Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Mitä opimme koulussa Afrikasta?

Silja Uusikangas
Blogit Megafoni 14.4.2012 17:50

Imperialismi, orjakauppa ja Ruandan kansanmurha. Hädin tuskin tämän verran käsiteltiin lukion historian kursseilla Afrikkaa, sekä pinta-alaltaan että väestömäärältään toisiksi suurinta maanosaa. Luin viime syksynä ylioppilaskirjoituksia varten 1500 sivua historiaa, ja esimerkiksi abikirjassa Afrikan historia kuitattiin yhdellä aukeamalla – siinä missä Kiinan dynastiat ja antiikkiset pylvästyypit päntättiin ja tentattiin perusteellisesti.

Hyvin usein keskustelua Afrikasta – sen energiavaroista, hallintojärjestelmistä, eri kulttuurien ominaispiirteistä tai talouspolitiikasta – tuntuu leimaavan mustavalkoisesti joko glorifiointi tai vastenmielisyys. Tutkittuun tietoon tai välttämättä edes omaan kokemukseen perustuvaa argumentointia kuulee valitettavan harvoin, tai sitten faktoina esitetään joskus jopa kontekstistaan irrotettuja yksityiskohtia. Lisäksi maanosan valtava kulttuurinen ja maantieteellinen monimuotoisuus tunnutaan unohtavan, kuten myös se kaikki historiallinen tausta, johon ei liity eurooppalaisia.

On monia syitä, miksi Suomen kouluissa tulisi opettaa enemmän Afrikan historiaa.

Ensinnäkään emme voi ymmärtää asioita, joita emme tunne. Kuunnellessani bussikeskusteluja ja tehdessäni epävirallisia gallupeja olen kuullut sanottavan, että Suomen katukuvassa näkyy liikaa somalialaisia. Asiasta kysyessäni vain vähemmistö on tiennyt, että Somalia on kärsinyt kenties historiansa pahimmasta nälänhädästä, ja että tälläkin hetkellä mahdollisesti 1,7 miljoonaa somalialaista elää kriisin keskellä maassaan. Moni ottaa kantaa seurauksiin tuntematta syitä edes pintatasolla.

Toiseksi suoranaisen rasismin kanssa tanssivat vihapuheet ja halu käpertyä kansallisvaltioiden helmaan suojaan ulkopuoliselta maailmalta vaikuttavat jo yleiseurooppalaisilta ilmiöiltä. Käsillä oleva talouskriisi luo jännitteitä myös kulttuurisesti ja maantieteellisesti samankaltaisten valtioiden välille, ja suurempi etninen tai kulttuurinen erilaisuus saatetaan nähdä kestämättömänä uhkana. Sisäänpäin kääntyminen on kuitenkin huonoin ratkaisu.

Maailmanhistoriassa parhaiten ovat pärjänneet ne valtiot, kansakunnat, heimot ja yksilöt, jotka ovat pystyneet toisaalta verkostoitumaan parhaiten, toisaalta oppimaan eniten muilta. Nyt oman järjestelmämme valuviat alkavat selvitä. Esimerkiksi kouluissa käytetään paljon energiaa Euroopan monin paikoin loisteliaan historian opiskeluun, mutta eikö nyt olisi aika laajentaa näkemystä ja ottaa oppia myös muilta, uusilta tahoilta? Nykyisen kaltaiseen eurosentrismiin ei ole enää varaa.

On totta, että koulujen opetussuunnitelma kasaa paljon painetta historianopettajien niskaan: neljään pakolliseen ja kahteen syventävään kurssiin tulisi sisällyttää tiedot niin apinankaltaisten esi-isiemme ruokavaliosta kuin toisen maailmansodan sotastrategioistakin. Maailmanhistorian kurssi antaa hieman varaa valita aihesisältöjä, mutta usein tunnutaan päätyvän Kiinaan, Japaniin tai Intiaan, sillä niiden rooli globaalissa markkinataloudessa on keskeinen. Tiedän, että monia opettajia tämä harmittaa, mutta aikataulu ei jousta. Aiheelle omistettuun kurssiin olisi lisäksi vaikeaa valita oleellisemmat Afrikan eri osien ja aikakausien tapahtumista ja saavutuksista.

