Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Selittämällä ylioppilaaksi!

Rosa Kettumäki
Blogit Megafoni 1.4.2010 18:54

Kuusi tuntia, kuusi esseetä. Olen päntännyt filosofeja, ismejä ja teorioita monta viikkoa. Haluan saada kaiken tiedon paperille ja todistaa että olen todellakin lukenut ja paljon.

Kahden tunnin istumisen jälkeen tulos on kaksi vastausta ja kaksitoista sivua tekstiä. Filosofian ylioppilaskoetta on vielä neljä tuntia jäljellä. Kirjoittaminen alkaa sattua ranteeseen. Vielä neljä esseetä tekemättä. Puristan kynää kovempaa ja yritän saada ranteen kummallisen nitkumisen loppumaan, ei auta. Pyydän valvojalta särkylääkkeen. 500 milligrammaa parasetamolia. Kirjoitustyö voi jatkua.

Ylioppilaskirjoitusten reaalikokeessa kokelaat ovat epäinhimillisen kirjoitustehtävän edessä. Kysymykset ovat todella laajoja. Esimerkki tämän kevään filosofian tehtävistä: ”Valitse näistä kymmenestä filosofista vähintään kaksi, joiden teorioita esittelet ja vertailet”. Kunnolla oppikirjansa lukenut voi tiedoillaan helposti kirjoittaa kahdeksansivuisen vastauksen, ainakin jos ajatukset pysyvät pakkohiljaisuudessa kasassa ja ranne kestää kirjoitusurakan.

Nykyinen reaalikoe testaa taitoja, joita elämässä harvoin tarvitsee. Kenenkään ei missään koskaan ikinä tarvitse kirjoittaa kuudessa tunnissa ulkomuistista laajoja asiatekstejä. Ei ainakaan käsin. Opeteltavan tiedon laajuus ei varsinaisesti ole ongelma: lukio kestää kolme vuotta ja siinä ehtii oppia paljon. Itse olen opiskelemalla saanut monissa aineissa kaksituntisissa kurssikokeista vain ysejä ja kymppejä. Kuitenkaan viimeisessä taidon näytteessä, yo-kokeessa, ei laudaturin saaminen ole mahdollista.

Lukeminen ja lukemalla oppiminen eivät tuota ongelmia, mutta hiljaisuudessa ajatteleminen ei onnistu. Ajatusten löytämiseen tarvitsisin mahdollisuuden puhua ääneen itsekseni. Kirjoitussalissa se ei onnistu: pienikin inahdus niin lentää salista ja koko tutkinto mitätöidään. Oikeassa elämässä puhumalla kuitenkin pääsee pitkälle. Monimuotoisuus on kaikkien etu. Yhteiskuntamme tarvitsee sekä monisanaisia höpöttäjiä että taitavia kynäilijöitä.

Ylioppilaskokeessa kynäilijät ovat kuitenkin aina etulyöntiasemassa. Koe testaa rannelihaksia ja tiiviin kirjallisen ilmaisun taitoa. Ylioppilaskoetta pitäisi uudistaa siten, että erilaiset itsensä ilmaisijat olisivat lähtökohtaisesti samassa asemassa. Ongelma tulee eteen eniten humanististen aineiden reaalikokeissa, joissa itse kirjoittaminen on lähinnä toissijainen väline opetellun tietomäärän osoittamiseen.

Millainen voisi olla koe, jossa myös ääneen ajattelevat, hyvät puhujat saisivat ilmaistua tietämyksensä?

Reaalikokeissa abiturienteilla voisi olla mahdollisuus valita yo-kirjoitusten sijaan yo-selitys. Koe itsessään olisi sama: kuusi tuntia aikaa vastata kuuteen kysymykseen. Tarjolla olisi kynä ja paperia, joille vastauksen saisi luonnostella. Sen jälkeen kokelas ottaisi nauhurin käteensä ja selittäisi vastauksensa nauhalle. Ensimmäisenä nauhan ja sen sisällön arvioisi koulun opettaja. Myöhemmin ylioppilastutkintolautakunnan sensori antaisi lopulliset pisteet, joihin vaikuttaisi niin vastauksen sisältö kuin selityksen rakennekin. Oikeakielisyyttä voitaisiin vaatia myös puheessa samalla tavalla kuin tekstissä.

