Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Positiivista kirjoittelua enemmän

Henri Miettinen
Blogit Megafoni 24.10.2011 17:19

Lukiessani kollegoiden blogeja tai päivän lehtiä, mietin, miksi kukaan ei kirjoita positiivisista asioista.

Kiinnostaako lukijoita tekstit, joissa valitetaan, kuinka paljon vääryyttä maailmassa tapahtuu tai kuinka Suomen politiikassa on jokin taas pielessä?

Uutisia pikaisesti selaamalla nämä asiat tuntuvat ihmisiä kovasti kiinnostavan. Ainakin Megafoni-blogissa luetuimpia aiheita ovat olleet muun muassa rasismi, ympäristö ja opetuksemme taso. Pintaa syvemmin ajateltuna ne kiinnostavat ihmisiä siksi, että kyseiset uutiset herättävät heissä ajatuksia ja pohdintoja, jotka tiivistettynä muodostavat kysymyksen: mitä itse voisin tehdä asialle.

Vaikka edellinen julkaisuni, videoblogi näkövammaisuudesta, on hyvä ja ajatuksia herättävä, minusta tuntuu siltä, että julkaisuni hukkuvat muiden sekaan, eivätkä saa ansaitsemaansa huomiota. Onko tämä siksi, että kirjoitukseni eivät suoraan kritisoi yhteiskuntaamme tai siksi, että ne ovat liian positiivisia?

Luulen, että kirjotus, josta paistaa kirjoittajan kokema itsesääli, kerää enemmän huomiota verrattuna iloisuutta huokuviin kirjoituksiin.

En tarkoita sitä, että ikävistä asioista ei pitäisi kirjoittaa. Haluaisin, että medioissa positiiviset asiatkin saisivat huomiota. Musiikki, urheilu ja videopelit ovat mielestäni positiivisia asioita ja niistä luen mieluummin kuin Kreikasta, vaikka asia onkin ajankohtainen.

Musiikista puheen ollen: Stevie Wonder vaikutti sen kautta ihmisiin sokeudestaan huolimatta, ja se on todella positiivista.

Henri Miettinen

Keskustelu

Asseri Joutsimäki Opettaja-lehdessä:
”Jo 70-luvulla eräässä peruskoulukokouksessa, muistaakseni Jyväskylässä Peruskoulu 5 vuotta -seminaarissa, uskalsi eräs silloisen kouluhallituksen ruotsinkielisen osaston edustaja esittää pakollisuuden todellisen syyn, joka paljastaa, että alkujaankaan ei ole ollut kysymys koulujen kielipolitiikasta vaan yleisestä yhteiskuntapolitiikasta. Hän sanoi pakkoruotsista käydyssä keskustelussa jokseenkin sanatarkasti näin: ’Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa ’rasitetta’, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.’ Tämä oli siis pakollisen ruotsin ajajien filosofia ja todellinen motiivi – –.”
– Asseri Joutsimäki, Opettaja-lehti (Keskustelua-palsta), 10/2004”

Uhriutuminen on tämän hetken ilmiö. Sitten siihenkin kyllästytään ja pitää löytää jotain muuta. Jos sinulla on jotain kerrottavaa johon uskot, ei kannata masentua hetkellisistä virtauksista.

Ihmislaji on sen verran ikävää porukkaa, että siitä on kivempaa puukottaa muita selkään kuin pyyteettömästi tukea muita. Positiivisesta kirjoittelusta en osaa sanoa, mutta muuten lievääkin epävirallista positiivisuutta pidetään naivina ja typerysten tunnusmerkkinä – siis äänekkäimmät häiriköt pitävät. Sen takia itsesuojeluvaisto kehottaa pitämään naaman peruslukemilla. Muuten huumeiset katuteinit huutavat homoksi tai ties miksi, ja varttuneempi väki luulee positiivisen olevan positiivinen myös alkometrissä.

Yle julkaisi lauantaina tutkimustuloksen, jonka mukaan elämme parhaillaan maailmanhistorian rauhallisinta ja väkivallattominta aikaa. Tilastot osoittavat, että sotakuolemissa, murhissa ja muunlaisissa veriteoissa on tapahtunut dramaattinen vähentyminen viime vuosikymmenten aikana.

