Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Pakko tunnustaa usko?

Kerttu Rantala
Blogit Megafoni 12.6.2012 11:59

Päätin lähteä kesällä rippileirille vuotta myöhemmin, kuin yleensä nuoret lähtevät. Syynä tähän oli se, että en ole kuulunut kirkkoon ja olen käynyt elämänkatsomustiedon tunneilla koulussa. Olen kuitenkin kiinnostunut tietämään lisää uskonnosta, joka on läsnä länsimaisessa kultturissamme ja johon moni läheinen kuuluu. Kannatan myös kristinuskon arvoja.

Kesän ja rippileirin lähetessä aloin miettiä rippikoulua kaltaisteni nuorten näkökulmasta, joilla on muista rippikouluun lähtevistä nuorista poikkeava tausta. Aloin myös ajatella, että kaikki eivät välttämättä tahdo tunnustaa uskoaan tai mennä ehtoolliselle.

Rippikoululaiset ovat vielä nuoria, eikä kaikille ole ehtinyt kehittyä varmoja näkemyksiä. Kaikki eivät varmastikaan tiedä vielä mitä ajattelevat uskon asioista, eivätkä uskontunnustus ja ehtoollinen tunnu siinä tilanteessa hyvältä. On myös nuoria, jotka lähtevät leirille, vaikka tietäisivätkin jo omat, kristinuskon näkemyksistä eroavat ajatuksensa.

Mielestäni rippikoulu tulisi olla mahdollista käydä ilman edellä mainittuja rituaaleja. Uskontunnustus on hyvä tehdä, vain jos tuntee olevansa siihen valmis. Pakollinen tunnustaminen aiheuttaa monelle kurjan olon ja omantunnontuskia. Näitä tuntemuksia pahentaa vielä se, että niistä on hankala puhua ainakin silloin, kun kurjaan tilanteeseen on joutumassa.

Tosiasiassa nämä rituaalit ovat vapaaehtoisia. Rippileirin jälkeen nuorten ei ole pakko mennä konfirmoitavaksi. Tällöin jää kuitenkin ilman suorituksesta ansaittuja oikeuksia, kuten lupaa tulla kummiksi. Tämän sain tietää vasta omalla leirilläni. Tästä mahdollisuudesta ei puhuta, ellei asiaa itse ala selvittää.

Tiedän, että rippikoulu on aivan vapaaehtoinen, ainakin minulle ja minun kaltaisilleni nuorille, joilla ei ole painostusta esimerkiksi perheen tai kavereiden puolelta. On kuitenkin olemassa paljon nuoria, jotka ovat vain kiinnostuneita kristinuskosta. Tällaisille nuorille ei ole olemassa minkäänlaista tapaa opiskella kristinuskoa ja sen kulttuuria, ellei sitä tee omatoimisesti perehtymällä esim. kirjallisuuteen.

Rippikoulu saattaa tuntua monille myös pakolliselta, vaikka sitä se ei periaatteessa ole. Uskonnontunneilla käyvät nuoret saattavat ajatella rippikoulun olevan velvollisuus. Yksi ystäväni kertoi esimerkiksi minulle, että hän luuli rippikoulun olevan pakollinen. Nuorille ei tarjota vaihtoehtoja, kuten prometeusleirä, vaan niistä pitää ottaa itse selvää, jos on kiinnostunut. Monilla saattaa myös olla painostusta perheen suunnalta. Jos tällaisessa tilanteessa nuori lähtee rippikouluun, tulisi hänelle kertoa vaihtoehdosta jättää tunnustaminen ja ehtoollinen pois.

Yllätyin leirillä positiivisesti siitä, että omaa ajattelua painotettiin useampaan otteeseen. Useasti oma tulkinta oli jopa välttämätöntä. Ohjaajat sanoivat meille myös, että ketään ei voi pakottaa uskomaan, eivätkä he yrittäneetkään sitä tehdä. Leirillä erilailla ajattelevan on varmasti ihan hyvä olla suurimman osan ajasta. Kukaan ei huomauttanut, jos joku ei laittanut käsiä yhteisen rukouksen aikana ristiin tai jos joku esitti kyseenalaistavan kysymyksen.

Konfirmaatiossa tilanne on kuitenkin toinen. Siellä kuuluu sanoa ihmisten edessä uskontunnustus ja jos tahtoo tulla konfirmoiduksi ja saada kummin oikeudet ja luvan mennä kirkossa naimisiin, tulee rippikoululaisen käydä myös ehtoollisella.

Rippikoulun tarkoitusta pohtiessani selailin myös muutamia nettisivuja. Löysin suomenniemen seurakunnan sivuilta eräänlaisen selityksen rippikoulun tarkoituksesta. Siinä sanottiin koulun tarkoitukseksi perehtyä kristinuskon sanomaan, tutustua seurakunnan toimintaan ja lyötää tie sinne. Rippileirillä perehdytään kyllä kristinuskon sanomaan, juuri niin kuin toivoinkin. Kuitenkin konfirmaatiotilaisuudessa odotetaan, että kaikki nuoret ovat mukana vain, jos he uskovat opetuksiin. Niinhän sen ehkä kuuluisikin olla. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tarjota niin, että kiinnostunut tajuaisi voivansa tehdä toisin.

