Mitä tehdä väliinputoajille?

Tuhannet suomalaisnuoret saavat tänään tiedon siitä, mihin suuntaan heidän opintiensä peruskoulun päättymisen jälkeen jatkuu. Toiset kiljuvat innosta ja toiset kokevat karvaita pettymyksiä, mutta on myös niitä, joita koko kouluttautuminen ei voisi vähempää kiinnostaa.

Tilastokeskuksen mukaan seitsemän prosenttia vuonna 2006 peruskoulunsa päättäneistä yhdeksäsluokkalaisista ei hakeutunut jatkokoulutukseen syystä tai toisesta. Seitsemän prosenttia on siedettävä määrä, mutta silti liikaa.

Syrjäytymisestä puhutaan jatkuvasti. On käsitetty, etteivät maahanmuuttajat ole ainoita eivätkä pitkäaikaisimpia sosiaalihuollon vakioasiakkaita. Väliinputoajista veronmaksajat saavat pitkäkestoisen riesan.

Sen sijaan, että voivotellaan suomalaisnuorten kohtaloa, voitaisiin miettiä, mistä syrjäytyminen aiheutuu ja miten se voitaisiin konkreettisesti estää.

Suurin osa väliinputoajista on poikia. Jotkut väittävät, että kouluissa pojat eivät saa olla poikia ja koko järjestelmä on suunniteltu hyvän sisäänlukutaidon omaavia tyttöjä varten. Voi tietenkin olla, että peruskoulu on turhan suorituskeskeinen ympäristö, jossa kaikki eivät pärjää. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä. Peruskoulua kannattaisi viedä suuntaan, jossa kaikkia oppimisen muotoja käytettäisiin hyväksi. Sukupuolen perusteella arvioiminen ja jaottelu kun ei kuulu nykyajan yhteiskuntaan.

Koulutusasioissa myös laki rahaa auttamattomasti perässä, sillä oppivelvollisuuteen kuuluva oppimäärä ei riitä takaamaan työnsaantia nykypäivänä. Asiat ovat muuttuneet järjestelmän luomisen jälkeen. Kilpailu työmarkkinoilla on auttamattoman kovaa.

Ainoastaan oppivelvollisuutensa suorittanut ja muutenkin ehkä huonosti motivoitunut ihminen on varmasti Kelan luukulla käsi ojossa, ei työtä tarmolla hakemassa. Työntekijöiden veroprosenttia nostetaan ja toisille elämä on yhtä sluibailua.

Varteenotettava ratkaisu olisikin pidentää oppivelvollisuutta kymmeneen vuoteen niin, että lukioon tai ammatilliseen koulutukseen hakeutumattomat jatkaisivat erityistuen- ja ohjauksen parissa, ammattistarteissa. Jos motivaatiota ei tämänkään jälkeen löydy, on valtion ja Kelan kannustettava näitä nuoria enemmänkin auttamaan itseään ja laskea maksettavia tukirahoja. Kun elämän realiteetit lyödään pöytään, luulisi kadonneenkin motivaation pikkuhiljaa löytyvän.