Selitysmuotoinen koe kuulostaa ehkä monista pelottavalta. Kirjoitusmahdollisuutta ei kuitenkaan poistettaisi, vaan kokelas saisi valita minkä muotoisena hän kokeen suorittaa. Siis sama koe, kaksi erilaista vastaustapaa. Molemmat vastaustyypit voitaisiin varmasti sijoittaa samalle Gaussin käyrälle. Ylioppilaskokeet olivat nykyaikaisen monimuotoisia eikä niiden, joilla on paljon sanottavaa ja huonot ranteet tarvitsisi potea orastavaa jännetuppitulehdusta.

Rosa Kettumäki

Keskustelu

Paljonko nauhaa yhdeltä oppilaalta keskimäärin kertyisi? Mistä opettajat ja sensorit löytäisivät aikaa kuunnella jotain kolme tuntia nauhoja per oppilas? Entä mistä rahat palkanmaksuun ylimääräisestä työstä?

Paperikoe on paljon nopeampi käydä läpi. Lisäksi vastaukset pitää analysoida, jolloin tekstissä on paljon helpompi palata kuin etsiä tiettyä kohtaa nauhalta. Mistä myös takeet siitä, että puheenvuoro on yhtä hyvin rakennettu kuin kirjoitettu essee? Epämääräisyyksiä ja luovia assosiaatioita on puheessa paljon enemmän kuin kirjoituksessa, koska esitystavan luonne on spontaanimpi.

Monia omia muistikuvia elpyi jutun myötä. Tunnustan, että itse panostin opiskelussani opettajien oppimiseen, itse aineen sijaan. Koetilanteessa siitä ei ollut konstiksi. Oman tyttäreni tapa opiskella molottavan radion kanssa (tarkoitus sammuttaa ajatusten harhailua) on kirjoitustilanteessa mahdoton.

Jos jatkamme ajatusta vastauksen nauhoituksesta, seuraava askel olisi videoitu suoritus. Taitaisipa objetiivinen tarkastelu perinpohjin häiriytyä, nonverbaalinen viestintä peittäisi itse asian ilmaisun. Kirjoittajan varallisuus = vaatetuskin vaikuttaisi… viehätysvoimasta nyt puhumattakaan.

Kuinkas olisi, jos vastattaisiin tietokantaan luodulle pohjalle, jossa tekstin asettelut olisivat kaikilla samat. Kirjoittaja olisi tarkastusvaiheessa pelkkä koodi. Nimestä ei muodostuisi varauksia suuntaan tai toiseen. Tarkastaja voisi tehdä sinne merkintöjään. Vältettäisiin myös ”varautunut” asenne, kun lääkärin käsialalla kirjoittanut yksilö ei erottuisi. Tuotetun tekstin määrä näkyisi. Siitäkin voisi tehdä arvioita.

Miksi tytöt pärjäävät tunnilla poikia paremmin, mutta kirjoituksissa erot tasaantuvat. Usein tyttöjen kynät alkavat liikkua heti, pojat tuumaavat ensin…

Parasta arvosanaa vähempikin riittää. Jatko-opiskeluihin pääsee varmasti ja elämä jatkuu.

Epäonnistumisen pelko tuntuu ajavan kaikkein kovimpia nuoria ylisuorittajia. Elämästä tulee vaikeaa, jos siitä ei pääse eroon.

Ottakaa rennommin.

Antaisivat nyt edes näppäimistön. :D

Arkisin tuotan tekstiä lähinnä tietokoneella, näppäimistöllä kirjoittaen kaksitoista sivua ei satu ranteisiini ollenkaan. Kynää puristaessa kaksi sivuakin tekee kipeää. Harjoituksen puutetta varmasti, mutta miksi ei tarjottaisi myös näppäimistöä? Lisäksi tietenkin tietokoneella yksinkertainen tekstinkäsittelyohjelma.