Yksi hyvä tapa uskonnosta kiinnostuneille nuorille olisi se, että koulussa oppilaat voisivat osallistua sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon tunneille. Itse olen pitänyt todella paljon elämänkatsomustiedon tunneista, sillä tunneilla on käsitelty todella paljon tärkeitä asioita monenlaisista näkökulmista. Kuitenkin uskonnot käydään tunneilla läpi vain suunnilleen yhdessä kurssissa, eikä niihin ehdi perehtyä kunnolla.

Toivoisin enemmän vaihtoehtoja ja enemmän informaatiota näistä vaihtoehdoista, joita jo nykyään on. Esimerkiksi en ennen rippileiriäni tiennyt, että sen voi käydä myös, jos ei kuulu kirkkoon. Tällöin nuorta ei konfirmoida kirkossa. Tällöin nuori saa kuitenkin oppia rippikoulun asiat.

Joillakin ihmisillä saattaa myös olla sellainen vakaamus, että he eivät tahtoa osallistua rituaaleihin, mutta he muuten uskovat ja tahtovat kuulua kirkkoon. Tällaisessakin tilanteessa nuori saattaa joutua ristiriitaisten tuntemusten keskelle.

Olen tyytyväinen, että lähdin rippikouluun, sillä opin paljon uutta. Rippikoulun käyminen herätti minussa myös paljon ajatuksia, mistä olen iloinen. Minun rippileirilläni sattui olemaan mukavat työntekijät ja isoset, mikä varmasti myös vaikutti siihen, että minulle jäi leiristä päälimmäisenä tyytyväinen tunne.

Haluaisin jatkossa vapaampaa keskustelua uskonnosta, varsinkin juuri nuorten keskuudessa. Vaihtoehdoista oltaisiin tietoisempia ja nuorten ristiriitaisia tuntemuksia voisi myös helpotta, jos asioista puhuttaisiin.

 

Kerttu Rantala

Keskustelu

Omista lapsistani kolme kävi riparin ja kolme ei, osa onkin syntymäpakanoita. Uskonnon opetukseen kaikki ovat kuitenkin osallistuneet, kultturihistoriallisista syistä. Konfirmaatiokirkossa istuessani kuuntelin pappien puheita skeptikon luurit korvillani, ja onhan se melkoisen paksua soopaa mitä sieltä tuli, ja mihin lapsukaiset lupasivat uskoa. Harva sen ikäinen on vakaalla harkinnalla liikkeellä; itsekin kävin aikoinaan rippikoulun vaikka hieman pöljältä tuntuikin. Kirkosta erosin vasta aikuisuuden kynnyksellä ylioppilaaksi päästyäni, siinä vaiheessa alkoi olla tarpeesi varmuutta ilmottaa, että nämä uskomukset eivät ole minua varten, vaikka perhe ja lähipiiri oli umpikristittyjä. Suuri osa käy rippikoulun aivan muista kuin uskonnollisista syistä: ettei mummo pahastu, kun kaveritkin menevät, saa rippilahjoja, kun se on ”pakollinen”, jne. Jos rippikoulu pidettäisiin vasta 20-vuotiaille, osanottomäärä romahtaisi, aivan kuten kirkon jäsennyys romahtaisi jos siihen pitäisi jokaisen liittyä tietoisesti vaikkapa vuosittain uudelleen.

Rippikoulun varsinainen tarkoitus on antaa kastetuille kirkon jäsenille perustiedot kristinuskon sisällöstä, jotta aikuistuva nuori voisi ratkaista sen, haluaako hän edelleen pysyä kirkon jäsenenä vai ei. 15-vuotiaanahan nuori on vapaa itse päättämään uskonnollisesta statuksestaan, tosin vanhempien suostumus tarvitaan stauksen muutokseen ennen täysi-ikäisyyden saavuttamista. Konfirmaatiojumalanpalveluksessa tunnustetaan normaalin jumlanpalveluskäytännön mukaan kirkon yhteiseksi vahvistettu usko Kovin korkeaa kynnystä ei siinä tarvitse itselleen asettaa. Olennaisempaa on nuorille osoitettu kysymys, johon myönteisesti vastaamalla nuori ilmaisee oman suostumuksensa kirkon jäsenyyden jatkamiseen. Jonkin verran tulee rippikouluun myös kirkkoon kuulumattomia. Jos tällaista henkilöä ei ole lapsena kastettu, on kaste konfirmaation välttämätön edellytys. Konfirmaatioon osallistuminen ei sinänsä tietenkään ole pakollista. Sellainen, joka ei ole osallistunut koulun uskonnonopetukseen saattaa tarvita esivalmennusta rippikoulua varten, sillä rippikoulun opetussuunnitelma rakentuu sen varaan, että raamatun keskeisimmät kertomukset on jo kouluopetuksessa opittu. Uskon tai ainakin toivon, että sekä rippikoulussa että koulun uskontotunnilla on mahdollisuus keskustella uskonasioista avoimesti ja rehellisesti. Sillä tavoin ehkä ennakkoluulotkin ovat voitettavissa.

