Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Netikettiä Facebookissa

Kaisla Kareoja
Blogit Megafoni 26.11.2010 13:55

Kirjautuessani Facebookiin ihmettelen aina minulle tulleiden kaveripyyntöjen määrää. Nytkin kaveripyynnön on lähettänyt 15 henkilöä, joista tunnen vain yhden.

Kaveripyyntöjä tuntemattomilta saapuu melkein päivittäin. Esimerkiksi viime viikolla sain kaveripyynnön tuntemattomalta tytöltä, jonka tiedoista näkyi että hän opiskelee koulussani. En hyväksynyt. Kuulin, että tyttö oli esittänyt kiusallisia kysymyksiä tututuilleni, ja myöhemmin selvisi, ettei häntä ole olemassakaan. Hän oli nettihäirikön kehittelemä mielikuvitusihminen. Ihmettelin, kuinka laajan kaveripiirin hän oli kuitenkin kerännyt, vaikka kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan hänestä.

Antropologi Robin Dunbar on arvioinut, että ihminen ei pysty hallitsemaan kunnolla enempää kuin noin 150 ihmissuhdetta (lukua kutsutaan ”Dunbarin luvuksi”). Monet tuttuni ovat keränneet yli 500 kaveria, joista ilmeisesti eivät tunne suurinta osaa. Pidetäänkö Facebook-kavereiden määrää jonkinlaisena sosiaalisuuden mittana, vai miksi täysin tuntemattomien kaveripyyntöjä hyväksytään? Eräskin kaverini harmitteli, että hänen 120 kaveriaan on liian vähän, pitäisi hankkia enemmän. Ehkä varsinkin nuoret hyväksyvät kaikki kaveripyynnöt saadakseen lukumäärältään mahdollisimman suuren kaveripiirin ja sillä sosiaalista hyväksyntää.

Facebook tuntuu niin tutulta ja turvalliselta, että sinne voi helposti vuodattaa uudet kuulumiset joka päivä. Kuvien laittoa pitäisi mielestäni kuitenkin harkita tarkemmin. Ennen kuin julkaisee hauskoja otoksia lauantaisista bileistä tai perheen yhteisestä lomamatkasta, kannattaa miettiä, keille kaikille ne näkyvät. Vaikka Facebookiin laittaisi yksityisyysasetukseksi ”näkyy vain kavereille”, ei siitäkään ole apua, jos hyväksyy kaikki saapuneet kaveripyynnöt.

Netikettikin on hyvä muistaa kuvia julkaistessa. Muiden henkilötietojen levittäminen on kielletty. Vaikka en ole ikinä laittanut Facebookiin yhtäkään kuvaa itsestäni, minusta löytyy kymmeniä kuvia ystävieni laittamana. Koska kuva näkyy kaikille kuvan ottajan kavereille, en voi kontrolloida, mitä kuvia minusta näkyy ja keille kaikille. Tietenkin voin poistaa nimeni merkinnän kuvasta tai ilmiantaa sen, mutta yleensä silloin on jo liian myöhäistä. Moni on nähnyt jo kuvan.

Facebook on maailman suosituin sivusto, eikä syyttä. Sen avulla on helppoa jutella ystäville ympäri maailmaa. Kuvia ja kuulumisia on hauska levittää, kunhan muistaa kunnioittaa muiden yksityisyyttä. Sitä paitsi oikea elämä on toisaalla.

Kaisla Kareoja

Keskustelu

Jepjep, on käsittämätöntä, että ihmiset lisäävät ja täggäävät kuvia kysymättä ensin kuvassa olevilta, voiko kuvan laittaa online. Epäkohteliasta varsin.

Minulla on kahdenlaisia Facebook-kavereita: hyviä ystäviä ja sukulaisia, joiden kuulumisia haluan kuulla, ja sitten tutut, joiden kanssa en niinkään ole tekemisissä, mutta mielelläni kuulen juoruja, mitä heidän elämässään tapahtuu :) Mutta tuntemattomilla Facebook-kavereilla ei kyllä tee mitään, enkä hae uusia ystäviä virtuaalimaailman kautta.

Koskahan keski-ikäisetkin lakkaisivat ottamasta Facebookin liian vakavasti.

Toisaalta keski-ikäiset ovat juuri niitä, jotka osallistuvat ihan jokaisen ryhmään ja sivuun, joihin joku tuttukin on osallistunut. Lisäksi moni tuntuu kertovan paljon avoimemmin elämästään kuin nuoret.

Jaa.
minua ei juuri kukaan taggaa eika pyyda kaveriksi. FB-ystavapiirini kasitti 35 suurimmillaan – olivatko ne taggeja vai mita, heitin hiljakkoin 19 poikkeensa; ulosheitetyista 1 vai olikohan 2 kyseli peraan, muut eivat ole noteeranneett. Otin heidat sitten takaisin, kun kyselivat, mita minulle oli tapahtunut, joku lapsusko. Ei ollut mitaan annettavaa tai saatavaa. Miksi olisi sanottavaa siita, etta tuolla tai taalla satoi lunta, ja etta tuolla tai talla oli syntymapaiva ja oli kaynyt ulkona syomassa. Miksi piti tietaa, mista tuo tai tama pitaa?

Vuosi pari taaksepäin olin lähellä hankkiutua facebookin käyttäjäksi kaveripiirin lievää vakavamman painostuksen seurauksena. Hanke tyssäsi siinä’ vaiheessa, kun luin fb:n sääntöjä. Siellä oli kohta, jonka mukaan annan Yhdysvaltain viranomaisille luvan lukea/seurata minulle tulevaa ja minulta lähtevää liikennettä/viestintää. Tuossa vaiheessa siis klikkasin ”peruuta” nappulaa.

Tiedän, että em. viranomaiset seuraavat (pystyvät seuraamaan) viestintäänti tälläkin hetkellä, mutta lupaa siihen en anna. Varkain joutuvat sen kohdaltani tekemään.

Yhdyn täysin esperanzan kahteen viimeiseen virkkeeseen. En myöskään minä näe tarvetta sille, että ystäväni tietävät välittömästi esim. toimiko vatsani aamulla, enkä myöskään tarvitse välitöntä tietoa heidän vatsansa toiminnasta.

Yhteydenpidossa ystäviini pidän parhaana muotona kasvokkain (ei book) kohtaamista. Kun se on mahdotonta kaukoyhteyksissä, puhelin on hyvä keksintö. Sähköpostikin pelaa mainiosti useiden ystävien kesken.

Paperille käsin kirjoitettua kirjettä henkilökohtaisuudessa ei voita mikään. Vaellusvuosinani paperikirje oli ainoa toimiva yhteydenpitoväline maailman äärestä toiseen, puhelujen ollessa kalliita, eikä nekään ohjautuneet pelkästään numeron näpyttämisellä. Ne oli tilattava ja yhteyden saattoi saada vasta tuntien odottelun jälkeen. Oli pienoinen juhlahetki saada, avata ja lukea kauniisti kirjoitettu kirje josta aisti, että kirjoittaja oli paneutunut sen kirjoittamiseen. Sama oli itselläni kirjettä kirjoittaessani. Saatoin laatia sitä päiväkausia ennen sen lähettämistä jolloin siihen tuli näitten päivien tunnelmat esiin ikävineen ja iloineen.

Valitettavasti käsin kirjoitettujen kirjeiden kirjoittaminen on jäänyt. Pitänee ryhdistäytyä ja kokeilla josko löytyisi kavereita. Taidan olla aika vanhanaikainen?

Näitä luetaan juuri nyt