Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Moshpit – Primitiivistä yhteisöllisyyttä

Blogit Megafoni 11.3.2010 18:53
Mikael Lehdes

Valot sammuvat. Vaimea puheensorina lakkaa ja salin täyttää tuhatpäisen väkijoukon huuto. Jossain pimeän ja korviariipivän mylvinnän seassa soi taustanauhalla akustisia kitaroita ja kaihoisa melodia. Väkijoukon kädet nousevat ylös lyömään tahtia. Valot rävähtävät auki, yhtye astelee lavalle ja helvetti pääsee irti.

 

Suurimmalla osalla meistä on jonkinlainen ennakkokäsitys metalli- ja punk-yhtyeiden konserteista, joissa yhtye soittaa nopeaa ja kovaäänistä musiikkia ja yleisö riehuu summittaisesti, juoksee, huitoo, tönii, törmäilee ja tanssii musiikin tahtiin. Tämä alakulttuurin muoto näyttää vihkiytymättömän silmissä joukkotappelulta, kaoottiselta mellakalta. Jotkut keikkapaikat ja festivaalit ovatkin kieltäneet riehumisen kokonaan. Tämä suuntaus on järjetön.

Totuus ei ole sitä miltä se näyttää. Alan harrastajien piirissä käytetään termejä ”moshaus” tai ”hardcore dancing”. Tanssiin osallistuvat ne, jotka haluavat, ketään ei pakoteta. Moshauksessa ei ole kyse toisten vahingoittamisesta. Kaatuneet nostetaan ja loukkaantuneilta pyydetään anteeksi. Hyvissä, herrasmiesmäisissä ”moshpiteissä” tapaturmia tapahtuu harvoin.

Itse olen harrastanut ”pittausta” vuoden 2008 kesästä, kun Tuska-festivaaleilla päädyin vahingossa suomalaisen Stam1na-yhtyeen moshpittiin. Sitä ennen olin katsellut kauhulla rohkeampieni liukastelua järjettömyyden rajapinnoilla. Innostuin valtavasti tästä hallitun kaaoksen muodosta ja olen harrastanut moshausta säännöllisesti.

Viimeisin kokemus oli viime maanantaina yhdysvaltalaisen Lamb of Godin keikalla Helsingin Kulttuuritalolla. Siellä havaitsin saman ilmiön kuin monesti aikaisemmin: ujoista, epäsosiaalisista ja synkistä nuorista miehistä muuttui hetkessä estottomia nautiskelijoita, säännöistä piittaamattomia silmittömiä hedonisteja ja sosiaalisesti tarkkanäköisiä seuraihmisiä.

Sanovat, että yhteisöllisyys on ratkaisu suomalaisten nuorten mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen. Mutta minkälainen yhteisöllisyys voisi tarjota ratkaisun? Sellainenko, jonka virallinen asiantuntijatyöryhmä kehittelee, pureksii ja markkinoi valistuskampanjalla, vaiko sellainen, jonka säännöt ja muodot nuoret määrittelevät itse?

Keikkapaikkojen tai festivaalien ei tule kieltää moshpit-toimintaa loukkaantumisten pelossa, eikä kenenkään tule olla pahoillaan riehuvista teineistä. Moshpit saattaa nimittäin olla ainoa sosiaalisen toiminnan muoto, joka heillä on.