Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen blogi.

Miksi salata lapsen sairaus muilta tai häneltä itseltään?

Nadja Fasolah
Blogit Megafoni 21.10.2010 13:47

Mielenterveysongelmat ovat yleisiä: tutkimuksen mukaan noin viisi sadasta sairastaa vaikeaa masennusta, ja lievemmin ahdistuneita on paljon. Kaikki mielenterveysongelmalliset eivät hakeudu hoitoon tai hoito ei tavoita heitä. Joissain tapauksissa ihmisiä ei huolita hoitoon, vaikka itse kokisivat sitä tarvitsevansa. Apua saa vasta vakavamman tilanteen jälkeen.

Tautiluokituksessa käytetyt F-diagnoosit ovat selkeästi jaettuja kokonaisuuksia oireluetteloineen. Diagnoosit ovat kuitenkin vain pintaraapaisu kokonaistilanteesta. Ongelmana on, että nuoret ja aikuisetkin leimaantuvat pahasti diagnooseista, ja saattavat jopa alkaa käyttäytyä kuten heidän diagnoosinsa mukaan odotetaan toimivan.

Sairaus on kuitenkin pidettävä visusti salassa, muuten seurauksena voi olla kiusaamista ja syrjimistä. Kaiken kaltoinkohtelun perusteluna voidaan käyttää sitä, että ”se nyt vaan on hullu”. Koulussa kiusataan viiltelyn tai syrjäänvetäytymisen vuoksi ja kaverit saattavat jättää psykiatrisen sairauden pelon ja ymmärtämättömyyden takia.

Diagnostiikka on toki tärkeää lääkäreille, mutta se ei välttämättä ole tärkeää nuorille mielenterveyspotilaille. Lääkäri tekee tietysti aina omat arvionsa, jotka joskus voidaan salata lapselta tai nuorelta. Lapsi ei välttämättä tiedä, minkä takia hän syö lääkkeitään. Perusteluna hoitaja ja lääkäri voivat käyttää sitä, että ”emme mekään välttämättä tiedä”. Sairaus tai oireet eivät siis ole varmoja, ja lääkärit tekevät paljon virhearviointeja.

Nuorten hoidossa ollaan asiallisempia kuin lasten hoidossa. Lapsipotilaille asioista ei puhuta suoraan niiden oikeilla nimillä, mikä on ymmärrettävää siltä kannalta, että lapsi ei välttämättä ymmärrä, mistä diagnoosissa on kyse. On kuitenkin on turhauttavaa saada tietää totuus vasta kun täyttää 13 ja siirtyy nuorten psykiatrisen hoidon puolelle. Silloin asiat täräytetään suoraan päin näköä – yhtäkkiä saatkin kuulla psykoottisista oireistasi tai kauan vaivanneesta masennuksesta.

Diagnoosista olisi siirryttävä oleellisempaan kuvaukseen nuoren oireista. Luokituksilla ei tulisi olla harhaanjohtavia nimiä, kuten ”skitsofrenia”. Hoidon pitäisi keskittyä pelkän lääkityksen sijaan enemmän erilaisiin terapiohin, toimintaan ja lääkärin tapaamisiin. Mutta Lastenlinnassakin vain askarreltiin.

Nadja Fasolah

Keskustelu

Diagnoosikeskeisyys todella näkyy monien diagnosoitujen käyttäytymisessä ja minäkuvassa. Kuunnelkaapa joskus tarkasti, miten esimerkiksi erilaisia uusia neuropsykiatrisia diagnooseja saaneet nuoret ja nuoret aikuiset puhuvat itsestään. Diagnoosi on monelle käytännössä sama kuin identiteetti. Sellainen ei voi olla kovin rakentavaa pitkällä tähtäimellä, ei yksilön eikä laajemmin kulttuurinkaan kannalta. Jos jokin häiriö todella tuntuu mielekkäältä elämänsisällöltä, silloin voi kysyä onko kyseessä oikea häiriö, vai pelkkä medikalisoitu persoonallisuuden piirre.

Näitä luetaan juuri nyt