En sano, ettei orjakaupasta tai kansanmurhista tulisi puhua koulussa, sillä yhtä lailla puhumme nykyisten Euroopan valtioiden alueella tapahtuneesta maaorjuudesta tai vaikkapa holokaustista. Ne ovat kuitenkin vain murusia, jotka liian usein määrittävät koko ajattelutapamme.

Ehdotan, että seuraavan kerran kun peruskoulun ja lukion historian kurssien sisältöä uudistetaan, keskustellaan myös syntyperäisten afrikkalaisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Heillä voisi olla rakentavaa sanottavaa siitä, millaisten asioiden painottaminen olisi mielekkäintä, jotta eurooppalaiset nuoret saisivat maanosasta monipuolisemman ja kenties vähemmän tunne- ja enemmän asiapitoisen kuvan. Ainakin keskusteluun ja ja opetukseen saataisiin lisää näkökulmia.

Ylipäätään maailmanhistoriaa ei tulisi opettaa siten, miten eurooppalaiset ovat vaikuttaneet muuhun maailmaan. Mielekkäämpää olisi puhua siitä, miten maailman eri osat ovat vaikuttaneet – ja vaikuttavat – toisiinsa.

Pekka Haavisto ja Paavo Lipponen pääsivät yläasteelle opettamaan.
Linkki: Miten käy presidenttiehdokkaalta heittäytyminen?

Silja Uusikangas

Keskustelu

”Ylipäätään maailmanhistoriaa ei tulisi opettaa siten, miten eurooppalaiset ovat vaikuttaneet muuhun maailmaan. ”

Se nyt vain on vaikuttanut eniten suomalaisiin ja vaikuttaa edelleenkin. Myös Etelä-Amerikan historia on kieltämättä kiinnostava ja kiehtova – mutta suomalaisille kuitenkin vähämerkityksempi kuin vaikkapa paragualaisille. Tämä on sitä pragmatismia.

Olen samaa mieltä siinä, että Afrikan historiaa pitäisi opettaa enemmän. Mansa Musa, Mzilikazi, Shaka ja swahilin peruskurssi. Kongon, Ugandan, Zimbabwen, Ruandan, Nigerian, Tanzanian, Tsadin ja Malin historia tulisi käydä läpi, paino ajalla ennen eurooppalaisia ja itsenäistymisen jälkeen.

Xhosan fonotaksi ja morfotaksi sopisi lukioon yhden kurssin humanistiseksi sivistyspaketiksi. Kuvaamataidossa voitaisiin perehtyä zulujen ja pedien mestariteoksiin.

Todella hyvä idea. Tulee kyllä mieleen 1970-luku, jolloin jokainen kynnellekykenevä opetteli venäjää ettei olisi epäilty rasis…neuvostovastaiseksi.

Olen samaa mieltä kanssasi hyvin monessa asiassa. Kuitenkaan en lähtisi muuttamaan peruskoulun historian opetusta suuresti, mutta lukion historian kursseja on omasta mielestänikin tarpeen muuttaa, taikka enemmänkin lisätä. Yhden kurssin voisi täysin omistaa ei-länsimaisille maille. Esimerkiksi Afrikan maiden historiaa ennen eurooppalaisten tuloa, kolonialismin/imperialismin aikaa sekä itsenäisten maiden aikaa. Myös etelä-amerikkalaiset intiaaniheimot sekä keisarilliset Aasian valtiot tulisi ottaa suurennuslasin alle.

Ja vaikka kuinka toivonkin opetussuunnitelman muuttuvan tässä asiassa, pitää silti muistaa ettei kaikkea historiaa voi saada opetukseen muiden aineiden kärsimättä.

Historian opetuksen tarpeellisuudesta tuskin kukaan on eri mieltä. On myös totta, että Afrikka on perinteisessä historianopetuksessa ollut vähän lapsen asemassa. Historianopetus kuitenkin on yleensä suurten valtakuntien historiaa, sekä omaa paikallishistoriaa. Afrikka ei ole vaikuttanut maailmanhistoriaan samalla tavoin kuin Aasian tai Euroopan valtakulttuurit, sen merkitys on yksinkertaisesti vähäisempi.

