Olisikohan se possutautia?

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

”Mä en jaksa mennä bilsan tunnille, no mul on vähä kuumeinen olo….sehän vois olla possutautii, paras lähtee Mäcciin.”

Media raportoi viime viikolla ensimmäisistä sikainfluenssatartunnoista kouluissa. Koulussamme Kauniaisissa ei ole vielä havaittu yhtään tartuntaa, mikä johtunee osaltaan käsidesistä, joista on tullut ruokasalien ja luokkien vakiovaruste.

Kuitenkin koulumme käytävät ovat alkaneet kaikua tyhjyyttään. Liekö syynä että tietoisuus siitä, että sikainfluenssaa sairastavat saavat automaattisesti viikon sairaslomaa. Käytävällä kuulemani perusteella monet väittävät olleensa sikainfluensassa, vaikka ovatkin lintsanneet.

Kaupunki on ohjeistanut kouluja, kuinka ehkäistä tartuntoja. Oppilaille sen sijaan ei ole annettu minkäänlaista informaatiota koko taudista. Oppilaat eivät esimerkiksi tiedä mitä oireita tarvitaan sairauspoissaoloon.

Opettajat ovat ihmeissään, kun niin moni oppilas on poissa tunnilta. Lopulta opettajat ilahtuvat jos oppilas on oikeasti sairas, eikä vain teeskentele sikainfluenssaa.