Oma kirjoitusurakka tuotti 10 vuotta sitten jännetuppitulehduksen. Oli ainakin todiste että on kirjoittanut ja paljon, kun sai kokeiden jälkeen saapastella käsi rannetuessa. :)

On se kyllä epäilyttävää, että särkylääkkeen voimalla pitää vielä nykyaikana kirjoittaa tietämystään ylös. Ehkä tämäkin koe vielä joskus harppaa nykyaikaan. Onnea vaan tänä keväänä urakan tehneille!

Erittäin tärkeä aihe. Itse olen vuosia painiskellut hitaan ajatuksenjuoksuni, kokonaisuuksien prosessoinnin ja kirjoitustahtini vuoksi käyännössä kaikissa reaalikokeissa. Ongelma on se, etten ehdi kirjoittaa vastausta loppuun asti, vaikka tietoa ja sovelluskykyä olisi riittämiin.

Sivistys ja nopeusennätykset eivä saa kulkea käsi kädessä. Erityisesti filosofiassa vastaaminen ja ajatustyö vaatii valtavasti aikaa. Mitään vaikeaa ongelmaa ei ratkaista ennätysajoissa, eikä teorioita kehitellä kiireellä, verissäpäin ja ranteet tupessa. Platon kirjoitti Valtion uudestaan 50 kertaa, otti aikansa ajattelutyössä.

Vaikka äänitejärjestelmää ei käytännössä olisi mahdollista toteuttaa, tulisi itse vastaamisen tapa tasapäistää kaikille sopivaksi. Nimimerkki Romanorum Imperator Augustuksen kritiikki keskittyy epäolennaisuuteen: tärkeintä olisi saada minimoitua vastaamisen käsityö-osuus niin, että ajatussisältö ja sivistys pääsisivät mahdollisimman kirkkaasti esille.

Nykymuodossaan ylioppilaskirjoitusten vanhanaikainen vastaamistapa on ainoastaan rasite. Kokelaat tekevät turhanpäiväistä käsityötä asiasisällön ja sivistyksen kustannuksella.

Kirjoitusten luonne on muuttunut, taso noussut ja yhteiskunnan vaatimukset nuorilta kasvaneet. Olisi jokaisen edun mukaista tuoda nuorten elämän tärkeimmän kokeen muoto nykyaikaan.

Nerokas ajatus toimittajalta! Yo-selitystä enemmän olisin itse kirjoituksissa kaivannut jotain verkkototeutuksen kaltaista suoritustapaa: voisi istua rauhassa tietokoneen äärellä kotona, kirjastossa tai luokkahuoneessa ja vastata yo-kysymyksiin verkkotenttinä omilla henkilökohtaisilla tunnuksilla. Aineistot (netti, kirjat, kaveri) olisivat käytössä, mutta kysymykset ja vastausaika niiden mukaiset: kriteereinä oma näkemys ja pohdinta, tenttiaika kaksi tuntia. Ei ahdistavaa hiljaisuutta täyteen ahdetussa salissa, ei haukkana seuraavia valvojaopettajia eikä kipeytyneitä lihaksia, mutta varmasti paremmat tulokset.

Ainakin muutama vuosi sitten reaalikokeissa eri aineiden kirjoittajat olivat todella eriarvoisessa asemassa. Itselläni fysiikkaa ja kemiaa kirjoittaneena ei mennyt aikaa paljoa yli kahta tuntia, kun tekei muutaman laskutehtävän ja käsitteiden selitystä. Vielä tarkastusten jälkeenkin jäi aikaa katsella kanssakirjoittajien tuskailua miellekarttojen kanssa, kun yrittivät saada aikaan vastauksia astetta laajempiin tehtäväksiantoihin esimerkiksi filosofian tai uskonnon kysymysten kanssa.

Näitä luetaan juuri nyt