Minusta Afrikan monimuotoisuutta ei ole unohdettu. On täysin tunnettua, että kulttuurinen hajanaisuus on Afrikassa suurempaa kuin useimmilla muilla mantereilla. Tämä hajanaisuus on ongelma lukuisten afrikkalaisten valtioiden sisälläkin. Somalian nälänhätä johtuu kuivuuden lisäksi myös sodasta, hajonneesta yhteiskuntajärjestelmästä ja uudistuskyvyttömästä kulttuurista.

”Vihapuheet” etc. voivat olla myös reaktioita hömelöön maahanmuuttopolitiikkaan. Ei Suomen yhteyksiä ulkomaailmaan varmasti kukaan ole estämässä, mutta verkostoituminen ja kauppasuhteet eivät vaadi avointa maahanmuuttopolitiikkaa. Ei Japanistakaan tullut kaupan maailmanmahtia siirtolaisuuden myötä. Kv. yhteydet taloudessa tai akateemisilla tahoilla eivät vaadi suurta maahanmuuttoa, pieni ja hallittu voi olla hyvästä. Muilta oppiminen on yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeää, mutta mitä opittavaa meillä Afrikasta tai islamilaisista maista lopulta on? Missä asioissa ne menestyvät länsimaita paremmin?

Uusikangas: ”Ylipäätään maailmanhistoriaa ei tulisi opettaa siten, miten eurooppalaiset ovat vaikuttaneet muuhun maailmaan. Mielekkäämpää olisi puhua siitä, miten maailman eri osat ovat vaikuttaneet – ja vaikuttavat – toisiinsa.”
Periaatteessa olen samaa mieltä, kunhan ajatusta ei tärvellä poliittisella korrektiudella, vaan pitäydytään faktoissa ja historiantutkimuksessa.

Yksi mielenkiintoinen aihepiiri saattaisi olla Afrikan heimosotien historia. Hölmähtävät eurooppalaiset kuvittelevat herkästi, että hutujen ja tutsien veriset kamppailut ovat jotenkin poikkeuksellisia afrikkalaisia käytäntöjä.

Toki olisi liioittelua sanoa, että kysymyksessä oli ”maanosan tapa”, mutta samalla tulisi myöntää, että väkivallan käyttö Afrikassa ei ole länsimaisten kolonialistien mukanaan tuoma erimielisyyksien ratkaisumalli.

Historian oppimäärä lukiossa käsittää neljä pakollista kurssia ja koulusta riippuen vähintään kaksi, mutta useimmiten hieman useampia valinnaisia kursseja. Pakolliset kurssit keskittyvät melko yksinomaisesti Euroopan ja Suomen historiaan. Tämä on ymmärrettävää, koska olemme eurooppalaisia ja suomalaisia. Valtakunnallisista syventävistä kursseista toinen käsittelee Afrikan Amerikan, Intian, Kaukoidän ja islamilaisen maailman kulttuureja. Koulukohtaisesti saattaa olla vaihtelua siinä, miten näiden esittelyä painotetaan. Kirjoittajan koulussa lienee käynyt niin, että Kiinaa on painotettu muita kulttuuripiirejä voimakkaammin, tosin dynastioiden opettelu tuntuu kyllä vähemmän mielekkäältä tavalta lähestyä Kiinan kulttuurihistoriaa. Tällaisellekin painotukselle on kyllä ymmärrettävä peruste siinä, että lähitulevaisuudessa Kiinan painoarvo kansainvälisenä vaikuttaja on vahvasti kasvamassa sekä talouden että politiikan alalla.

Tietääkö kukaan sivistynyt henkilö. miksi saadaa nkorrektisti kutsua Afrikan alkuperäistä asukasta, joka ennen opittiin tuntemaan neekerinä ilman mitään halvennuksia. Historiaa ei voi kirjoittaa, ellei yksimielisyyttä saavuteta asukkaiden nimestä. Fiksu toki tietää, ettei Pohjois- ja koillis-Afrikassa tummahipiäiset ole neekereitä, vaan jotakin muuta. Samaten tiedetään, ettei massiivisesta 60 vuoden mittaisesta kehitysavusta juurikaan ole saatu pysyvää eikä ääneen saa s
ihmetellä, miten kaakkois-Aasian keltainen väki ilman apuja on noussut taloudellisesti maailmanvaltiaaksi. Sensuurin pitää iskeä nopeasti, ettei kukaan ajattele kenestäkään pahaa historiaa lukiessaan. Siksi historia on kirjoittajien ja vallassa olevien kertomusta menneestä.