Tämä uutinen on saanut monet nettikirjoittelijat takajaloilleen ja kilvan todistamaan, kuinka väärä ja valheellinen tuo tutkimustulos on, maailma on muuttunut vain pahemmaksi paikaksi.

Leibnitz sanoi että elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa, jossa kaikki on hyvin.

Se joka ei usko lukekoon filosofiaa.

Kaikki mikä tapahtuu jossain, voi tapahtua täälläkin.
Kuvitelkaa, miten olisi voinut käydä, jos Suomessa olisi ollut 30 vuoden sosiaalidemokraattinen diktatuuri ja kansa olisi sitten syössyt sen troikkajohtajat vallasta.
No siten, että nyt olisi 3 sossujohtajaa, Halonen, Lipponen ja Ahtisaari oppipoikineen ja tyttöineen ostoskeskuksen kylmiössä näytillä risaisten vaahtomuovipatjojen päällä.
Hengityssuojaimia jaettaisiin peruskoululaisille, että voisivat käydä katsomassa ja samalla läppäistä nenää.
Eroaako kulttuurimme mitenkään libyalaisesta?

Muuan tunnettu urheilijafisosofi totesi aikoinaan: ”Elämä on ihmisen parasta aikaa.”

Kannattaisi siis elää enemmän ja rutista tyhjästä vähemmän.

Me suomalaiset olemme synkkää havumetsien kansaa ja tunnemme elävämme vasta silloin, kun saamme valittaa ja nurista jostakin. Lisäksi olemme myös pirun kateellisia…”positiivisuus on p*****stä!”, olkoon ikuinen mottomme!
Ps. Tsemppiä kirjoittajalle! :D

”miksi kukaan ei kirjoita positiivisista asioista”
Positiiviset jutut eivät myy. Ei ainakaan hyvinvointivaltiossa, jossa pahuuden ihannointi ja pettäminen on nostettu jalustalle. Ehkä hyvinvointituettu ihminen kaipaa tuntemusta, että jollain muulla menee vielä huonommin ja joku muu kärsii enemmän, tai sitten rankan työpäivän päätteksi on vain kiva turruttaa itsensä muiden mokailuilla. Nyky-yhteiskunnassa ei ehkä ole tarpeeksi haasteita ihmisyksilöiden kyvyille, joten huonoista uutisista haetaan uusia virikkeitä. Pahassa maailmassa ja pahoissa, kuolemaa kättelevissä, tilanteissa todennäköisesti useampi ilahtuu ja innostuu pienistäkin positiivisista uutisista.

Sitä paitsi maailman loppu tulee kuitenkin…

…joskus.

Kilpailuyhteiskunnan takapuolelta paljastuu raadollisuutta ja kateutta. Pahuutta ja ikäviä uutisia on ollut aina, mutta lehtiä on ollut vähemmän. Kova kilpailu on vähentänyt vapaata riistaa, joten nyt jo haaskat ja puoliksi kalutut raadot ovat kelpo ruokaa.

Pessimismi ei ole välttämättä pahasta, eikä positiivisuus aina ylin hyve. Yltiöpositiivisuus yhdistettynä yliaktiiviseen sähläämiseen tuottaa ruumiita ja raunioita. Kaikki karilla olevat laivat eivät uppoa, mutta kun on suunnaton vauhti ja liian raskas alus, niin pohja repeää pienestäkin kosketuksesta.

Positiiviisuus on oiva keino ummistaa silmiään aina niin ikäviltä ja kurjilta tosiseikoilta.
Mitä ei havaitse, sitä ei ole olemassakaan.

Vasabladetin toimitus sallii väkivaltaan kehoittavan viestin artikkelikeskustelussaan.
Bengt Rosengård on jo 14 tuntia saanut pitää esillä kommenttiaan, jossa hän kehoittaa potkimaan perussuomalaisten kansanedustajaa.

Vasabladet siis sallii vihapuheen.:

Vasabladet:
”Kanske en spark där bak nånstans och hårt skulle göra gott åt denna man! För det andra skulle det vara roligt att sitta öga mot öga med honom och diskutera och då få reda på om han är lika tuff då, jag tror inte det!!
Bengt Rosengård 25.10.2011 kl 20:26”

Näitä luetaan juuri nyt