Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Oppi korvista sisään, mutta mistä ulos?

Kirke Oranen
Blogit Megafoni 12.2.2013 08:19

Miksei meillä peruskoululaisilla ole mahdollisuutta saada parempaa puhutun kielen opetusta? Käyn yläkoulua, jossa kirjoittamisessa ja lauseen muodostamisessa pilkkua viilataan viimeiseenkin aikamuotoon ja sanajärjestykseen asti, mutta missä on puhuminen?

Alakoulussa saimme mahdollisuuden tehdä jotkut tehtävät äidinkielessä ja englannissa kokonaan suullisesti. Vasta peruskoulun viimeisinä vuosina olen tajunnut, miten suuri apu se on ollut.

Olen itse ollut koko elämäni lukihäiriön hidastama. Lukihäiriö on hankaloittanut paljon juuri kielten oppimista, niin oman äidinkielen kuin muidenkin kielten. Suullisten tehtävien suorittamiseen on tullut erikoislupa vain lukihäiriöni takia.

Nykyään peruskoulussa oppilaiden kielitaitoa testataan lähinnä paperilla, kirjallisilla menetelmillä. Lausumisen opettamisessa ei ole ongelmaa, mutta keskustelutilanteiden harjoittelu jää häviävän vähäiseksi. Ainakin peruskoulussa esitelmien, väittelyiden ja muiden kielellisesti kehittävien tehtävien osuus on hyvin pieni.

Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelmassa perustelut ruotsin kielen opetukselle kuuluvat seuraavasti: ”Ruotsin kielen opetuksen tulee antaa oppilaalle valmiuksia vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön maamme ruotsinkielisen väestön kanssa sekä pohjoismaiseen yhteistyöhön. Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa.”

En usko, että peruskoulun nykykäytäntö on tarpeeksi käytännönläheistä niin ruotsin kuin englanninkaan opetuksessa. Kielitaitoa ei tunnu kehittyvän riittävästi vuorovaikutustilanteita varten.

Voimme saada kymppejä ja ysejä ruotsin ja englannin kokeista, mutta tarkoittaako se, että meillä on tarpeeksi valmiuksia nykypäivään, jossa suullista kielitaitoa vaaditaan melkein päivittäin niin arkielämässä kuin työelämässä?

Kirke Oranen

Keskustelu

” Opetuksen tehtävänä on totuttaa oppilas käyttämään kielitaitoaan ja kasvattaa häntä arvostamaan Suomen kaksikielisyyttä ja pohjoismaista elämänmuotoa.”

Eikös tuo ole jo enemmän politiikkaa? Minä kyllä jättäisin tuon kasvatuksen pois. Kyllähän se kuuluisi äidinkielen eli oman elämänmuodon kohdalle. Suomalainen elämänmuoto keskimäärin poikkeaa melkoisesti muiden pohjoismaiden vastaavista ja hyvä niin.

”…keskustelutilanteiden harjoittelu jää häviävän vähäiseksi. Ainakin peruskoulussa esitelmien, väittelyiden ja muiden kielellisesti kehittävien tehtävien osuus on hyvin pieni.”

Kummalliselta tuntuu. Mistähän se johtuu? Pitäisihän viranomaisten ja opettajien tuo asia jo tajuta.

Kielitaidostaan kiinnostuneet oppilaat toki voisivat ryhmissä harjoitella eri kielillä keskustelemista, jopa luonnollisen seurustelun yhteydessä. Aina sieltä joitakin välkkyjä löytyy, jotka osaavat korjata toisten virheitä ja kömpelyyksiä. Eli tällaisenkin harjoittelun tulee olla aktiivista, asianmukaiseen kielenkäyttöön tähtäävää.
Iltakurssejakin löytyy, jos todella haluaa kehittää kielitaitoaan. Jne.

Ei ehkä kannata lukion pohjalta liikaa stressata työelämän vaatimuksista kielten suhteen. Lukio valmistelee jatkokoulutukseen. Jatko-opinnoissa käytännönläheisyys tulee sitten tutuksi. Sama pätee kaikkiin lukion aineisiin ja omasta kokemuksestani täytyy sanoa, että lukion antama pohja on todella hyvä.

Olet silti minusta ehdotoman oikeassa, että käyttötilanteita varten pitäisi olla enemmän tilaa opetuksessa. Sitä en tiedä ovatko kielten tunnit ainoa paikka, jossa niitä pitäisi harjoitella. Esiintyminen on suomalaisille todella vaikeaa ja yksi suurimmista jarruista työelämässä ja maailmalla menestymisen tiellä. Minusta huonommallakin kielitaidolla voisi pärjätä, jos on muuten vuorovaikutustaidot kohdallaan.

Hyvä kielitaito yhdistettynä vuorovaikutustaitoihin, eikä maailmalla pärjäämistä tarvitse epäillä.

Kaikenkaikkiaan lukio voisi kovasti hyötyä mentoroinnista ja alumni-toiminnasta, joista ainakin jälkimmäinen toimii jatkokoulutuksessa hienosti. Siitä vaan järjestämään.

Opettajakokemukseeni ei sisälly vieraan kielen opetusta, mutta jo vuosikymmeniä sitten olen saanut sellaista kielenopetusta, jossa kieltä myös käytettiin tunneilla suullisesti, ja niinpä opittiin myös puhumaan. Kyllähän tämän pitäisi olla itsestään selvä opiskelun osa. Kirjallisen kokeen numero kertoo tietenkin vain niistä kielitaidon osa-alueista, joita on mahdollista kirjallisen näytön perusteella arvioida. Missä tahansa oppiaineessa, myös itse edustamissani reaaliaineissa, on virheellistä yksipuolisuutta, jos todistusarvosana perustuu pelkästän kirjallisten kokeiden tuloksiin. Todistusarvosanaa varten on opettajan arvioitava oppilaan suoritustasoa kaikilla niillä ulottuvuuksilla, jotka oppimistavoitteiksi on asetettu.

Sehän on opettajinen kyvyttömyyttä jos eivät osaa tai viitsi järkätä suullisia harjoittelutilanteita. Mikäänhän ei estä kieltenopettajaa välituntivalvojana ollessaan puhumasta omaa ainettaan. Laiskuuden takana on se OAJ, joka mouruaa rahaa kaikesta ja ihan joutavasta.

Välitunti ei ole eikä sen pidäkään olla opetustilanne, vaan se on oppilaille levon ja virkistymisen tuokio. Valvojan tehtävänä taas on huolehtia välitunnin turvallisuudesta ja puuttua esim. kiusaamistilanteisiin. Kyllä keskusteluharjoitukset tietenkin kuuluvat varsinaisille oppitunneille. OAJ on aivan oikealla ja oikeutetulla asialla vaatiessaan, että kaikki opettajan työtehtävät ovat palkkauksen piirissä. Sekä opetus että valvonta ovat työtehtäviä, lisäksi on vielä paljon muutakin työtä, jotta koulu pyörisi niin kuin pitää.

Näitä luetaan juuri nyt