Painetun sanan puolesta

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Nuorten Ääni -toimitus tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olin lokakuun lopulla järjestetyillä kirjamessuilla töissä ja nautin tapahtumasta valtavasti. Olin positiivisen yllättynyt kävijämäärän suuruudesta, sillä joka päivälle riitti ihmisiä tungokseksi asti. Omasta mielestäni tietenkin ihan syystä; olihan messusali ahdettu täyteen kirjoja, sarjakuvia sekä lehtiä. Oli mahtavaa nähdä sekä aikuisten että lasten kanniskelevan kirjoja suurissa muovikasseissa. Tunnelmaa paransivat myös omat löytöni antikvariaateista ja alennuslaareista.

Mutta voiko tällainen jatkua enää pitkään?

Internet täyttää arkielämäämme nopealla vauhdilla ja sen kohteena ovat jo kirjatkin. Nettilehdet eivät ole mikään uusi juttu, mutta ainakin toistaiseksi sanoma- ja aikakauslehtiä saa paperiversioina. Vaan saako kauan?

Kätevyys on tietenkin kaiken A ja O: mitä nopeammin ja tehokkaammin kaikki sujuu, sitä parempi. Mikä olisikaan kätevämpää kuin se, että netin löytyessä puhelimesta kaikki muukin on käden ulottuvilla kuin taikaiskusta. Pakkohan se on myöntää, että junan jumittaessa talvihangessa tai unen pysyessä loitolla on ihan mukavaa selailla päivän uutisotsikoita.

Sähköistymisen ja painetun sanan välillä tasapainoillessa myös ekologisuus nousee mieleen, eikä sähköistymisen tai perinteisten kirjojen paremmuus ole äkkiseltään niin itsestään selvää. Toisessa mietityttää suuri paperinkulutus, toisessa taas monien erilaisten elektroniikkavälineiden valmistus, vaikka kirja tai nettilehti ei sellaisenaan sähköisenä sovelluksena ole kovin kuluttava.

Kätevää tai ei, itse ainakin haluan kirjani sekä lehteni paperiversiona, vaikka olen elänyt koko ikäni elektroniikan ja sosiaalisen median keskellä. Saatan kyllä kuluttaa hetken aikaani miettiessäni, minkä filtterin instagram-kuvaani valitsen, mutta ajatus siitä, että keittiön pöydältä ei löytyisi joka päivä Helsingin Sanomia, tai että en saisi täyttää hyllyjä lempikirjoillani, on ikävä.

Minulle kyse on tutun ja turvallisen kulttuurin ylläpidosta, mutta myös rakkaista tavoista. Ei ole lähellekään sama asia käpertyä sohvannurkkaan ja luvallisesti unohtaa ajankulu kännykkä kädessä kuin hyvää romaania lukien. Kuulostaa pelottavalta, että selailisin tulevaisuudessa omien lasteni kanssa iltasatukirjojen sijaan nettiä, tai että päivän uutisten selailu kännykästä olisi pakko eikä enää vain kätevää.

Jo pelkkä mielikuva alituisesta kirkkaiden näyttöjen tuijottelusta saa aikaan migreenin.

On mahtavaa, että kirjamessut jaksavat yhä vetää ihmisiä puoleensa. Kirjoja painetaan valtavia määriä, antikvariaateissa on edelleen asiakkaita, eikä e-kirjoja eli sähköisiä kirjoja edes julkaista tällä hetkellä kovin kummoisia määriä. Mutta entäs ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä?

Onneksi en ole ainut, jota kirjojen tulevaisuus mietityttää: Helsingin Sanomien NYT-liitteessä  julkaistiin 24.10. juttu antikvariaateista, ja siinä haastateltiin muutaman antikvariaatin perustanutta Elmeri Vehkalaa. Olin jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni painetun sanan tulevaisuutta, ja NYT-liitteen jutun luettuani mielialani koheni oitis.

En ollut tullut ajatelleeksi erästä tärkeää seikkaa: e-kirjojen yleistyessä tämän hetken tavallisista kirjoista saattaa tulla haluttua herkkua ja niiden arvo nousee. Haittapuolena voi kuitenkin olla se, että painettujen kirjojen hinnat nousevat, eikä niiden painaminen välttämättä ole enää kannattavaa. Voi olla, että kirjakaupasta tulisi synonyymi antikvariaatin kanssa. 

Pidetään siis yllä rakasta kulttuuriperintöä ja ostetaan kirjoja sekä lehtiä uutena ja vanhana, vaikka joskus näprätään sitä kännykkääkin.

Terveisin, elektroniikkasukupolven teini