Blogit

Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Pakko tunnustaa usko?

Blogit Megafoni 12.6.2012 11:59
Kerttu Rantala

Päätin lähteä kesällä rippileirille vuotta myöhemmin, kuin yleensä nuoret lähtevät. Syynä tähän oli se, että en ole kuulunut kirkkoon ja olen käynyt elämänkatsomustiedon tunneilla koulussa. Olen kuitenkin kiinnostunut tietämään lisää uskonnosta, joka on läsnä länsimaisessa kultturissamme ja johon moni läheinen kuuluu. Kannatan myös kristinuskon arvoja.

Kesän ja rippileirin lähetessä aloin miettiä rippikoulua kaltaisteni nuorten näkökulmasta, joilla on muista rippikouluun lähtevistä nuorista poikkeava tausta. Aloin myös ajatella, että kaikki eivät välttämättä tahdo tunnustaa uskoaan tai mennä ehtoolliselle.

Rippikoululaiset ovat vielä nuoria, eikä kaikille ole ehtinyt kehittyä varmoja näkemyksiä. Kaikki eivät varmastikaan tiedä vielä mitä ajattelevat uskon asioista, eivätkä uskontunnustus ja ehtoollinen tunnu siinä tilanteessa hyvältä. On myös nuoria, jotka lähtevät leirille, vaikka tietäisivätkin jo omat, kristinuskon näkemyksistä eroavat ajatuksensa.

Mielestäni rippikoulu tulisi olla mahdollista käydä ilman edellä mainittuja rituaaleja. Uskontunnustus on hyvä tehdä, vain jos tuntee olevansa siihen valmis. Pakollinen tunnustaminen aiheuttaa monelle kurjan olon ja omantunnontuskia. Näitä tuntemuksia pahentaa vielä se, että niistä on hankala puhua ainakin silloin, kun kurjaan tilanteeseen on joutumassa.

Tosiasiassa nämä rituaalit ovat vapaaehtoisia. Rippileirin jälkeen nuorten ei ole pakko mennä konfirmoitavaksi. Tällöin jää kuitenkin ilman suorituksesta ansaittuja oikeuksia, kuten lupaa tulla kummiksi. Tämän sain tietää vasta omalla leirilläni. Tästä mahdollisuudesta ei puhuta, ellei asiaa itse ala selvittää.

Tiedän, että rippikoulu on aivan vapaaehtoinen, ainakin minulle ja minun kaltaisilleni nuorille, joilla ei ole painostusta esimerkiksi perheen tai kavereiden puolelta. On kuitenkin olemassa paljon nuoria, jotka ovat vain kiinnostuneita kristinuskosta. Tällaisille nuorille ei ole olemassa minkäänlaista tapaa opiskella kristinuskoa ja sen kulttuuria, ellei sitä tee omatoimisesti perehtymällä esim. kirjallisuuteen.

Rippikoulu saattaa tuntua monille myös pakolliselta, vaikka sitä se ei periaatteessa ole. Uskonnontunneilla käyvät nuoret saattavat ajatella rippikoulun olevan velvollisuus. Yksi ystäväni kertoi esimerkiksi minulle, että hän luuli rippikoulun olevan pakollinen. Nuorille ei tarjota vaihtoehtoja, kuten prometeusleirä, vaan niistä pitää ottaa itse selvää, jos on kiinnostunut. Monilla saattaa myös olla painostusta perheen suunnalta. Jos tällaisessa tilanteessa nuori lähtee rippikouluun, tulisi hänelle kertoa vaihtoehdosta jättää tunnustaminen ja ehtoollinen pois.

Yllätyin leirillä positiivisesti siitä, että omaa ajattelua painotettiin useampaan otteeseen. Useasti oma tulkinta oli jopa välttämätöntä. Ohjaajat sanoivat meille myös, että ketään ei voi pakottaa uskomaan, eivätkä he yrittäneetkään sitä tehdä. Leirillä erilailla ajattelevan on varmasti ihan hyvä olla suurimman osan ajasta. Kukaan ei huomauttanut, jos joku ei laittanut käsiä yhteisen rukouksen aikana ristiin tai jos joku esitti kyseenalaistavan kysymyksen.

Konfirmaatiossa tilanne on kuitenkin toinen. Siellä kuuluu sanoa ihmisten edessä uskontunnustus ja jos tahtoo tulla konfirmoiduksi ja saada kummin oikeudet ja luvan mennä kirkossa naimisiin, tulee rippikoululaisen käydä myös ehtoollisella.

Rippikoulun tarkoitusta pohtiessani selailin myös muutamia nettisivuja. Löysin suomenniemen seurakunnan sivuilta eräänlaisen selityksen rippikoulun tarkoituksesta. Siinä sanottiin koulun tarkoitukseksi perehtyä kristinuskon sanomaan, tutustua seurakunnan toimintaan ja lyötää tie sinne. Rippileirillä perehdytään kyllä kristinuskon sanomaan, juuri niin kuin toivoinkin. Kuitenkin konfirmaatiotilaisuudessa odotetaan, että kaikki nuoret ovat mukana vain, jos he uskovat opetuksiin. Niinhän sen ehkä kuuluisikin olla. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tarjota niin, että kiinnostunut tajuaisi voivansa tehdä toisin.

Yksi hyvä tapa uskonnosta kiinnostuneille nuorille olisi se, että koulussa oppilaat voisivat osallistua sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon tunneille. Itse olen pitänyt todella paljon elämänkatsomustiedon tunneista, sillä tunneilla on käsitelty todella paljon tärkeitä asioita monenlaisista näkökulmista. Kuitenkin uskonnot käydään tunneilla läpi vain suunnilleen yhdessä kurssissa, eikä niihin ehdi perehtyä kunnolla.

Toivoisin enemmän vaihtoehtoja ja enemmän informaatiota näistä vaihtoehdoista, joita jo nykyään on. Esimerkiksi en ennen rippileiriäni tiennyt, että sen voi käydä myös, jos ei kuulu kirkkoon. Tällöin nuorta ei konfirmoida kirkossa. Tällöin nuori saa kuitenkin oppia rippikoulun asiat.

Joillakin ihmisillä saattaa myös olla sellainen vakaamus, että he eivät tahtoa osallistua rituaaleihin, mutta he muuten uskovat ja tahtovat kuulua kirkkoon. Tällaisessakin tilanteessa nuori saattaa joutua ristiriitaisten tuntemusten keskelle.

Olen tyytyväinen, että lähdin rippikouluun, sillä opin paljon uutta. Rippikoulun käyminen herätti minussa myös paljon ajatuksia, mistä olen iloinen. Minun rippileirilläni sattui olemaan mukavat työntekijät ja isoset, mikä varmasti myös vaikutti siihen, että minulle jäi leiristä päälimmäisenä tyytyväinen tunne.

Haluaisin jatkossa vapaampaa keskustelua uskonnosta, varsinkin juuri nuorten keskuudessa. Vaihtoehdoista oltaisiin tietoisempia ja nuorten ristiriitaisia tuntemuksia voisi myös helpotta, jos asioista puhuttaisiin.