Blogit

Helsingin nuorisopalveluiden Nuorten Ääni –toimituksen blogi.

Mitä jos koulu olisikin yhteisö?

Blogit Megafoni 3.2.2010 18:53
Ina Mikkola

Nuorten hyvin- ja pahoinvointia käsittelevä asiantuntijoiden esitys toteaa seuraavaa: ”Luokkakoko ja ryhmän pysyvyys ovat keskeisiä hyvinvoinnin elementtejä.” Asiantuntijat pohtivat tänään esityksen tiedotustilaisuudessa muun muassa sitä, pitäisikö luokkien kokoonpano pyrkiä pitämään mahdollisimman samana alakoulusta yläkouluun siirryttäessä.

On hyvä, että asioita pohditaan suuren asiantuntijaraadin kesken. Tutkimustulosten pinnallinen pohdinta ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan syventymistä johtopäätöksiin sekä käytännön ratkaisuja.

Pysyvä ryhmä ei automaattisesti ole hyvä asia. Liian pitkä aika samassa ryhmässä voi pikemminkin olla haitaksi lapselle tai nuorelle ja estää kehitystä silloin, jos esimerkiksi joutuu ryhmän ulkopuolelle. Ryhmän pysyvyys on hyvä asia vain niin kauan kuin ryhmä toimii ja jokaisella ryhmän jäsenellä on hyvä olla siinä.

Ryhmän tärkein elementti on yhteisöllisyys – jokainen onnistuminen riippuu yhteistyöstä ryhmän sisällä. Ryhmällä pitää myös olla yhteinen tavoite, joka pitää ryhmää kasassa. Ryhmästä pitää muodostua merkityksellinen kaikille sen jäsenille. Ilman ryhmää yksilö ei onnistu tavoitteissaan ja ilman yksilöitä ryhmä ei voi toimia.

Yhteisöllisyyden tunne muodostuu myös siitä, että ryhmä toimii ja tekee yhdessä. Esimerkiksi koulussa keskustelemalla asioista ja tekemällä asioita tunnilla ryhmä toimii yhdessä. Tällä hetkellä suurin osa kouluista ei toimi näin. Oppilaiden pitäisi myös opettaa toisiaan. Opettajan tehtävä luokassa olisi pitää huoli siitä, että jokainen oppii muodostamaan mielipiteitä, pääsee osallistumaan keskusteluun ja yhteiseen tekemiseen sen sijaan, että opettajan tehtävänä on olla ainoa, joka luokassa puhuu.

Oppituntien tavoitteena ei pidä olla koko historian tai matemaattisten kaavojen pakkotunkeminen jokaisen oppilaan päähän, vaan se, että tunnilta jää edes jotakin olennaista ja syvällisempää käteen. Oleellisempaa sisällön suhteen on kertoa siis oppilaille, mistä ja miten tietoa jostakin aiheesta voi hankkia lisää koulun tarjoaman perustiedon pohjalta, sillä nykyään tieto vanhenee nopeasti ja faktat muuttuvat. On myös epärealistista olettaa, että kaikki, mitä koulussa opetetaan jäisi muistiin nykyisillä metodeilla. Jokaiselle tunnille pitäisi olla mukava tulla edes ryhmän takia, vaikka oppiaine ei olisikaan oma suosikki. Tosin myös uusi aine voi alkaa kiinnostaa, jos opetustyyli on luovaa ja osallistavaa. Kun taas opetukseen saa osallistua itse, nuori saa mahdollisuuden vaikuttaa ympäristöönsä. Samalla nuori kokee, että hänen tekemisillään on oikeasti merkitystä. Avoimuus niin ikään lisäntyy.

Kun yhteisöllisyys vallitsee oppiaineesta ja kurssista riippumatta, ei ole väliä, kuinka kauan tietty ryhmä on kasassa. Tärkeintä on, että sen ajan kun ryhmä on kasassa, se toimii hyvin. Tällöin oppilaille jää hyviä kokemuksia useammasta eri ryhmästä. Valinnanvapaus oppiaineiden suhteen säilyy ja samalla pystytään ylläpitämään yhteisöllisyyttä. Moniin erilaisiin ryhmiin osallistumisen kautta nuoresta tulee sosiaalinen, aktiivinen, rohkeampi ja valmiimpi maailmaan.

Koulujen opetusta on siis muutettava ja yhteisöllisyyttä lisättävä sen sijaan, että ryhmien pysyvyyttä pidennettäisiin tämän hetkisestä. Muutoksien tekeminen oppituntien sisältöihin ja tapaan toimia on ennaltaehkäisevää toimintaa nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen suhteen. Eikä se maksa muuta kuin pienen korjausliikkeen koululaitoksessa ja asenteissa.

Lue myös SK:n juttu Koulutussuunnittelua aivokuvien avulla:”Pojat kehittyvät henkisesti tyttöjä hitaammin”.