Olen lyhyt mies ja ylpeä siitä
Antti Avoranta
Kielteistä suhtautumistani Tinderin käyttöönottoon olen kuvannut vitsillä, että olisin mieluummin koko elämäni sinkkuna kuin lataisin Tinderin. Toisaalta Tinder ei kuitenkaan taitaisi auttaa asiaan, koska pituus nousee kaltaiseni heteromiehen osalta heti kättelyssä esiin. Monesti jo ilmoituksissa vaaditaan tiettyä pituutta. Asian laita vain on, että minä en millään ilveellä yletä vaadittuihin pituuksiin, koska olen lyhyt. Tästä ongelmasta saan kiittää meidän ongelmallista miesten pituutta korostavaa kulttuuriamme.
Suomalaismiesten keskipituus on 180 senttiä. Minun pituudekseni on sen sijaan viimeksi mitattu ruhtinaalliset 162,5 senttiä, mikä tarkoittaa, että erotun selkeästi joukosta pituuteni puolesta. Enhän nimittäin edes päihitä suomalaisnaisten 167 sentin keskipituutta. Samalla olen epäonnekseni huomannut, kuinka maailma ei ole suunniteltu minun pituisille ihmisille, vaan jokaisen on oletettu olevan ainakin 15 senttiä pidempi. Esimerkiksinhoan vaateostoksilla käymistä osittain sen takia, että minun on erittäin hankalaa löytää itselleni riittävän pieniä miesten vaatteita. Lisäksi jalkani eivät ikinä yletä tuolilta lattiaan asti, jolloin ne jäävät epämiellyttävästi roikkumaan ilmaan.
Pituuteni aiheuttamat haasteet eivät kuitenkaan rajoitu siihen, että minun on kaivettava tikkaat, jos haluan varastoida kesävaatteet 180 senttisille suunnitellulle ylähyllylle. Niiden lisäksi keskipituudesta merkittävästi alaspäin poikkeava kohtaa kulttuurisia ongelmia, joista olen valitettavasti saanut oman osuuteni. Olen kuullut aivan riittävän monta kertaa kommentteja pituudestani aivan kuin itse en tietäisi siitä mitään, mikä on jo pitkän aikaa ärsyttänyt minua. Lisäksi olen kokenut stressiä siitä, kun muut ovat niin pitkiä, jolloin koen pelaavani mikä ei kuulu joukkoon -peliä, kun en pituuteni puolesta ole samalla tasolla kuin muut miespuoliset. Joukosta erottuva pituus palveli myös aikanaan välineenä koulukiusaamiselle.
En ole ainoa, joka on kärsinyt pituuden suhteen normista poikkeamisen demonisoinnista. Yle Akuutin tekemään kyselyyn (2015), vastasi eräs 19-vuotias 164 senttinen mies. Hänelle lyhyys aiheuttaa itsetunto-ongelmia ja riittämättömyyden tunnetta. Muissa lyhyiden miesten vastauksissa toistuvat samankaltaiset ongelmat. Lisäksi esimerkiksi vähääkin pidemmät naiset kohtaavat raivostuttavia tilanteita. Myös mies voi olla yhteisön mielestä liian pitkä, minkä osoitti erään 191 senttisen miehen vastaus. Kulttuurimme mielestä pituuden pitää olla juuri kohdallaan, eikä poikkeamia suvaita.
Kaikista ärsyttävintä on, ettei kenelläkään ole pituuteensa sananvaltaa, vaikka sekä “liian” lyhyet että “liian” pitkät saavat naljailua palkinnoksi syntymisestä. Toisin sanoen pituus on asia, jonka merkitys on puntarissa valitettavan korkealla, mutta sokean onnettaren armoton nopanheitto on sen sijaan tässä asiassa ainoa merkitsevä seikka. Jos siis minulta kaivataan kymmentä senttiä lisää pituutta, voisin varmaan olettaa aivan yhtä oikeutetusti, että kasvattaisit siivet ja opettelisit niillä lentämään. Tuo ei nimittäin ole omasta tahdosta kiinni, joten en suosittele edes yrittämään.
Senttien mittaamisessa ei kuitenkaan ole järkeä. Jos minulta kysytään, persoonallisuus on keskeisin seikka, kun määrittelen, kenen kanssa haluan solmia esimerkiksi ystävyyssuhteita. Kun hyväksytään se fakta, että pituus ja persoonallisuus eivät omaa yhteyttä, voidaan asettaa kyseenalaiseksi, miksi oikein korostamme pituutta niin paljon. Eihän se nimittäin määrää, kuka on tehokas työntekijä tai hyvä ystävä.
Jatkuvan vähättelyn sijaan me lyhyet ansaitsemme paremman maineen. Historiassakin on useampi suurhenkilö, joiden pituus ei nykysuomalaisessa kulttuurissa saa hyväksytyn leimaa. Mahatma Gandhin, pituudeksi on arvioitu 163 senttimetriä. Yhtä lyhyt on myös Venäjän entinen presidentti ja pääministeri Dmitri Medvedev. Listaa lyhyistä merkkihenkilöistä voisi jatkaa pitkäänkin. Tämä osoittaa, että me lyhyet kykenemme suuriin asioihin yhtä hyvin kuin pitkätkin, joten meitä on turha vähätellä vain “puuttuvien” senttien takia.
Haluaisin nähdä sen päivän, jolloin kulttuurimme olisi vihdoin valmis myöntämään, että miehet voivat kokea ulkonäköpaineita pituudesta. Voisimmeko siis muistaa, ettei ihmisen mitta ole mitattavissa vain viivoittimella vaan myös muiden ominaisuuksien perusteella?
Olenkin päätynyt näyttämään 162,5 senttistä kuvaannollista keskisormea tätä oikeaa pituutta vaativaa kulttuuria kohtaan hyväksymällä sen tosiasian, että minusta ei koskaan tule 180 senttistä urosta. Olen jopa oppinut olemaan ylpeä siitä, että olen lyhyt, koska sellaisena voin oman toimintani kautta nostaa lyhyiden arvostusta kohti sitä, minne se kuuluukin.