Ojennatko sinä auttavan käden?

Toisinaan sitä hämmentyy nähdessään, kuinka välinpitämättömiä ihmiset osaavat olla toisiaan kohtaan.

Itselläni herääminen maailman ja kanssaihmisten pahuuteen tapahtui Tampereen rautatieasemalla, jossa eräänä sunnuntaina odottelin Helsinkiin matkaavaa Intercityä saapuvaksi. Moni muukin oli odottamassa junaansa ja asemahalli oli kohtuullisen täynnä.

Yhtäkkiä asematunnelin suunnasta paukkasi sisään tukevahko mieshenkilö, joka vauhdista ja vahvasta etukenosta päätellen oli nauttinut useammankin kuin yhden tuopin. Muutaman nopean askeleen jälkeen mies menetti tasapainonsa ja kaatui kasvoilleen lattialle, jääden maahan makaamaan, polviin tipahtaneiden housujen paljastaen hänen takapuolensa.

Viimeistään tässä vaiheessa koko asemahalli oli huomannut miehen. Kukaan ei kuitenkaan tehnyt elettäkään miestä auttaakseen, vaan ihmiset perääntyivät hänen läheltään, muodostaen parin metrin piirin miehen ympärille.

Kesti hetki tajuta, ettei kukaan ole oikeasti menossa auttamaan miestä ylös. Niinpä raivasin tieni piiriin, ja menin tiedustelemaan mieheltä hänen vointiaan. Sain vastaukseksi epämääräistä valittelua, josta päättelin miehen haluavan jaloilleen. Niinpä tarjosin hänelle käteni ja nostin hänet pystyyn, komentaen samalla nostamaan housunsa. Tämän jälkeen talutin hänet istumaan penkille, johon vastahakoiset istujat tekivät tilaa. Varmistuttuani siitä, että herralla oli tajunnantaso ja ymmärrys edes jonkinlaisissa kantimissa kiiruhdin junaan.

Miehen kohtalo jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Mitä jos hän menettäisi tajuntansa istuessaan, kaatuisi alas ja vaikka tukehtuisi oksennukseensa? Voinko luottaa siihen, että hänen ympärillään olevilla ihmisillä on tarvittaessa tahtoa auttaa häntä ja pitää hänestä huolta?

Rikoslain 21. luku pitää sisällään pykälät heitteillepanosta (14§) ja pelastustoimen laiminlyönnistä (15§). Ihmistä ei näiden pykälien nojalla saisi jättää avuttomaan tilaan tai ilman apua hänen terveytensä sitä vaatiessa.

Totta on, että päihtynyt ihminen ei ole ehkä kaikista miellyttävin lähestyttävä. Hän saattaa olla likainen, haista epämiellyttävälle, käyttäytyä huonosti tai jopa uhkaavasti. Silti häntä pitäisi auttaa aivan kuten ketä tahansa muuta, joka kaatuu maahan, eikä pääse omin neuvoin ylös. Pään traumaan menehtynyt päihtynyt ihminen ei ole millään tavalla pienempi menetys kuin huonolla tasapainolla varustettu tyylikäs herrasmies.

Vaatimukseni on kaikille ihmisille sama: henkilöä, joka ei kykene auttamaan itseään pitää auttaa. Jos oma moraali ei tähän pakota, niin jo lakikin siihen velvoittaa. En toki vaadi ketään vaarantamaan henkeään tai terveyttään tuntemattoman auttamiseksi. Henkilön voinnin kysyminen ja pystyyn nosto ei kuitenkaan ole keneltäkään liikaa vaadittu, viranomaisen tai muun järjestystä vahtivan tahon paikalle kutsumisesta puhumattakaan.

Sellainen yhteiskunta, jossa heitteillejättö tapahtuu jättämällä apua tarvitseva kymmenien ihmisten keskelle, ei ansaitse etuliitteekseen sanaa ”hyvinvointi”. Sen enempää apua tarvitsevan hylkäävä ihminen ansaitse yhteyteensä adjektiivia ”hyvä”.

Ihmisten pitäisi oman hyvänsä lisäksi toimia myös kanssaihmistensä hyvinvoinnin eteen. Turvattomuuden kokemuksetkin vähentyisivät, kun voisi luottaa avun olevan aina lähellä.

Tasan niin lähellä, kun on lähin ihminen.