Monia pieniä iloja

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Nuorten Ääni -toimitus tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Maanantai näytti jälleen kerran kyntensä. Juoksin kädet ja syli täynnä tavaroita viime minuuteilla junaan, johon oli pakko ehtiä. Lysähdin naama punaisena istumaan. Edes junaan pääseminen ei saanut minua paremmalle tuulelle – olin väsynyt pitkästä päivästä, enkä muistanut milloin olin viimeksi syönyt tai juonut kahvia. Lisäksi olin junaan äheltäessäni saanut verta vuotavan haavan sormeeni. Nenäliinaa ei tietenkään ollut mukana.

Olin jo luopunut kaikesta toivosta päiväni pelastamisen suhteen, kunnes kaikki muuttui. Vastapäätä istunut, noin 15-vuotias poika katseli hetken touhujani, ojensi minulle laastarin ja hymyili. Änkytin varovaisen kiitoksen yllättyneenä moisesta ystävällisyydestä, ja mielialani koheni kuin taikaiskusta.

Pelkkä laastarin ojentaminen pystyi pelastamaan kokonaisen katastrofaalisen maanantain.

Junan poika onnistui muistuttamaan minua arkisista, pienistä teoista, joilla on yllättävän suuri merkitys jokapäiväisessä elämässä, mutta joita harvemmin muistaa toteuttaa tai edes arvostaa.

Laastaritapaus jäi pyörimään mieleeni pidemmäksi aikaa ja aloin kiinnittää samanlaisiin pieniin asioihin enemmän huomiota. Tajusin, kuinka onnelliseksi tulin joka aamu huomatessani, että töihin lähteneet vanhempani olivat jälleen keittäneet minulle aamukahvin valmiiksi. Eihän kahvin mittaaminen keittimeen ja napin painaminen olisi ollut kova työ minultakaan, mutta pieni aamuinen helpotus tulee väsyneelle opiskelijalle tarpeeseen. Aikaisemmin valmis kahvi oli ollut minulle itsestäänselvyys, mutta nyt muistin antaa sille enemmän painoarvoa sekä ilahtua aidosti.

Vastapalveluksesi tyhjensin ohi mennessäni tiskikoneen sekä ladoin likaiset astiat tyhjään koneeseen. Työhön meni muutama minuutti, mutta ilahduin ajatuksesta, että joku muu perheenjäsenistäni voisi käyttää kyseiset minuutit johonkin mukavampaan.

Tiedän jonain päivänä taas unohtavani kiinnittää huomiota kyseisiin pieniin, ihaniin tekoihin, enkä välttämättä muista tehdä niitä itsekään. Onneksi pikku huomionosoitukset eivät katoa minnekään. Myöhemmin on taas hauska havahtua muistutukseen siitä, että niillä todella on merkitystä.

Aina on syytä ilahtua jostain. Kevät alkaa hiljalleen kasvattaa voimiaan. Lämpimiä päiviä ja auringonpaistetta kannattaa muistaa arvostaa. Tänään listasin omat ilonaiheeni koko päivältä: kaupassa ollut pieni vauva hymyili minulle leveästi ja koirani lämmitti paljaita jalkojani mukavasti ottaessaan iltapäivänokoset vieressäni.

Lisäksi muistin varata laukkuuni muutaman ylimääräisen laastarin siltä varalta, että joku saa junassa haavan.