@Nelmi:

Neekerit ovat nykyään tilanteesta riippuen mustia, Amerikan mustia, afrikkalaisamerikkalaisia, afrikkalaistaustaisia, afrikkalaisia tai Saharan eteläpuolisen Afrikan alkuperäisasukkaita.

Kaikkein täsmällisin nimitys lienee henkilö, jolla on geneettinen tausta Saharan eteläpuolisen Afrikan alkuperäisasukkaissa.

Myös sanaa ’etninen’ käytetään, mutta tämä sana voi olla paitsi moniselitteinen, myös eufemismin makuinen tai jopa vinoilua. Olenpa kuullut jopa sanan ’monikulttuurinen’ käytön poliittisesti korrektina ’afrikkalaistaustaisena’.

Poliittisesti korrekteinta on tietenkin vältellä kaikkia ilmauksia, joilla ilmaistaan n-sana edes kiertoilmauksena. Suomalaisistakaan ei saa puhua silloin, kun sanan vastakohta on romani, suomenruotsalainen tai vaikkapa juuri afrikkalainen.

Saharan eteläpuolisen Afrikan historiaa ennen siirtomaita ei juurikaan käsitellä, koska ilman kirjoitustaitoa juuri mitään tietoa historiasta ei ole säilynyt! Intian, kiinan, egyptin ja lähi-idän historiasta voidaan kirjoittaa yksityiskohtaisesti lukion kirjoissa näiden antiikkisten kulttuurien kirjoitustaidon ansiosta.

Afrikan orjakaupasta suomalaisissa historiankirjoissa annetaan kuva että se liittyi ennen kaikkea amerikan valloitukseen. Kun tosiassa afrikan orjakaupalla oli yli tuhatvuotinen historia jossa orjia vietiin arabimaihin ja islamilliseen pohjois-afrikkaan.

Huomautettakoon, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on jo paljon ennen siirtomaavaltaa ollut myös korkeakulttuureja. Etiopian kirkko on maailman vanhimpia yhtäjaksoisesti toimineita kirkkokuntia, perustettu viimeistään 300-luvulla. Eikä Etiopia ennen kristinuskon tuloakaan ollut mikään primitiivinen heimoalue. Timbuktussa toimi 1200-1300-luvulla yksi islamilaisen kulttuuripiirin korkeatasoisimpia oppilaitoksia. Itäafrikkalainen swahilin kieli on muodostunut kirjakieleksi suunnilleen samoihin aikoihin kuin Agricola sepitti ABC-kiriaansa Suomen Turussa. Ja kyllähän menneisyyttä voi tutkia, ja onkin tutkittu, myös arkeologian menetelmin. Juuri orjakauppa sitten hidasti Afrikan kehitystä, kun parin vuosisadan ajan paljolti juuri työkykyisintä väestöä vietiin pakolla muihin maanosiin.

Orjakaupasta sai sen käsityksen koulussa, että ilkeät valkoiset olivat hankkeen takana. Todellisuudessa toiset neekeriheimot möivät sodissa hävinneitä naapuriheimolaisia tai omat päälliköt möivät eteenpäin. Mikseivät hurskaat ja muiden puolesta ahdistuvat mielensä pahoittajat ole tehneet ilmiantoa Halvan lakritsikaramellin pakkauksesta. Näin sellaisen tänään marketissa ja namit olivat pauhuksen hyviä, mutta se laatikko oli jotain aivan hirveää.. punaiset lerppahuulet, isot silmät mustalla pohjalla ja niiin muistutti sitä sensuroitua lakupekan kuviota. Tällainen sanaton piiloviestintä kumpuaa Afrikan historiasta. Jos maassamme asuvat Saharan eteläpuolisen geneettisen taustan omaavat eivät tästä huolestu, on sivistyneen suomalsisen ehdottomasti huolestuttava heidän puolestaan ja ryhdyttävä toimiin aivan kuten kirjoitusten sensuroinnissakin jos käyttää perinteistä neutraalia suomea puhuessaan historian yhteydessä neekereistä.

Näitä luetaan juuri nyt