En ollut leirillä vaan kävin iltakouluna. Aika yhdentekevä kokemus tuo oli aikoinaan. Koulun suoritusta sitten vähän sukulaiset juhlistivat, siinä se. En kokenut miettiväni sitä, pysynkö kirkossa vai en. Minusta eristämisellä leirille pyritään siihen, että saadaan pidettyä nuori kirkon jäsenenä, tuskin siellä edes mainitaanä avoimesti vaihtoehtoa eroamiseksi. Niin ja todellista uskonnonvapauttahan olisi se, että nuori voisi 18-vuotiaana päättää, rupeaako kirkon jäseneksi, ilman että vanhemmat päättävät sen hänen puolestaan vauvaiässä.

Ongelma ei ole ripari, vaan ongelma on juuri se, että koulussa ET:n käyvät eivät saa riittävästi tietoa kristinuskosta. Tämän huomaa myös ateistien kommenteista, miten he vastustavat omia luulojaan, eli väittävät kristinuskosta kaikenlaista soopaa ja sitten vastustavat sitä (esim. poimivat VT:stä mielivaltaisesti kohtia).

Uskonnottomat Suomessa eivät halua kouluihin kirkkoon kuulumattomille lisää uskontoa, vaan he haluavat, että heillä ei ole uskontoa ollenkaan ja lisäksi kieltää kirkkoon kuuluviltakin uskonnonopetuksen kouluissa sillä perusteella, että uskonto ei ole tiedettä. Jatkuvastihan lehtien yleisönosastot ovat täynnä kirjoituksia, miten uskonnonopetus ei kuulu kouluun, koska uskonto on satua.

Se että koulussa oppilaat voisivat osallistua sekä uskonnon että elämänkatsomustiedon tunneille, on hyvä ehdotus, mutta tämä olisi pois jostain muusta opetuksesta sekä lisäisi tunteja ja näin opetuskustannuksia. Käytännössä siis pitäisi puolittaa aineet oppilaiden kohdalla, jotka haluaisivat opiskella kumpaakin tai yhdistää aineet. Realiteetit ovat ikäviä :( Tai ehkä me aikuiset olemme liiankin realisteja.

Hyviä pointteja paljon, ja myös ongelmakohtien osoitusta. Monista näistä päästäisiin eroon jos uskonnon opetuksesta siirryttäisiin yhteiseen uskontojen historian opetukseen. Uskonnon opetuksen määrähän ei valtaisa peruskoulussa ole, ymmärtääkseni edelleenkin luokkaa 1h/vko eli n 40h/v.
Siis kerrotaan valtauskontojen käytännöistä, ml optiot rippikoulun suhteen. Kyllä tuo vaatimatonkin aika siihen edellytykset antaa!

ps. sivistysvaltioissahan ei julkisissa kouluissa mitään ”oman uskonnon” opetusta luonnollisestikaan anneta.

95% pojista menee rippileirille katsomaan tyttöjä ja olemaan kavereiden kanssa ja 85% tytöistä menee katsomaan poikia ja olemaan kavereiden kanssa. Muut saattaa vähän uskontoa miettiäkin.

Ei koulussa tarvitse opettaa pelkkää tiedettä eikä opetetakaan. Kyllä peruskoululaisenkin olisi hyvä tietää kaikkien maailman ainakin suurimpien uskontojen perusteet, se on myös hyvää opetusta monikulttuurisuuteen ja kansainvälisyyteen. Ainakin omana aikanani peruskoulussa käytiin läpi raamatun eri tekstejä ja muut uskonnot käytiin läpi lukiossa. Liekö asia muuttunut, mutta ihanne olisi varmaan maailman uskontojen läpi käynti tasapuolisesti peruskoulun yläasteella.

Meillä peruskoulussa ainakin elämänkatsomustiedon tunneilla käsiteltiin hyvin tasapuolisesti monia eri uskontoja. Kuitenkin ne käytiin läpi hyvin lyhyessä ajassa, kuten tekstissäni kerron. On totta, että myös uskonnon tunneilla tulee käydä läpi muiden maiden uskontoja.

Tutkin vähän perusopetuksen uskonnon opetussuunnitelmaa (http://www.oph.fi/download/47219_netpkuskontojenopsit06.pdf) ja kyllä sieltä löytyi pari kertaa mainintoja muiden uskontojen tuntemisesta. Tasavertaista asemaa näillä ei toki ole sen tietyn, oman uskonnon rinnalla opetuksessa.

Olisikin hyvä idea rakentaa uskonnosta sellaisen yhtenäinen aine, jossa käsiteltäisiin monipuolisesti kaikkia uskontoja ja myös elämänkatsomustiedon tunneilla käsiteltäviä aineita.
Aika ei kuitenkaan riittäisi kaikkeen, sillä kuten 1Suomalainenkin sanoi, aikaa on uskonnonopetukselle vain n. 40h/v.

Näitä luetaan juuri nyt