Milloin se elämä alkaa?

Saanen esitellä päätäni vaivaavan otuksen nimeltä Sitten Kun. Lempinimenä käytän myös nimeä Sitku.

Sitku pomppii päässäni tämän tästä, eikä tunnu jättävän ajatuksia rauhaan. Olipa mikä elämäntilanne tai vuodenaika hyvänsä, aina tuntuu Sitkulla olevan jotain sanottavaa.

Esimerkki omasta elämästäni: On pitkä ja pimeä talvi, ajattelen lohduttavasti kaikkea mitä voin tehdä Sitku on kevät. On kevät, haaveilen kaikesta mikä on mahdollista Sitku on kesä. Kesä menee ohi huristen. On syksy, mietin mihin kannattaa varautua talven tulon takia. Kohta on talvi ja valitettavasti tiedän silloin taas unelmoivani keväästä ja kesästä. Huomaan joutuneeni ikävään Sitku -kierteeseen. Eikä asia ole mitenkään tuore, Sitku on jo vanha ystäväni.

Johdatan harhaan puhuessani vain Vuodenaika -Sitkusta. Arkielämässä toistuu sama homma: Sitku on viikonloppu, Sitku on maanantai, Sitku on rahaa, Sitku on oma kämppä ja Sitku oon täysikäinen. En sano, että unelmointi olisi pahasta, mutta elämähän siinä menee ohi, jos aina vain haaveilee.

Tajuan ongelman. On hankalaa elää juuri nyt ja tässä hetkessä. Varsinkin, kun on pitkä talvi. On kuitenkin ymmärrettävä, että Sitku ei ole mikään palvelu, minkä voi ottaa käyttöönsä vain talveksi tai vain tiettyyn aikaan elämästä. Siitä tulee tapa. Huono tapa.

Kun ymmärsin joutuneeni Sitkun uhriksi, päätin tehdä asialle jotain. Suuntasin tieni kirjastoon ja lainasin kasan elämäntapaoppaita ja ties mitä opuksia, joita joku voisi tulkita hörhöilyksi. Selailin niitä kotona muutamaan otteeseen, mutta suunnittelin lukevani ne kunnolla Sitku on enemmän aikaa. Ja arvatkaa luinko. Luovutin ja tulin tulokseen että elämää ei voi oppia kirjoista.

Uskon vahvasti, etten ole ainut ongelmatapaus tässä Sitkusotkussa. Olenkin siis tehnyt yksinkertaisen päätöksen. Otan lähestymiskiellon Sitkulle. Minä en lähesty sitä eikä se voi lähestyä minua. Kai sitä elämää on määrä elää silloin kun sitä on.

Tässä alla vielä asian ytimeen osuva biisi, esittäjänä Posteljoona& ystävät -biisin nimi on Sitku.