Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Minä olen minä, en kaksoissiskoni

Megafoni
Blogit Megafoni 17.5.2017 13:54

Kaksosia on erilaisia: on saman munaisia, erimunaisia, samaa ja eri sukupuolta olevia, identtisiä ja epäidenttisiä sekä siiamilaisia kaksosia.

Minä olen identtinen kaksonen.

Kukaan kaksosista ei ole itse päättänyt, että ”hei nyt minä olen kaksonen”. Nuorempana minun oli erityisen vaikeaa hyväksyä siskoni, koska en halunnut jakaa elämääni, kaikkia kokemuksiani, ystäviäni ja huomiota. En myöskään tykännyt siitä, että olimme saman näköisiä eikä kukaan tunnistanut meitä lukuun ottamatta parhaita kavereitamme.

Osa opettajistamme, jotka opettivat meitä molempia usean vuoden, eivät viitsineet edes yrittää opetella tunnistamaan meitä, vaan meitä kutsuttiin aina yhdessä ja nimellä ”Oskarssonin tytöt”. Tämän takia en ole pitkään aikaan pitänyt sukunimestäni ja otan loukkauksena, jos minua sukunimellä kutsunut tietää, etten pidä siitä.

Vaikka kaksoset olisivat kuinka identtisiä tahansa ruumiiltaan, he ovat silti aivan omat persoonansa, joilla on omat tapansa, luonteensa ja käytöksensä. Kaksosia pitää kohdella kahtena eri henkilönä, koska sitä he ovat. En usko, että muita sisaruksia ajatellaan yhtenä henkilönä, vaikka he samankaltaisilta näyttäisivätkin tai tekisivät kaiken yhdessä. Välillä tunnen itseni eriarvoiseksi kuin muut, koska minua kohdellaan niin kuin olisin siskoni kanssa sama henkilö.

Vaikka olen joskus inhonnut siskoani vain sen takia, että näytämme samalta, olen iloinen, että minulla on hänet. Olemme aina menneet ja tehneet kaiken yhdessä, mistä olemme saaneet paljon rohkeutta. Emme ole koskaan olleet samalla luokalla, mutta harrastukset meillä on ollut aina melkein samat. Nyt vanhempana, aina kun pitäisi mennä uuteen paikkaan yksin, se pelottaa ja ahdistaa, koska olemme menneet aina kahdestaan ja enää se ei ole mahdollista.

Kai jokaisella nuorella on omat tuskansa ja kysymyksensä murrosiässä, mutta minä olen joutunut jakamaan kaiken toisen kanssa: syntymäpäivän ja suurimman osan lahjoistani tavalla tai toisella, koulun ja kaverit sekä huoneen. Jälkeenpäin olen silti iloinen siskostani, sillä pienenä minulla oli aina kaveri, joka leikki kanssani, muilla ei ollut. Nykyään minulla on ystävä, joka kulkee vierelläni kaikkialle. Vaikka nuorempana en halunnut olla hänen kansaan, nyt rakastan hän koko sydämestäni.

– Jonna Oskarsson