Naamarajapolitiikkaa

Kohta on taas se aika, kun alle 0,04 promillen osuus suomalaisista kruunataan Arkadianmäelle yhteisistä asioista päättämään. Eduskunnalle on siunaantunut suurin osa maamme rajojen sisällä käytettävästä vallasta, joten mediamylläkkä ja keskustelu käyvät luonnollisesti kuumana vaalien alla.

Kansan keskuudessa puhe politiikasta henkilöityy. Puolueet kiteytyvät puheenjohtajiinsa: Jutta Urpilaisen alkukauden papukaijamainen habitus ei näytä tehneen hyvää demareiden kannatukselle, ja pääministeri Kiviniemen mitäänsanomattomuus vaalitentissä tiivisti varmasti monelle keskustapuolueen kokonaisuudessaan.

Poliittinen juoruilu ei ole tietenkään mikään uusi ilmiö. Julkisen ja yksityisen keskustelun valtavirtaa ovat aina dominoineet helposti ymmärrettävät ja vähintään hiiren kokoisin kirjaimin lööppeihin näppärästi mahtuvat aiheet. Vaalirahakriisi on typistynyt mattimeikäläiselle vain sen toisen Matin lautakasaksi, ja viimeisimpien gallupien mukaan Timo Soini on niittämässä omin käsin viidenneksen valtakunnan äänistä.

Helpoimpien tärppien revittely ei tee kuitenkaan loppupeleissä keskustelulle hyvää. Havainnollisen esimerkin sain kokea hiljattain, kun eräässä arkipäiväisessä keskustelussa puheeksi tuli ohimennen helsinkiläinen kokoomusehdokas Wille Rydman.

Muutaman minuutin myrskyisän mielipidekeskityksen aikana sain erittäin hyvin selville, mitä keskustelukumppanini olivat mieltä ainakin herran klassisesta musiikkimausta ja yleisestä elämänasenteesta. Ulosannin runsaudesta huolimatta hämärään jäi, mitä hänen poliittisista pyrkimyksistään ajateltiin. Tai mitä niistä edes tiedettiin.

Kaikkia ei tietenkään voi miellyttää. Varsinkaan nyt, kun puoluejohtajia ja vaalitempauksia pursuaa joka ruudusta ja tuutista. Ei ole mahdollista suhtautua jokaiseen ehdokkaaseen viileän analyyttisesti, kun vaalikampanjointikaan ei siihen aina pyri.

Pää on kuitenkin pakko yrittää pitää kylmänä. Epäilen vahvasti, että hätäisillä äänestyspäätöksillä saataisiin valtiollemme aikaan yhtään parempaa jälkeä kuin karkkikaupassa villiintynyt viidesluokkalainen viikkorahoilleen. Parhaita asioita ajava ehdokas voi hyvinkin jäädä väliin samalla kun pintapuolisesti vähemmän ärsyttävä korjaa äänipotin.

Itse aion äänestää ennakkoluulottomasti tarpeen vaatiessa vaikka sellaista, jolla on hassu puhetyyli. Toivottavasti saan vastineeksi eduskunnan, jolle politiikka merkitsee muutakin kuin jätevettä.