ”Kuinka pitkälle minun tulisi toimissani mennä ja mihin suuntaan ja mitä tekoja minun tulisi suorittaa, jotta murhaaminen tulisi minulle mahdolliseksi ?”…
Missään tapauksessa projektio ei siis tarkoita sitä, että kaikki se mitä toisesta puhun, olisi jotakin mikä persoonaani juuri nyt vallitsevasti kuuluu, vaan että asia tai toiminta, josta annamme palautetta – niin millainen logiikka minussa pitäisi toteutua, jotta toimisin samoin. Heijastan siis oman käytökseni logiikkaa toisiin, tiedostamatta tuossa hetkessä mitä se todellisuudessa tarkoittaakaan kun sanotaan, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. No, juuri tätä sillä tarkoitetaan; Vaikka saatammekin tehdä prikuulleen samoja tekoja kuin jopa kaikki muut maailman ihmiset, voivat ne silti tarkoittaa meissä tyystin eri asiaa kuin mitä niistä ajateltiin ja millaisista tarkoitusperistä ne jonkun toisen henkilön tekemänä toteutuivat.

LUEMME TOISIAMME AINA VAIN ITSEMME KAUTTA!
Antaessaan palautetta puhuu jokainen aina enemmän itsestään, kuin tuosta toisesta ihmisestä! Annettu palaute ei täten koskaan voi olla vastapuolelle totta, ellei hän itse sen todellisuutta vahvista > siihen saakka kaikki palaute on vain ja ainoastaan puhdasta arvausta, jossa vaihtoehdot huomioon ottaen on korkeintaan 50% mahdollisuus osua oikeaan.

Kaikki toiselle annettu palaute on aina lausujan tulkintaa omasta itsestään ja omasta käytöksestään, sekä kyseiseen tilanteeseen liittyvistä tunteistaan. Palautteen antaja / tilanteen ulkopuolinen tulkitsija projisoi toiseen sen, minkä hän tunnistaa tutuksi omasta käytöksestään, mikäli olisi nyt vastaavassa tilanteessa kuin tuo toinen. Sen lisäksi palaute annetaan aina sävytettynä hänen itsensä kuvitelmilla niistä mahdollisista tunteista, joita hänessä itsessään vastaavassa tilanteessa saattaisi nousta ja aiheuttaa vastaavanlaista käytöstä, kuin josta hän nyt puhuu…

vertaa esimerkiksi: kun puhelias ihminen sanoo ujoa persoonaa ylimieliseksi, hän projisoi tähän omat tunteensa ujossa näkemäänsä käyttäytymiseen viitaten – sillä, mikäli tuo puhelias istuisi samalla tavalla nurkassa, mitä hänen näkemänsä ujo tekee, tarkoittaisi se hänessä sitä, että HÄN (=puhelias) olisi silloin ylimielinen – puhelias ei kykene asettumaan ujon asemaan tilanteessa, jossa ei itse osaa olla ujo.

Täten PALAUTTEESTA EI KOSKAAN TULE OTTAA KANNETTAVAKSEEN ENEMPÄÄ, KUIN SEN MITÄ SIITÄ ISEÄSI TUNNISTAT ! => Ota siis mitä otat ja lopun voit huoletta heittää romukoppaan ja olla välittämättä siitä tuon taivaallista. Riitely ei nimittäin auta, eikä vastaanpanemisella voita mitään. Sinä voit tuntea nimittäin vain oman todellisuutesi, yhtä lailla kuin minä voin tuntea vain oman todellisuuteni. Joskus nuo todellisuutemme kohtaavat – ja aivan yhtä usein ne eivät. Älä sen vuoksi kuitenkaan kanna itsessäsi jotain, mitä siinä ei oikeasti myöskään ole!

Projektio on erittäin suosittu DEFENSSIMEKANISMI, eli keino välttää kontaktia => niin itseen (=kieltäytyä näkemästä itseä ja omaa toimintaansa), kuin omiin tunteisiin ja tarpeisiin, sekä ennen kaikkea toisiin ihmisiin.

Kontakti taas perustuu tilaan, jossa:

”Minä olen Minä ja Sinä olet Sinä
Minä en tullut tähän maailmaan toteuttamaan Sinun toiveitasi
etkä Sinä tullut siihen toteuttamaan Minun toiveitani
jos me kohtaamme, se on mukavaa
jos taas emme, olkoon niin.”

eli ei se toisen satuttaminen mitään itsekkyyttä ole – se on vain yritystä tulkita toista ihmistä itsemme kautta ja reaktiotamme siihen tulkintaan jonka toisistamme teemme

Näitä luetaan juuri nyt