Moderni perhe

Juhlapyhät eivät ole minulle koskaan perhejuhlia, koska en koskaan saa perhettäni saman pöydän ääreen. Joskus jos kaikki istuvat saman pöydän ääressä, voi syntyä todellinen helvetti, ja silloin toivoisin pääseväni adoptioon. Perhettään ei voi valita, mutta ystävät voi, sanoo eräs sanonta. Onko todella näin? En väitä, että haluaisin oikeasti vanhemmistani tai isovanhemmistani eroon. Olen onnellinen sekä äitini että isäni puolelta tulevista perheistä.

Pitääkö perheen tarkoittaa aina romanttista suhdetta ja yhteisiä tai toisen omia lapsia? Voiko perheen perustaa tuosta vain – vähän kuin yrityksen – ja olla onnnellinen?
Meitä asuu nyt saman katon alla kaksi. En olisi uskonut tätä vielä vuosi sitten, mutta jos juuttuu Yleisradiossa hissiin puoleksi tunniksi uuden ihmisen kanssa, siinä voi mieli muuttua monessa asiassa.

Jaamme saman asunnon sekä tavarat, ostamme yhdessä kotiin ruokaa sekä tarvikkeita ja tarvittaessa annamme toiselle rahaa. Meitä yhdistää horoskooppimerkki, huumorintaju, musiikkimaku sekä jonkinasteinen kahdenkympinkriisi. Olemme erilaisia monessakin asiassa, mutta suuret linjat jaamme yhdessä. Emme ole riidelleet vielä kertaakaan. Jokin viikko sitten totesin itsekseni, että taidamme olla kämppikseni, punatukkaisen oululaisen kanssa jonkinlainen perhe.

Lähes perheellisiä ryhmiä voi muodostua myös harrastusten kautta ja perheeseen voi adoptoitua. Pitkäaikaisen ystäväni isä kuulemani mukaan halusi laittaa ylioppilaskuvani esille; hän on kysellyt milloin tulen käymään heillä.

Orpona ei tarvitse koskaan olla. Perheen löytää aina – joskus ihan vahingossakin. Tällaisia modernia perheitä ei vain tunnusteta yhteiskunnallisesti. Ehkä jonain päivänä vielä?